Shellhouse - kokoon taitettava pahvilaatikko teltta 

Kodittomuus tuntuu ikävä kyllä olevan pysyvä maailmassa, kuten myöskin meillä Kotosuomessa. Eräs New Yorkin ylipistossa jatko-opintojaan suorittava opiskelija on tahtonut kantaa oman kortensa kekoon kodittomien auttamiseksi ja suunnitellut tämän, kokoon taitettavan, käytetystä pahvilaatikosta valmistetun nukkumasuojan kodittomille.

Projektin ideana on, että parempiosaiset kansalaiset jotka tahtovat kantaa kortensa kekoon kodittomien auttamiseksi voivat askarrella verkkosivuilta löytyvien ohjeiden mukaisen ensisuojan kodittomille ja tuoda tämän projektin vetäjälle, joka puolestaan jakaa suojat näitä tarvitseville. Teltan lisäksi konseptiin kuuluu telttaan mukaan sisällytettävä radiolähetin, joka lähettää radiosignaalilla teltan asukin tietoja.

Kokoon taittuvan rakenteen ansiosta teltta on siis helppo ottaa mukaan kantoon, jotta tätä ei esimerkiksi tuhota kodittoman ollessa asioilla. Projektiin kuuluvan radiolähettimen avulla koditon on puolestaan helppo tunnistaa ja viranomaiset eivät epähuomiossa esimerkiksi tuhoa tai kerää asukin kotia roskiin.

Valmistuskulut teltalle sekä konseptiin sisältyvälle radiolähettimelle ovat yhteensä alle 35,- Dollaria.

Kiva ajatus tässä. Tietysti vielä kivempi olisi, jos kodittomille yritettäisiin löytää oikeat asunnot.

Lähde: shellhouse.org

Edellinen artikkeliLompakkoon mahtuvat lukulasit
Seuraava artikkeliWebbikamera, joka pystyy kuvaamaan pimeässä