Arkistot ajalle Marraskuu, 2006

Mekaaninen tietokone 100-luvulta eKr.

tietokone_ekr.jpg

Noin sata vuotta sitten tehtiin erikoinen löydös Kreikan rannikolta löytyneestä muinaisesta laivan hylystä. Löydös oli pronssisista hammasrattaista koostuva mekanismi, jonka kerrotaan heti hämmästyttäneen tiedemaailmaa sen modernilla olemuksellaan. Antikytheraksi nimetystä laitteesta on päätelty, että sen toiminnallisuus liittyy kuun liikkeiden ennustamiseen. Alkuperältään 100-luvulle eKr. päivättyyn laitteeseen on joskus myös viitattu maailman ensimmäisenä tietokoneena.

New York times kertoo tuoreessa artikkelissaan, että ryhmä brittiläisiä, kreikkalaisia ja amerikkalaisia arkeologeja ovat nyt skannanneet löydöksen röntgen tomografialla, jonka avulla mekanismi on onnistuttu mallintamaan tietokoneelle varsin tarkasti kolmiulotteiseksi malliksi. Tulosten perusteella mekanismi on osoittautunut arvattuakin hienostuneemmaksi. Laitteen on todettu esittävän mekaanisessa muodossa kuun kiertoradan epäsäännölisyyttä taivaalla, Hippokrateen teoriaan perustuen.

Laite on alun perin koostunut jopa 37 erillisestä käsin valmistetusta pronssisesta hammasrattaasta. Erityisen kiehtovaksi laitteen tekee varsinkin se, että mitään mekaanisesti yhtä hienostunutta ei ole vielä löydetty, joka ei olisi vähintään tuhat vuotta kyseistä laitetta nuorempi!

Lähde: www.nytimes.com

Pupu ja Marsu herkkusuina

pm_herkkusuina_m.gif

Sarjakuva: Jyrki Kirjalainen. Tilaa koko albumi Pupun ja Marsun seikkailuja täältä

450 Gigatavua dataa A4 paperille

rainbow-technology-sample.jpg

Näyttääkin siltä, että sotaa seuraavan sukupolven tallennusmediasta ei kenties käydäkään HD-DVD ja Blue-Ray levykkeiden välillä. Intialaisessa Kerala yliopistossa opiskeleva opiskelija nimeltään Sainul Abideen on nimittäin kehittänyt Rainbow Versatile Disc (RVD) levykkeeksi nimeämänsä tallennusmetodin, jossa tietoa voidaan tallentaa uskomattomia määriä tavalliselle paperiarkille.

Nimensä kirjavan värisistä tallennuspapereista saanut RVD tallennus perustuu viivakoodijärjestelmän tavoin paperille tulostettuihin kuvioihin, jotka voidaan optisella skannauksella muuntaa numeeriseksi arvoksi. Pelkkien viivojen sijasta RVD koodaus hyödyntää kuitenkin monimuotoisia geometrisiä muotoja, jotka on tulostettu paperille usealla eri värillä. Paperille tulostetut kuviot voivat RVD teknologian avulla pitää sisällään koodattuna jopa 450 gigatavua informaatiota - tämä siis yhdellä A4 arkille.

Teknologia on vielä kehitysvaiheessa, mutta ainakin 45 sekunnin videoklippi on onnistuneesti tulostettu tavallisella väritulostimella A4 arkille ja tämän jälkeen esitetty yleisölle paperilta “luettuna”. Yllä olevasta kuvasta selviää minkä näköinen itse tallenne todellisuudessa on.

Teknologian ilmeisiä etuja ovat sen edullisuus ja ekologisuus. Tallennukseen ei tarvittaisi enää hintavia muovilevyjä, kun pelkkä tavallinen paperinpalanen riittää. Lukulaitteista on mahdollista valmistaa riittävän pieniä, jotta nämä mahtuisivat esimerkiksi kannettavan tietokoneen sisälle. Teknologian avulla olisi mahdollista valmistaa myös esimerkiksi postikortin kokoisia kortteja, joille voisi olla tulostettuna yhteensä 5 gigatavua tietoa.

Lähde: www.tech2.com

Mainos! Avaa ilmainen lahjasi - Klikkaa tästä -

Kuinka taittelet käyntikortista helikopterin?

business_card_helicopter.jpg
Tässä mainiota askartelupuuhaa kaikille toimistotyöskentelyyn tylsistyneille virkamiehille!

Ohessa siis diagrammi, jonka mukaan saadaan valmistettua erään Japanilaisen kaverin suunnittelema käyntikortista askarreltava helikopteri.

Lähde: www.geocities.jp/micropaperplane (Japaniksi) (sama käännettynä Googlella)

Opera Mini 3.0 tukee RSS syötteitä

Opera on julkaissut version 3.0 kerrassaan mainiosta matkapuhelimille tarkoitetusta Javapohjaisesta Opera Mini webbiselaimestaan. Uusi versio tukee merkittävänä uudistuksena nyt perus selailun ohella, myös tilattavia RSS syötteitä. Nyt on siis mahdollista tilata helposti vaikkapa Hilavitkutin.com sivuston RSS syöte omaan matkapuhelimeen.

Lisäksi uusi versio tukee mm. kamerakännykällä otettujen kuvien lähettämistä mille tahansa verkkosivulle, vaikkapa Operan omalle blog sivustolle. Viimeisenä merkittävänä parannuksena selain tukee nyt myös suojattuja sivustoja, joten vaikkapa verkkopankin käyttämisen pitäisi onnistua.

Hienoa Opera Minissä on edelleenkin, että se toimii lähes kaikilla Java kännyköillä.

Oman ilmaisen Opera Minin saat ladattua matkapuhelimelle wap selaimella suoraan osoitteesta mini.opera.com

Lähde: www.operamini.com

Amerikkalaiset sotilaat kohtaavat puuvarkaita Irakissa

 

Videolla amerikkalaiset sotilaat kohtaavat paikallisia Irakilaisia, jota ovat ilmeisesti varastaneet alueelta polttopuuta.

Jotta rikos ei jäisi rankaisematta, nokkelat sotilaat päättävät jyrätä paikallisen taksikuskin auton päreiksi tankilla.

Ja oikeus on voittanut taas…

Shoppaile supermarketissa vuoristoradan kyydissä

 

Eräs supermarketti Cheng-Yeng nimisessä kaupungissa Kiinassa on keksinyt uuden innovatiivisen tavan palvella shoppailijoita. Markettiin on rakennettu koko rakennuksen läpi sokkeloiva vuoristorata, jonka kyydissä matkustavat shoppailijat voivat poimia ostokset kyytiinsä vaunun kulkiessa mukavasti kiskoilla käytävien halki.

Aina negatiivinen puoli keksinnössä on lienee, että jos jotakin unohtuu poimia matkan varrella kyytiin, niin joutuu kiertämään kaupan vuoristoradalla uudelleen - tai voihan tuo tietysti olla myös positiivinen asia, jos pitää vuoristoradoista.

Venyvä käyntikortti

card_big.jpg

Kanadassa toimivan Poul Nielsen nimisen henkilökohtaisen fitness valmentajan käyntikortti on hankala lukea ellei sitä voimaillen venytetä.

Kortin on suunnitellut Publicisgroupe niminen suunnittelutoimisto.

Kerrassaan hienoa graafista suunnittelua!

Lähde: www.designboom.com

Larvets Original matonaksuja

mato-snack.jpg

Olen usein kuullut sokkotreffejä harrastavalta ystävältäni, kuinka vaivaantunut tilanne syntyy, kun hänen mielestään huonosti menneiden treffien toinen osapuoli olisi olisi huomattavasti enemmän kiinnostunut jatkotreffeistä kuin hän itse.

Näistä matonaksuista saattaisi saada oivan sokkotreffikarkoittimen edellisen kaltaisiin vaivaannuttaviin tilanteisiin. Esimerkiksi siinä vaiheessa kun pääsette ilmeisen epäkiinnostavan treffikumppanin kanssa elokuvateatteriin ja alatte kaivaa leffanaksuja esille, otatkin esiin taskusta rasiallisen Larvets Original matonaksuja. Eiköhän seuralaisenkin kiinnostus ala heretä siinä vaiheessa, kun on kuunnellut pari tuntisen elokuvan ajan matojen rouskutusta. Tämän jälkeen voittekin molemmat hyvillä mielin päättää treffit toivoen, että ette enää ikinä kohtaa.

Aidoista madoista valmistettuja matonaksuja löytyy Yhdysvaltalaisesta verkkokaupasta barbecue-, cheddar- sekä Meksikolaiseen tyyliin maustettuna. Useille sokkotreffeille riittävä 24 pakkauksen satsi matonaksuja kustantaa verkkokaupassa $35,99

Lähde: candy-crate.stores.yahoo.net

MK 15 Phalanx ilmatorjuntakanuuna

 

Tähänkin ihmeeseen liittyen löytyy lukijoista varmasti useita, jotka tietävät värkistä enemmän kun meikäläinen. Käsittääkseni kyseessä on kuitenkin ilmeisesti ohjustorjuntaan suunniteltu MK 15 Phalanx kanuuna. Kanuunan tarkoitus on toimia esimerkiksi laivan kannella viimeisenä puolustuskeinona ja ampua kohteeseen lukittu ohjus alas, ennen kun se pääsee iskemään perille asti maaliin.

Tiukkaa sarjaa näyttää joka tapauksessa värkistä irtoavan. Enpä haluaisi sattua tulilinjalle.