Suomalainen multi-touch kosketusnäyttö testattavana Helsingin Lasipalatsissa

Multi-touch kosketusnäyttö testattavana Helsingissä

Näillä sivuilla on viime aikoina ollut pariinkin otteeseen juttua eri kokoisista ja näköisistä multi-touch kosketusnäytöistä. Multi-touch näytöllä tarkoitetaan siis kosketusnäyttöä, jonka käyttöliittymä perustuu näytön tunnistamiin useisiin saman aikaisiin kosketuksiin. Suomeksi tällaista näyttöä voisi kutsua vaikkapa monikosketusnäytöksi. Nyt oli kuitenkin kaikilla pääkaupungin lähistöllä liikuskelevilla mahdollisuus käydä kokeilemassa kyseisen kaltaista suurta kosketusnäyttöä henkilökohtaisesti Helsingin Lasipalatsissa, jossa yksi suuri ikkuna on muutettu kokonaan suureksi kosketusnäytöksi. Lasipalatsiin toteutetun näyttö on 2,6 metriä leveä ja se on suunniteltu siten, että usea käyttäjä voi operoida näytön äärellä saman aikaisesti. Näytön ympärille toteutetun koneptin nimi on CityWall.

CityWall konseptin ideana on, että näytöllä näytetään Flickr ja Youtube kuvapalveluista Helsinki tagilla varustettua materiaalia, jota kosketusnäytön käyttäjät voivat järjestellä ja tällä tavalla auttaa kokonaisuutta kehittymään. Näytölle voidaan myös lähettää suoraan omia Helsinkiin liittyviä kuvia MMS viestillä tai sähköpostin liitetiedostona.

Lasipalatsiin tuodun kosketusnäytön on kehittänyt Helsinki Institute for Information Technology (HIIT) tutkimusinstituutissa työskentelevän Ubiquitous Interaction kehitysryhmä. Täytyypä siis ainakin itse käydä kokeilemassa mielenkiintoisen oloista konseptia pikapikaa!

Videota näytöstä vielä seuraavan jälkeen

 

Lisää tietoa projektista löytyy osoitteesta: citywall.org

Kiitokset vinkin juttuun lähettäneelle Tomille!

4 Kommenttia aiheeseen “Suomalainen multi-touch kosketusnäyttö testattavana Helsingin Lasipalatsissa” liittyen

  1. Wespa kirjoitti 4.6.2007. 18:47. Linkki kommenttiin |

    Todella hieno “sovellus”. :)

  2. [...] The CityWall is a large mutli-touch display installed in a central location in Helsinki (via) [...]

  3. heikkinen kirjoitti 5.6.2007. 22:28. Linkki kommenttiin |

    Eikös olekin niin että tämä pyörii ubuntu linuxilla?
    Jostain muistan kuulleeni..

  4. [...] Valmistajan sivuilla on video. jossa käyttöä demotaan, samaan tapaan kuin hilavitkuttimen Suomalainen multi-touch kosketusnäyttö testattavana Helsingin Lasipalatsissa -artikkelissa. Hintaa tällaisella laitteelle tulee pyöreät [...]

Jätä kommenttisi