Spaddulta lämpimin käsin

suck-uk-smoking-mittens.jpg
Kävin tuossa yökerhossa ensimmäisen kerran sitten ravintoloiden tupakointikiellon voimaantulon jälkeen. Jengi lappasi vähän väliä ulkona kessuttelemassa, meininki oli sisällä kuin hautajaisissa ja kellään ei tuntunut olevan enää hauskaa. No, ehkä asiaan vaikutti myös se, että paikkana oli Hotelli Rantasipi Aulanko ja ilta keskiviikko. Ei välttämättä menomestoista tahi -päivistä kiihkeimpiä. Oli hieman kevyen surrealistinen olo, kun itse asiassa näki eteensä ja vaatteetkin tuoksuivat tutulta sitten aamulla.

Väkisinkin tulee miettineeksi miten tupakoivat pärjäävät ankarassa Suomen talvessa. Porttikongeissa vihmoo, räntä sataa korvaan ja tanssinrytkeestä ja kiemurtelusta läpimärkä paita jäätyy selkään kiinni. Ja aamulla on sitten kankkusta, tauotonta niiskuttelua ja keuhkoputkentulehdusta. Ei kuulosta kivalta.

Onneksi sentään on tarjolla SUCK UK:n Röökirukkaset. Niiden näppärän holkkireiän ansiosta nortti pysyy sormien välissä ilman, että tarvitsee pikkukätösiään sinisiksi kylmätellä. Itse asiassa jokaisen omaa tulevaisuuttaan arvostavan ravintolan tulisi tarjota kessutteleville asiakkailleen Röökirukkaset tupakkatauolle. Eihän sitä kädet jäätikkuina kannata tilata kaljatuopposta, kun sehän suhahtaa sukkana kankeista kätösistä reisille.

12 Kommenttia aiheeseen “Spaddulta lämpimin käsin” liittyen

  1. Wespa kirjoitti 25.8.2007. 16:47. Linkki kommenttiin |

    Parempi ja terveellisempi tapa on olla vain polttamatta.

  2. Sami Oinonen kirjoitti 25.8.2007. 17:47. Linkki kommenttiin |

    Jep. Niinhän se on.

  3. Hukka, Susi Hukka kirjoitti 25.8.2007. 21:10. Linkki kommenttiin |

    paermpi olla polttamatta ja kuluttaa sekin aika ryyppäämiseen

  4. jaska kirjoitti 25.8.2007. 21:42. Linkki kommenttiin |

    Ihana keksintö! Nyt ei kenenkään tarvitse vähentää tupakointia sen takia, ettei viitsisi mennä pakkaseen tupakalle. Tällaisia inventioita yhteiskunta kaipaa.

  5. ttra kirjoitti 25.8.2007. 21:59. Linkki kommenttiin |

    Hei tää on vanha. :| Luulin viä lukeneeni tästä hilavitkuttimesta.

  6. Sami Oinonen kirjoitti 25.8.2007. 22:30. Linkki kommenttiin |

    Hukka, Susi Hukka: Jep. Varsinkin uuden lain myötä.
    jaska: Totta, typerä keksintö.
    ttra: Vanha, mutta ajankohtainen, kohta on kylmä.

  7. raitis kirjoitti 25.8.2007. 22:52. Linkki kommenttiin |

    parempi vaan olla tupakoimatta ja juomatta alkoholia, terveellisempää ja pidempää elämää :)

  8. Riku kirjoitti 25.8.2007. 23:21. Linkki kommenttiin |

    Voi tuota käyttää sitte vaikka limpparipillin pidikkeenä, kai… tai vaikka koirapillille, tai hitman tapauksessa tätänykyä voi pakkasessa käyttää puhallusputkeakin kun on tollaset mittenit käsis :D

  9. Skaven252 kirjoitti 26.8.2007. 8:59. Linkki kommenttiin |

    Auttaisikohan nikotiinipurkka olemaan baarissa edes puoli tuntia ennen kuin pitää taas mennä tupakalle? Tai kävelemään vähän kauemmas elokuvateatterin uloskäynnistä ennen kuin tupakka syttyy, vaikka onkin joutunut ensin kärsimään jopa kaksi tuntia tupakatonta piinaa elokuvan aikana?

  10. Marsu kirjoitti 26.8.2007. 16:00. Linkki kommenttiin |

    Onkohan nuo tehty edes mistään paloturvallisesta materiaalista..? Asbestipitoinen kangas sopisi varmaan hyvin keuhkojenpilaajille ;)

  11. Ped kirjoitti 27.8.2007. 0:24. Linkki kommenttiin |

    Ööh… mutta eikös lähes joka baarissa ole se pikkuinen tupakan savun täyttämä koppero jossa saa poltella tupakkoja lämpimässä ihan ilman rukkasia?

  12. nod kirjoitti 27.8.2007. 23:20. Linkki kommenttiin |

    Ei niitä röökikoppeja ole melkein missään keskustan baareista, enkä sellaiseen kyllä meniskään vaikka polttaisinkin. Itse kyllä tupakoimattomanakin ikävöin röökin hajua baareissa, jonka nyt on korvannut 3B-ratikan ja denan haju.

Jätä kommenttisi