Kahdeksan miljoonaa vuotta vanha bakteeri elvytetty

Aurinkotuuli Maan navoilla ja ilmastonlämpeneminen aiheuttavat napajäätiköiden sulamista ja jäälauttojen irtoamista. Tutkijat ovat elvyttäneet Etelänapamantereelta löytämänsä kahdeksan miljoonaa vuotta vanhan bakteerin ja kasvattavat sitä nyt petrimaljassa.
Tutkimusta johtava Rutgersin yliopiston Paul Falkowski kuvailee muinaisia bakteereja pieniksi ympyränmuotoisiksi soluiksi, joiden elo on lakannut kahdeksaksi miljoonaksi vuodeksi. Hänen mukaansa jäätiköiden sulaminen ilmastonlämpenemisestä johtuen saattaa johtaa uusien, siis erittäin vanhojen, organismien pääsemisen mereen. Hän ei usko tämän olevan huolenaihe, sillä meren bakteerit ja virukset ovat harvemmin haitallisia ihmisille kuin esimerkiksi maalta löydetyt.
Russell Vreeland Pennsylvanian yliopistosta muistuttaa, että bakteerinäytteiden kanssa työskennellessä on hyvin mahdollista, että näyte saastuu käsittelyn yhteydessä muilla bakteereilla. Täten Falkowskin löydös ei ole välttämättä jäätiköltä, vaan sekoittunut näytteeseen jossain käsittelyvaiheessa.
Lähde: environment.newscientist.com





(19 ääntä, keskiarvo: 4.37 / 5)



Aika vanha bakteeri kieltämättä.
Näin on.
Mitä se tekee?
Tappaa sut! Kohta se leviää, ja kaikki ihmiset kuolla kupsahtaa! Ei pitäs mennä koskee noin vanhoihin bakteereihin. Ihmisillä ei taida olla immuunisuutta tuota 8milj. vuotta vanhaa bakteeria vastaan
Ehkä noista ei ole ihmisille haittaa, mutta entäs muu luonto ?
Jäätiköiden sulamisen yksi kauhuvisio on ollut jo pitkään tuo bakteerien säilyvyys. Kukaan ei oikestaan tiedä millaisia ja kuinka vaarallisia bakteereita jäähän on säilöytynyt. Pessimistisimmät ennustajat povaavat uutta “mustaa surmaa” jonka edessä tiede olisi voimaton ja ihmiskuntaa kaatuisi kuin heinää.
Niin eipä sitä tiedä millaisia pöpöjä tuolta pukkaa. Tuskin kumminkaan mitään hirveän ihmeellistä, eiköhän tuolla ole about sitä samaa kamaa mitä muuallakin maapallolla.
Jos vaikka löytäisivät bakteerin joka kasvattaa naisille kolmannen tissin àla Total Recall. >_
Tuntemattomat bakteerit pääsee mereen ja tappaa kaikki merenelävät ja sitten nousee maalle ja tappaa kaikki!
Tästäkin saisi aikamoisen elokuvan väsättyy. Bakteeri joka herää jäistä henkiin ja syö jatkossa ihmisten päitä ._.
Seuraava missio heille: elvyttäkää mun elämä…
Paras heittää kaikki jäät tuplaviskilasin kautta niin ötökät saavat isän kädestä.
Samalla hoituu ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman ylenpalttisen helleaallon emsiapu mukavasti.
Mites tuo on nyt sitten elvytetty? Tekohengitykselläkö?