Bioninen käsivarsi sai tuntoaistin

Entinen Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Claudia Mitchell on maailman ensimmäinen ihminen, jolle on “asennettu” pelkällä ajatuksen voimalla ohjailtava bioninen käsivarsi. Moottoripyöräonnettomuuden seurauksena amputoidun käden paikalle kiinnitetyn proteesin avulla Claudia pystyy suorittamaan yksinkertaisia päivittäisiä toimia, kuten esimerkiksi ruoan leikkaamisen lautasella.
Claudia itse kertoo, että “nykyään hänen täytyy ainoastaan ajatella kätensä ja kyynärvartensa liikuttamista, niin käsi liikkuu. Kun hän ajattelee kämmenen avaamista, niin kämmen avautuu”. Käsi siis todellakin toimii, aivan kuten aito käsivarsi.
Viime vuonna kiinnitettyä proteesia on nyt onnistuttu kehittään vieläkin pidemmälle, tuoden tuntoaistin mukaan helpottamaan bionisen käden hallintaa. Claudiaa hoitavat tohtorit ovat onnistuneet kiinnittämään puuttuvan käden hermoratoja proteesikäden kohdalle ihoon, jonka ansiosta Claudia pystyy nyt tuntemaan, kun hänen bionista kättänsä kosketetaan.
Lähde: www.telegraph.co.uk





(7 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)
(4.75 / 5)



Aikas uskomatonta.
Piru vie! Tekniikka on kehittynyt jo ihan pirusti ; )
mahtaakohan joutua korjaamaan monta kertaa vuodessa, ja
jos joutuu niin se varmaan maksaa aika paljon
SmOkE WeEd TiLL u puke
Tässä ei ole enää kyseessä mikään hilavitkutin, vaan oikeasti merkittävä ja hyödyllinen huipputekniikan saavutus.
Jannu (tai Jannutar, kyseessähän oli naispuolinen henkilö) siis teloi kätensä hurjastellessaan prätkällä..
Meinaa vissii sitä että valtio ei maksa ihan koko lystiä?
Eri asia jos ois käpälä menny työtapaturmassa..
varmaan makso käden kehittelijät, kato se oli varmaan viel kokeellisella tasolla…
Todella hienoa, vielä pitää odotella jonkun aikaa niin saadaan sokeille tekosilmä joka näkee.
“Todella hienoa, vielä pitää odotella jonkun aikaa niin saadaan sokeille tekosilmä joka näkee.”
Onhan näitä tavallaan jo olemassa. Kerran TVssä oli ohjelma sokeasta miehestä, jolle liitettiin silmalasit aivoihin ja se pystyi sen jälkeen näkemään, tosin mustavalkoisena.
Onko se se sama jossa näkyy 8-16 ruutuisena?
Koska 2009 luvuksi luvataan että sillä näkyy 1000 ruutua siinä.