Tampereella rakennetaan Suomen suurinta harrastelijarakettia

Tampereella rakennetaan Suomen suurinta harrastelijarakettia

Ryhmä Tampereen Teknillisen Yliopiston opiskelijoita on kiinnostunut rakettiteknologiasta sen verran paljon, että ovat ovat päättäneet aloittaa projektin, jonka tavoitteena on toteuttaa Suomen tähän asti kunnianhimoisin harrastelijaraketti.

Projektinimellä Supikoira kulkevan projektin tavoitteena on suunnitella ja rakentaa hybridimoottorilla varustettu raketti, joka voidaan lennättää aina noin 2,5 kilometrin korkeuteen. Raketti tulee olemaan moottoria lukuun ottamatta kokonaan Tamperelaisten itsensä suunnittelema. Moottorin raketille toimittaa Kanadalainen rakettimoottoreita valmistava Cesaroni.

Kolmeen osaan jaetun projektin projektin tavoitteena on siis saada valmis vajaan kahden metrin pituinen raketti lentoon korkealle Suomen ilmatilaan. Raketin alastulo tullaan hoitamaan laskuvarjojen avulla. Projektin lopputuotoksen ilmaan saamiseksi riittää kuitenkin vielä puuhasteltavaa, mukaan lukien asianmukaisten lupien hankkiminen viranomaisilta.

Vinkin juttuun sain projektin tirehtöörinä toimivalta Tommi Bergiltä. Toivokaamme siis, että Tommi pitää meitä ajan tasalla myös jatkossa rakettiprojektin edesottamuksista!

Lisää tietoa hankkeesta löytyy myös projektin kotisivuilta osoitteesta: supikoira.servu.org

4 Kommenttia aiheeseen “Tampereella rakennetaan Suomen suurinta harrastelijarakettia” liittyen

  1. Mike kirjoitti 26.4.2007. 18:20. Linkki kommenttiin |

    Koettakaa nyt ainaki 25km:n korkeuteen

  2. BioNik kirjoitti 26.4.2007. 19:00. Linkki kommenttiin |

    Se on viralliselta nimeltään Tampereen Teknillinen Yliopisto, eikä korkeakoulu.

  3. Raiz kirjoitti 26.4.2007. 20:59. Linkki kommenttiin |

    Se on kyllä hassua, että kun nimi muuttuu niin silti puhutaan vielä vähintään vuosikymmenen vanhalla nimellä. Sitten melkein kukaan tapaamani tamperelainen ei tunne lyhennettä TTY

  4. spacecadet kirjoitti 27.4.2007. 16:48. Linkki kommenttiin |

    Mike,

    ehkä on parasta kuitenkin edetä sellaista tahtia, että projektilla on onnistumismahdollisuuksia. Jos osaat ilman aiempaa kokemusta suoraan rakentaa luotettavan raketin, jolla pääsee 25km korkeuteen niin tervetuloa tiimiin! :-)

    Tommi

Jätä kommenttisi