cellphonebee.jpg

Albert Einstein sanoi aikoinaan, että jos mehiläiset katoaisivat, ihmiskunnalla olisi neljä vuotta elinaikaa jäljellä. Saksalaiset tutkimukset ovat jo pitkän aikaa osoittaneet, että mehiläisten käyttäytyminen muuttuu voimalinjojen läheisyydessä. Nyt Landaun yliopistossa tohtori Jochen Kuhn johti tutkimusta, jossa havaittiin, että mehiläiset välttävät pesää, jonka läheisyydessä on kännykkä.

Erään teorian mukaan kännyköiden säteily sekoittaa mehiläisten kommunikaatiojärjestelmän ja tämä johtaa siihen, etteivät mehiläiset löydä tietä takaisin pesäänsä. Tämä jättää pesän asukeiksi kunigattaren, munat ja muutamia nuoria työläisiä. Nyt USAssa jo 60-70 prosenttia mehiläistilojen mehiläisistä on kadonnut. Sama tapahtuma on havaittu Saksassa, Sveitsissä, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Viime viikolla yksi Lontoon suurimmista mehiläisfarmeista ilmoitti 23:n 40:stä pesästään hylätyksi.

Suurin osa maailman maanviljelystä perustaa tuottonsa mehiläisten pölyttämiseen. Kukaan ei siis varmuudella tiedä minne mehiläiset katoavat tai miksi. Syyksi on esitetty punkkeja, tuholaismyrkkyjä, ilmaston lämpenemistä ja geenimanipuloitua viljaa. Ja nyt kännyköitä. Jokatapauksessa jos ilmiö etenee, kohtaa maailma varmasti suurimman nälänhädän koskaan.

Lähde: http://news.independent.co.uk

Edellinen artikkeliSawStop – turvallinen pöytäsirkkeli, kun sormi osuu terään, sirkkeli pysähtyy kuin seinään
Seuraava artikkeliTeen juontia painottomassa tilassa