Jeremy Harper laskee Netissä miljoonaan

Yksi Internetin mukanaan tuomista mielenkiintoisista ilmiöistä on, että tämä tarjoaa periaatteessa kenelle tahansa kanavan julkisuuteen. Nettijulkkikseksi pyrkivä ei tarvitse tavoitteensa täyttämiseksi muuta, kuin riittävän omalaatuisen idean, jota kukaan muu ei aikaisemmin ole Verkossa tehnyt. Mikäli sana “siitä oudosta tyypistä” alkaa leviämään toivotulla tavalla keskustelupalstoilla, chäteissä ja sähköpostien välityksellä, on Nettijulkkiksena mahdollista tavoittaa miljoonia silmäpareja ja tulla maailmanlaajuisesti tunnistetuksi julkkikseksi hyvin lyhyessä ajassa.
Hyviä esimerkkejä menestyneistä nettijulkkiksista ovat ainakin wherethehellismatt.com verkkosivun omistaja Matt, joka rahoittaa matkailunsa nauhoittamalla reissunsa varrelta videoita, joissa Matt itse tanssii hullunkurisesti eri Maailman kolkissa. Toinen mainio esimerkki menestyksekkäästä nettijulkkiksesta on lonelygirl15 nimimerkillä Youtubessa videoblogia pitävä teinityttö, jonka videoita on katsottu miljoonia kertoja. Jälkimmäinen esimerkki tosin paljastui myöhemmin taidokkaasti toteutetuksi “huijaukseksi”. Videoilla 16-vuotiasta Bree nimistä tyttöä esittänyt olikin todellisuudessa 19-vuotias Australialainen näyttelijä ja videoviestit olivat ammattilaisten ennalta käsikirjoittamia.
Yksi uusimmista Netin kautta julkisuuteen pyrkivistä yrittäjistä on Alabamasta kotoisin oleva 31-vuotias Jeremy Harper, joka on päättänyt laskea Netissä livenä miljoonaan. Jeremy kertoo verkkosivuillaan, että kun häneltä kysytään syytä kampanjaan, hän vastaa, että “miksikäs ei?”. Jeremyn Millioncount.com sivujen kautta on mahdollista tehdä myös lahjoituksia, jonka tuotot Jeremy lupaa lahjoittaa kokonaisuudessaan PUSH America hyväntekeväisyysrahastoon. Tilannetietoina kerrottakoon, että Jeremyn laskenta on juuri ylittänyt puolivälin ja hetken luku on 513 000. Koko laskentaan Jeremy on arvioinut kuluvan 16 tunnin “työpäillä” noin 2-3 kuukautta.
Sitten ei kun omia julkisuustempauksia kehittelemään ja nettikamera asemiin!
(kiitokset Raunolle linkistä Millioncount sivuille!)


Kommentoi



(4.78 out of 5)



vanha juttu ja tolla kestää tossa ihan liikaa…
Kaveri on onnellinen elämän omistaja
Kauanko kestää laskee miljoonaan? Noin miljoona sekuntia eli n. 16666 minuuttia eli n. 277 tuntia eli n. 11 ja puoli vuorokautta.
Kauanko kestää laskee miljoonaan? Noin miljoona sekuntia eli n. 16666 minuuttia eli n. 277 tuntia eli n. 11 ja puoli vuorokautta.
Ei?
“Kauanko kestää laskee miljoonaan? Noin miljoona sekuntia eli n. 16666 minuuttia eli n. 277 tuntia eli n. 11 ja puoli vuorokautta.”
aika vikkelä olet jos sanot “kolme” (noin 1 sek) yhtä nopeasti kuin “yhdeksänsataakuusikymmentäseitsemäntuhattakolmesataakahdeksankymmentäneljä”.
urpo.
hyi hyi mikä m$-video. no vlc:llä näkkyy. tuola sitä vaan nukutaan ja sammutellaan herätyskelloa. HERÄTYYYYS!! ja laskemaan siitä
Jossain vaiheessa tulee kuitenkin semmonen “eiku.. missäs mää olinkaa menossa” -tilanne.. Sitten vaan alusta uudestaan
sanokaa sekunnisa: kahdeksansataakahdeksankymmentäkahdeksantuhattakahdeksansataakahdeksankymmentäkahdeksan
nyt se alako laskemaan. varmaan joku tietokone puhhuu ja tuo vaan liikuttaa turpaa
heikkinen: tuolla näyttää olevan laskuri käjesä.
Sairasta!
Hullu jätkä. Kyllähän tolla tos kuukausi menee…