Suoraan aivoihin kytkettävät kiikarit antavat sotilaalle supervaiston

Yhdysvaltain puolustusvoimien Defense Advanced Research Projects Agency, eli DARPA on esitellyt uuden merkittävän innovaation matkalla kohti teknologisesti paranneltua supersotilasta. Kyseessä on aivoihin suoraan liitettävät kiikarit, joiden avulla sotilaan olisi mahdollista havaita lähestyvä uhka jo kilomerien päästä.
Aivoihin kytkettävät kiikarit ovat saaneet projektitiimin toimesta lempinimen Luken kiikarit, Luke Skywalkerin Tähtien Sota elokuvassa käyttämien kiikarien mukaan. Projektin virallinen nimi on kuitenkin Cognitive Technology Threat Warning System. Nämä Luken kiikarit toimivat yhtä hyvin niin päivän valossa, kuin pimeälläkin ja esimerkiksi sotilaskulkuneuvon havaitsemisen pitäisi onnistua kiikareilla 1-10 kilometrin etäisyydeltä. Kiikareiden suoran aivoliitännän taustalla on fakta, että tällä tavoin sotilas saadaan reagoimaan uhkaan jo ennen, kuin tietoinen mieli pystyy hahmottamaan tilanteen. Sotilas saa siis laitteen avulla eräänlaisen supervaiston uhkaavan vaaran varalle.
Onhan tällaisesta tietysti ollut tieteiskirjailijoiden visioita jo vuosikymmeniä, mutta erityisen mielenkiintoiseksi jutun tekee se, että DARPA suunnittelee sovellukselle toimivaa prototyyppiä jo muutaman lähivuoden sisällä.
Lähde: blog.wired.com






(54 ääntä, keskiarvo: 4.48 / 5)



Cooooool. On kyllä melkoinen melkoinen.
Ensin tuli radio-ohjattava kyyhkynen ja nyt niitä piuhoja ollaan viemässä jo ihmisen päänsisään. Ei hyvä. No, jokainen miettikööt kohdaltaan haluaako niitä johtoja vai ei.
Minut saa kytkeä matrixiin, olkaa hyvät!
Koskahan tuosta tulee sellainen arkikäyttöön sopiva sovellus. Miehen aivoihin laitetaan pari piuhaa ja yhtäkkiä se alkaa havaita lojumaan jättämänsä likaiset sukat ja kalsarit…
I’m waiting…
Ensimmäisenä tuli mieleen legendaarinen MGS ja DARPA-chief.
Mutta asiaan siis. Tällaiset kyberneettiset parannusosat ihmiselle on tosi siisti juttu, jahka nämä kaupalliseksi saadaan niin satsaan kyllä siihen että saan jotain vastaavia “voimia”, esim pimeänäkö olisi kova sana.
Tuleekohan kovaki pääkipu .. ja sit ku tota ekan kerran kokeilee nii voi olla silmät ihan solmussa
Näppärä on kyllä!!!
Vastaava naisen aivoihin ja oppii käyttämään yhtä vaatekertaa kerran sen jälkeen laittamaan sen pyykkiin.
Myös alapään lihaksistoa voisi hieman vahvistaa..
Jack in. Minulle kaksi!
Entä jos tuon haluaa pois? Ei taida onnistua ihan kotikonstein…
Ei ettäkö näitä ihan joka sotilaan päähän asennettaisi
On/Off -nappi poskeen.
ja sit tulee oikosulku…
Tulee mieleen Cyber Punk
On kyllä aika Scifiä tuollainen.
Hahhahhah! Se pimeänäkö olisi kivaa. Tulee ihan mieleen Hellsingi-mangan vamppyyri-ybersotilasarimeija …