Saksalaiset tutkijat nimeltään Volker Blanz ja Thomas Vetter ovat kehittäneet varsin hämmästyttävän metodin luoda tarkka kolmiulotteinen malli henkilön kasvoista pelkän yhden tavallisen valokuvan perusteella.

Tübingenin yliopistossa toteutettu sovellus perustuu koneen muistiin tallennettuihin 200 referenssikasvoon, jotka on skannattu kolmiulotteisella skannerilla ohjelman tietokantaan. Luodakseen hämmästyttävän realistisen kolmiulotteisen kasvomallin ohjelmalla, käyttäjän ei tarvitse tehdä muuta, kuin asettaa kolmiulotteinen ”perusnaamari” kasvoja esittävän valokuvan päälle ruudulla oikeaan kulmaan ja määrittää, miltä suunnalta valo kuvassa tulee. Kun referenssinaamari on asetettu paikoilleen, kone vertaa kasvoja tietokannassaan oleviin referenssimalleihin ja luo näiden pohjalta kolmiulotteisen mallin kasvoista.

Sovelluksen toiminta kuitenkin havainnollistuu varmasti parhaiten oheiselta videolta.

Pistää miettimään, kuinka helppoa sovelluksen luodun mallin avulla olisi esimerkiksi korvata videolla esiintyvän hahmon kasvot aivan jonkun muun henkilön kasvoilla. Miettikääpäs sitä, kaikki salaliittoteorioita hautovat!

Lisätietoa sovelluksesta löytyy osoitteesta: www.mpi-sb.mpg.de/~blanz/html/data/morphmod2.pdf (PDF dokumentti!)

MAINOS! Saat kaksi numeroa Tieteen Kuvalehteä ja langattoman sääaseman vain hintaan 4,90 € -Klikkaa tästä- 

Edellinen artikkeliIsä ja Poika ja rakettirullalauta
Seuraava artikkeliKauko-ohjattava LED-polttimo