vakoilukameraradio.jpg

Agenttielokuvia joskus katsoneet tietävät, että kylpyhuoneen peilin taakse saattaa hyvinkin olla kätketty vakoilukamera, jonka avulla vieraan vallan vakooja voivat yrittää kerätä tietoa omalle hallitukselleen vaarallisiksi kokemistaan yksilöistä. Tätä tuotetta tuskin kuitenkaan on suunniteltu salaisten vakoiluorganisaatioiden käyttöön sikäli, kun suihkutiloissa harvoin käydään poliittisessa mielessä kovinkaan arkaluontoisia keskusteluja.

SpyCamMan niminen yhdysvaltalainen vakoilukameroihin erikoistunut verkkokauppa on ottanut valikoimaansa suihkuun tarkoitetun ”Shower Mirror Security Camera” laitteen, johon on sisäänrakennettu suihkuradio, peili, sekä kätketty langaton valvontakamera. Laite on roisketiivis, ja lähettää langattomasti tähän kätketyn kameran kuvaamaa videomateriaalia reaaliajassa mukana toimitettavan Bluetooth tikun kautta tietokoneeseen tallennusta varten.

Laitteen nimi ”Security Camera” viittaisi siihen, että kameralla on tarkoitus valvoa suihkun turvallisuutta, tai esimerkiksi että asiattomat henkilöt eivät käytä suihkua luvata. Itselleni tulee jostakin syytä kuitenkin paljon arveluttavampia käyttömahdollisuuksia laitteelle. Olkaahan siis varuillanne, kun näette suihkutilassa epäilyttävän oloisia elektronisia laitteita!

Laitetta siis kaupataan jo aiemmin mainitussa verkkokaupassa hintaan $279,99. On syytä kuitenkin muistaa, että ihmisten salakatselu on rikollista, ja suihkussa kuvaaminen kaiken lisäksi perverssiä!

Lähde:www.spycamman.com

Edellinen artikkeliZero Blaster savurengaspistooli
Seuraava artikkeliPiirretyn näköinen hotellihuone