Hilavitkutin.com toimitus ilmoittaa ilolla, että julkaisumme on nyt kokonaiset yksi vuotta vanha!

Homma lähti liikkeelle alun alkaen ajatuksesta hyödyntää kesän luppopäiviä toteuttamalla pitkään mielessä kytenyt ajatus kotimaisen, Suomenkielisen gadget blogin perustamisesta. Ensimmäinen laitejuttu ilmestyi Hilavitkuttimeen 26.6.2006 ja tämä käsitteli Creative Zen V mediasoitinta. Tämän jälkeen juttuja sivuille on kertynyt yhteensä 1 337. Kommentteja sivuille on kirjoitettu puolestaan yhteensä 5 200.

Vierailuja sivuilla on ensimmäisen vuoden aikana ollut yhteensä  1 153 539, joka on huomattavasti enemmän kuin allekirjoittanut osasi ikinä odottaa! Tällä hetkellä Hilavitkuttimessa on noin 30 000 vierailua ja noin 20 000 uniikkia eri vierailijaa viikossa. Sivujen markkinointiin ei ole kulutettu tähän mennessä penniäkään rahaa, joten kiitos menestyksestä kuuluu täysin viidakkorummun esimerkilliselle toiminnalle. Suuri kiitos siis kaikille sivujen vierailijoille, sivulle linkkejä lähettäneille, sivuille linkittäneille ja sivuille kommentteja kirjoittaneille, joiden ansiota sivujen suosio on!

Seuraavan vuoden kuluessa pyrimme luonnollisesti kehittämään sivuja ja juttujen tasoa entisestään. Palautetta, juttuehdotuksia, ruusuja, risuja jne. saa edelleenkin lähettää vaikkapa sivujen palautelomakkeen kautta.

Etsiskelemme hissukseen myös uusia kirjoittajia sivuille. Mikäli siis omaat jonkin tasoisia kirjoittajan lahjoja ja olet kiinnostunut tekniikasta, tieteestä, tähän päivään liittyvistä ilmiöistä tai muusta Hilavitkuttimen aihepiiriä sivuavasta aiheesta, niin ota ihmeessä yhteyttä! Kirjoittajille voimme tarjota mahdollisuuden saada kokemusta toimittajan työstä sekä mahdollisuuden saada omia ajatuksiaan suhteellisen laajan yleisön luettavaksi. Palkkioksi kirjoituksista, voimme tarjota lisäksi juttujen yhteyteen mahdollisuuden mainostaa esimerkiksi kirjoittajan omia verkkosivuja (jutut eivät luonnollisesti kuitenkaan saa olla yksinomaan mainoksia!). Olisi esimerkiksi hienoa, jos jollakin olisi mahdollisuus blogata tulevasta Assembly tapahtumasta kokemuksia Hilavitkuttimeen. Mikäli olet siis kiinnostunut kirjoittamismahdollisuudesta, niin otathan yhteyttä. Yhteyttä voi ottaa siis palautelomakkeella tai vaikkapa soittelemalla allekirjoittaneelle numeroon 09-8561 9410.

Edellinen artikkeliSupernopea Phantom Miro 3 digikamera kuvaa jopa 2250 ruutua sekunnissa
Seuraava artikkeliViikkokysely: paljonko vietät aikaa Internetin ääressä?