Tata Motors henkilöauto

Köyhien maiden, kuten Kiinan, Intian, Venäjän ja Brasilian satojen miljoonien asukkaiden elintason noustessa, myös yhä useampi haluaa kohottaa elämänsä laatua hankkimalla itselleen tai perheelleen oman henkilöauton. Autonvalmistajia tietenkin kiehtoo näillä markkinoilla piilevä suuri potentiaali edullisimpien autojen hintaryhmässä.

Autovalmistaja Renault-Nissan on ymmärtänyt köyhien maiden markkinoiden mahdollisuudet ja päättänyt suunnitella erityisesti uusille markkinoille suunnatun alle 3000,- Dollarin hintaisen henkilöauton. Myös intialainen autonvalmistaja Tata Motors aikoo julkistaa ensi vuonna alle 2500,- Dollarin hintaisen auton. Vaikka autoista luonnollisesti tullaan karsimaan useita länsimaisten autojen standardeiksi muodostuneita varusteita, luvataan autojen kuitenkin läpäisevän vähintäänkin normaalit törmäystestit.

Näiden, nykyisiä pikkuautoja noin 40% halvempien autojen markkinoiden uskotaan lähitulevaisuudessa todellakin räjähtävän. Arvioidaankin, että alle 10.000 Dollarina arvoisten autojen markkinaosuus nousee vuoteen 2012 mennessä viidesosaan uusien autojen kokonaismarkkinoista.

Nähtäväksi jää, minkä kaltaisia ympäristövaikutuksia kymmenien tai satojen miljoonien uusien autojen ilmaantuminen liikenteeseen aiheuttaa. Veikkaanpa myös, että bensan hinta ei tule ilmiöstä johtuen ainakaan laskemaan.

Lähde: www.businessweek.com

Edellinen artikkeliLompakko digitaalisella valokuvakehyksellä
Seuraava artikkeliRaiteilla kulkeva legorakennelma, joka rakentaa itse omat raiteensa