Arkistot ajalle Syyskuu, 2006

Pandora webbiradio soittaa musiikkia mistä sinä pidät

pandora.jpgShoutcast webbiradiolistauksista löytyy varmasti webbiradio jokaiseen lempityylisuuntaan. Sen sijaan webbiradiota, joka soittaisi sopivassa suhteessa musiikkia eri tyylilajeista pelkästään omaan makuun saa jo etsiä. Lisäksi olisi tietysti kiva, jos huonojen kappaleiden yli pystyisi yksinkertaisesti skippaamaan. Niin, ja mainokset pitäsi tietysti myös voida poistaa.

Kuulostaako utopistiselta? sitä se ei kuitenkaan ole.

Yhdysvaltalainen Pandora webbiradio antaa kuuntelijan “säätää” omaa kanavaansa musiikin suhteen juuri sellaiseksi kuin tämä haluaa. Kanavan säätäminen tapahtuu syöttämällä omien suosikkiyhtyeiden ja kappaleiden nimiä radion käyttöliittymään. Näiden perusteella radio hakee musiikkia jotka kuuluvat samaan tyylisuuntaan, tai musiikkia jotka kuuluvat muiden samasta bändistä pitävien kuuntelijoiden suosikkeihin.

Lisäksi jokaiselle kuultavalle kappaleelle voidaan antaa peukut ylös tai peukut alas klikkaus, joka huomioidaan oman radiokanavan “säädöissä”. Peukut alas klikkaus myös siirtää suoraan seuraavaan kappaleeseen, eikä epämieluisaa musiikkia tarvitse kuunnella sen pidempään. Kaikista kappaleista löytyy myös hyvät taustatiedot suoraan radion käyttöliittymästä, mikä tekee uusien suosikkibändien bongaamisesta helppoa.

Radioon ollaan myöhemmin liittämässä mainoksia musiikin väliin, joiden avulla musiikin kuuntelu voidaan pitää ilmaisena. Vaihtoehtoisesti kuuntelija voi maksaa aseman käytöstä parikymmentä taalaa vuodessa, jolla mainoksista päästään eroon. Toistaiseksi mainoksia ei kuitenkaan ole myöskään ilmaisessa versiossa.

Tässä vaiheessa kanavan kunntelumahdolisuutta tarjotaan vain USA:han. Ongelman voi kuitenkin mahdollista kiertää yhdellä Jenkeissä sijaitsevalla ZIP koodilla, jolla kuuntelijan sijainti varmsitetaan. Washingtonin alueelta löytyisi vaikkapa koodi: 98520

Niin, ja itse radio löyttyy osoitteesta: www.pandora.com

Muuntuvia robotteja

Koko illan Transformers elokuvaa odotellessa, tässä muutama eri versio “oikeasta” muuttuvasta robotista.

 
 

En tiedä teistä, mutta ainakin meikäläisen mielestä järjettömän siistejä härveleitä!

Tulevaisuuden sodankäynti on täällä

robottityki.JPG

Kyllä, tulevaisuuden sodankäynnin yksi pelottavimmista skenaarioista on käymässä viimein toteen - nimittäin ihmisiä ampumaan suunnitellut robotit.

Etelä Korea korea on hankkimassa Pohjois Korean vastaiselle rajalleen 1000 kappaletta $200.000,- kappalehintaista robottikivääritornia. Uutisen mukaan robottikivääritornit tunnistavat viholliset, ja estävät näiden pääsyn rajan ylitse tulittamalla. Uutisessa ei kerrota tarkemmin, kuinka “viholiset” erotellaan vaikkapa rajan ylitse pyrkivistä pakolaisista.

Mikä tärkeintä, robotti pystyy kuitenkin ainakin tähtäämään kohteeseen ja seuraamaan tätä. Lisäksi robotissa on äänentunnistusjärjestelmä. Ilmeisesti tulitus siis loppuu, kun tuttu Etelä Korealainen huutaa, että “Elä ammu, minä täällä”

Videoita päätä pahkaa tulittavasta robottituliasemasta löytyy Korealaiselta sivustolta täältä.

Todella pelottavaa!

Lähde: www.engadget.com

Mainos! Avaa ilmainen lahjasi - Klikkaa tästä -

Ihmisrullautailija

humanskateboard.jpgUusi mainiolta vaikuttava exteremeurheilulaji on täällä - nimittäin ihmisrullalautailu!

Ilmeisenä ideana kuvasta päätellen on, että pilotille puetaan puku, johon on kiinnitetty pyöriä lähes kaikkiin madollisiin paikkoihin. Kun puku ja kypärä ovat turvallisesti päällä, niin pilotti tyrkätään jyrkimmältä alueelta löytyvältä kukkulalta alas - toivoen tietysti, että autoilija sattuvat olemaan samalla aikaa tarkalla tuulella.

Lähde: blog.gizoo.co.uk

Paniikkinappula

paniikkinappuja.jpgTuliko viime viikon työhommat vahingossa deletoitua kovalevylta - eikä varmuuskopioita ole tietenkään missään.

Paniikkinappulasta ei varsinaisesti ole mitään apua menetyksen paikkaamisessa, mutta kenties punaisen nappulan paineleminen näppäimistön nurkassa tuo jonkinlasta lohtua toivottomalta tuntuvassa tilanteessa. Ainakin Esc nappulan hakkaamisella on joskus tuntunut olevan rauhoittava vaikutus - tiedä häntä.

Joka tapauksessa liimapinnalla varustettuja punaisia paniikkinappuloita on saatavilla i want one of those verkkokaupasta hintaan £2,95

Lähde: www.iwantoneofthose.com

Pimeässä loistava sora

valosora.jpgJos etsit jotakin mautonta kotipuutarhasi koristukseksi, mutta Puutarhatontut tuntuvat liian tavanomaiselta, niin miksi et kokeilisi pimeässä loistavaa Sorahiekkaa?

Myös japanilaistyylinen kivipuutarhasi saisi tästä varmasti uutta ilmetta saattaen naapurit samalla vähintäänkin hämmentyneiksi. Valaisuaikaa pimeässä loistaville granuuleille luvataan 6 tuntia täyteen auringon valossa latauduttuaan.

Sorahiekkaa myydään 350 granuulin pakkauksissa Jenkkiläisessä verkkokaupassa hintaan $9,99

Lähde: www.collectionsetc.com

Kukkaruukkuja parvekekaiteelle

parvekekukat.jpgOli jo aikakin, että joku keksi vaihtoehdon rautakaupassa myytäville hirvittäville parvekekukkalaatikkovirityksille.

Näitä mainion tyylikkäitä muovisia kukkaruukkuja on saatavilla Saksalaisesta verkkokaupasta 39,- Euron hintaan. Halkaisijaa ruukuilla on 30cm.

Lähde: shop.strato.de

Maailman pienin pikaruoka-ateria

mini_meal_hand.jpgJokainen tietää pohjimmiltaan, että tehokkain tapa laihduttaa olisi syödä yksinkertaisesti vähemmän.

Jos kuitenkin yksinkertaisesti “tarvitset” päivittäisen pikaruoka-annoksesi, niin ehkäpä annoksen kokoa voisi kuitenkin tarkistaa tuplakerrosateriasta pienemmäksi?

Tämä amerikkalainen pariskunta on saanut inspiraation aiheesta ja kokannut ateriakseen maailman pienimmän hampurilaisaterian.

Vaikka mini ateriaa ehkä vielä turha kysellä Mäkkärin luukulta, niin linkin takaa löytyy varsin seikkaperäinen resepti aterian itse kokkaamiseksi.

Lähde: www.craftster.org

The Remember Ring™ - Kuuma muistutussormus

remember_ring.jpgMikäli yhden erityisen tärkeän päivämäärän muistaminen tuntuu sinustä ylivoimaisen vaikealta, tarvitset ehdottomasti The Remember Ring muistutussormuksen. Remember Ring on ajastimella varustettu sormus, johon voidaan ohjelmoida tasan yksi päivä vuodessa, jolloin sormus muistuttaa kantajaansa tärkeästä päivästä.

Muistutus tapahtuu tarkemmin siten, että kun tärkeään päivään on tasan 24 tuntia aikaa, sormus lämmittää itsensä noin 50 Celsius asteen lämpöiseksi, jolloin sormuksen kantaja varmasti havahtuu muistamaan tärkeän päivän olevan käsillä. Tämän jälkeen sormus toistaa lämpenemisen kerran tunnissa, kunnes tärkeä päivä on käsillä.

Sormus saa virtansa sisäänrakennetusta, ruumiinlämmöstä latautuvasta akusta, joten paristojen vaihto ei ole tarpeellista.

Sormuksen suunnittelee tuovansa markkinoille Alaska Jewellry niminen yritys seitsemällä eri designillä.

Lähde: www.alaskajewelry.com

USB tumput

usb-gloves_large.jpgKun alkaa saapua syys, eivätkä toimistojen lämmityslaitteet välttämättä ole vielä säädettynä asianmukaiselle teholle, ovat kaikki keinot tarpeen näppäimistökäsien lämpimänä pitämiseksi.

Miksipä et siis hankkisi USB pistokkeensa energian saavia lämmittäviä lapasia. Näppäinsormet saa näppärästi myös käännettyä lapasten läpän alta käyttöön, että ei kymmensormijärjestelmän tehokkuus kärsi.

Toimiakseen lapaset tarvitsevat siis kaksi vapaata USB porttia. Lapasia saa verkkokaupasta $22,- hintaan - vaikkapa pukin konttiin.

Lähde: usb.brando.com.hk