Bioninen silmä voi palauttaa näön miljoonille sokeutuneille

Bioninen silmä palauttaa näön sokeutuneelle

Yhdysvaltalaisen Etelä-Kalifornian yliopison tutkijat ovat kehittäneet keinotekoisen retinan, eli verkkokalvon, jonka avulla näkö voidaan palauttaa verkkokalvosairauksien vuoksi sokeutuneelle potilaalle. Esimerkiksi verkkokalvorappeuma, johon sairastuu noin yksi neljästä tuhannesta, on keinoretinan avulla parannettavissa oleva sairaus.

“Argus II” nimeä kantava keinoretina on jo asennettu kuudelle verkkokalvorappeuman vuoksi sokeutuneelle potilaalle, jotka ovat kaikki proteesin asentamisen jälkeen pystyneet tunnistamaan vähintäänkin valoja sekä yksinkertaisia muotoja. Nyt koekäytössä olevassa keinoretinassa on 16 valoa tunnistavaa sensoria, mutta seuraavan sukupolven versio tulee sisältämään jo 60 vastaavaa, joten näkötarkkuuden proteesilla pitäisi parantua vielä huomattavasti. 5-7 vuoden sisällä proteesista on tarkoitus tuoda markkinoille riittävän tarkka versio kasvonpiirteiden tunnistamiseen.

Keinotekoisen retinan odotetaan saapuvan markkinoille vuonna 2009. Hintaa yhdellä keinotekoiselle verkkokalvolla tulee olemaan noin 20.000 Euroa.

Lähde: www.timesonline.co.uk

6 Kommenttia aiheeseen “Bioninen silmä voi palauttaa näön miljoonille sokeutuneille” liittyen

  1. Tumppi kirjoitti 17.2.2007. 22:29. Linkki kommenttiin |

    Noniin! ja tähän integroituna vielä pieni näyttö, jolla voi näyttää dataa terminaattorimalliin.

  2. Tao Tao kirjoitti 18.2.2007. 10:26. Linkki kommenttiin |

    1.
    Tumppi sanoi,

    Helmikuu 17th, 2007 22.29

    Noniin! ja tähän integroituna vielä pieni näyttö, jolla voi näyttää dataa terminaattorimalliin.

    heheh.. toi oli hyvä!

    Joo miettikää niitä ilon kyyneleitä kun näkee taas jotain!

  3. Rock kirjoitti 18.2.2007. 16:43. Linkki kommenttiin |

    oksettavan näkönen silmä

  4. Sact kirjoitti 19.2.2007. 6:39. Linkki kommenttiin |

    Cyberpunk meininkiä!

  5. aivomato kirjoitti 4.4.2007. 9:13. Linkki kommenttiin |

    siis se silmähän näyttää mahtavalta!

  6. Pedu kirjoitti 26.9.2007. 19:42. Linkki kommenttiin |

    Hieno… Ite ostaisin tämmöisen heti jos olisin sokea, siinä ei mikään hinta paljoa painaisi että saisi näkönsä takaisin!

Jätä kommenttisi