Yuwie haastaa MySpacen jakamalla mainostuloja käyttäjille

Suurin osa MySpacen käyttäjistä tietää, että kyseisellä palvelulla sivujen suunnittelu on suurta tuskaa. Kyseistä palvelua voi tuskin muutenkaan haukkua täydelliseksi, mutta suuren käyttäjäkuntansa ansiosta tämä on kuitenkin onnistunut vakiinnuttamaan asemansa ylivoimaisesti suurimpana sosiaalisen verkottumisen palveluna Internetissä.

Sosiaalista verkottumista tukevien palvelujen taivaalle on nyt kuitenkin ponnahtanut uusi tähti, nimeltään Yuwie. Yuwie on periaatteessa MySpacen ta Facebookin kaltainen palvelu, jossa käyttäjät voivat perustaa itselleen webbisivun, jolle on mahdollista luoda oma ulkoasu, kirjoittaa blogia, ladata videoita, kerätä ystäviä ja lähettää viestejä toisille käyttäjille. Palvelun pitäisi kuitenkin olla huomattavasti MySpacea mukavampi käyttää. Mukavaa palvelussa on myös se, että maksaa käyttäjilleen sivulatauksista palkkiota kuivana käteisenä. Myös palvelun suosittelemisesta kertyy tuloja, mikä tietysti innostaa kasvattamaan verkostoa. Sikäli, kun palvelu on ilmainen, ei tässä ole käyttäjille myöskään mitään hävittävää.

Yuwie palvelun nopeasta suosion kasvusta kertoo se, että tämä on heinäkuun alusta startattuaan noussut Netin kävijämääriä mittaavan Alexan mukaan jo sijalle 3655. Tämä tarkoittaa siis sitä, että Yuwie on alle kahdessa kuukaudessa noussut koko netin top-kävijätilastoissa kyseiselle sijalle.

Mikäli tämän kaltaiset sosiaaliset verkkopalvelut kiinnostavat, niin käykäähän siis ihmeessä varaamassa omat Yuwie tunnuksenne! Rekisteröitymään pääsee täältä.

Edellinen artikkeliPäin jumppasalin seiniä
Seuraava artikkeliKuuntele koko MP3 musiikkikirjastoasi mistä tahansa Anywhere.FM palvelun kautta