Tietoa Sony PSP ja Playstation 3 pelikonsolien tulevista uusista ominaisuuksista

Huhuja Sony PSP ja Playstation 3 pelikonsolien uusista ominaisuuksista

Sony pelikonsolit ovat saamassa tuoreitten uutisen mukaan tukun uusia ominaisuuksia heti vuodenvaihteen jälkeen. Playstation 3 on saamassa lisälaitteena ostettavan digivirittimen, nimeltään PlayTV, jonka avulla konsoli muuttuisi kertaheitolla tallentavaksi digiboksiksi. Videoita on mahdollista tallentaa laitteen omalle kovalevylle, sekä lisäksi myös siirtää kannettavan PSP konsolin muistikortille tien päällä katselua varten. Playstation 3 konsoliin liittyy myöskin huhu, että konsolin ohjain olisi pian päivittymässä tärinätoiminnolla varustetuksi. Uusi ohjain tulee kantamaan nimeä Dualshock 3 ja ensimmäinen tätä tukeva tukeva peli tulisi olemaan Gran Turismo 5.

PSP käsikonsoli on puolestaan saamassa tammikuussa tuekseen Go!Messenger sovelluksen, tehden pelikonsolista kertaheitolla täysiverisen Voip -puhelimen. Lisäksi PSP konsolille avataan alkuvuodesta videoitten latauspalvelu, jonka kautta konsolin omistajat voivat ladata videosisältöä muistikortille suoraan konsolin oman W-lan yhteyden ylitse. Eli sitten vaan odottelemaan lisätietoa sekä ohjelmistopäivityksiä uutuuksiin liittyen!

Lähde: www.engadget.com

5 Kommenttia aiheeseen “Tietoa Sony PSP ja Playstation 3 pelikonsolien tulevista uusista ominaisuuksista” liittyen

  1. narude kirjoitti 23.8.2007. 19:04. Linkki kommenttiin |

    juhuu!!! taidanpa odotella vähän syyskuun 1. päivää pidempään tuon digiboksin hankintaa. nyt on pätevä perustelu paremmalle puolisolle miksi PS3 pitäisi hankkia; se on pelikonsoli, DVD sekä BlueRay-soitin ja tallentava digiboksi.

  2. [...] myös PS3 digiboksi-lisälaite saapuu markkinoille,  voi ominaisuus tarjota mainion mahdollisuuden katsella vaikkapa ajastimella [...]

  3. joni kirjoitti 6.12.2007. 22:51. Linkki kommenttiin |

    kun tolla psp:llä menee nettiin niin tarviiko siihen jonku langattoman tai langallisen verkko adapterin???? =?

  4. joni kirjoitti 6.12.2007. 22:54. Linkki kommenttiin |

    unohtakaa toi…

  5. Jankku kirjoitti 8.11.2008. 15:53. Linkki kommenttiin |

    Onko PSP:llä se verkossa oleminen ilmaista vai maksaako se ??

Jätä kommenttisi