Klassikkoauto De lorean tekee paluun!

Vaikka ei autoja yleisesti sen paremmin tuntisikaan, niin monelle on varmasti kuitenkin jäänyt mieleen Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa suurta osaa näytelleen aikakoneen runkona toiminut hopeanvärinen urheiluauto? Elokuvassa esiintynyt aikakone oli rakennettu klassikkoarvon saavuttaneen De Lorean DMC-12 automallin päälle, jota valmistettiin aikoinaan 80-luvun alussa ainoastaan 8500 kappaletta. Auton erikoisuuksiin kuului, että tämän kori on kauttaaltaan käsittelemätöntä ruostumatonta terästä. Myöskin auton lokinsiipimalliset ovet olivat varsin huomiota herättävät.

Valitettavasti autoprojektin ympärille rakennettu De Lorean Motor Company saavutti loppunsa ajautumalla konkurssiin vuonna 1982.

De Lorean Motor Companyn nimi on kuitenkin elänyt vuosien saatossa auton varaosien toimittajan käytössä. Varakkaiden autofanaatikkojen iloksi yritys on nyt kuitenkin ilmoittanut aloittavansa myös kokonaisten De Lorean urheiluautojen valmistuksen uudelleen. Autoa on uusittu ainoastaan moottorin, sekä sisustuksen osalta, mutta muuten auton design on säilynyt koskemattomana lokinsiipiä ja teräskoria myöten.

Uudenkarhean De Lorean urheiluautosi saat tilattua suoraan yrityksen kotisivuilta osoitteesta www.delorean.com. Hintaa klassikkoauton perusversiolla on $57 500 ja ensimmäisten toimitusten kerrotaan lähtevän tehtaalta alkuvuonna 2008.

Edellinen artikkeliMuskeliautoja, joita ei koskaan ollut
Seuraava artikkeliLaserkivääri kahdeksan kilometrin kantamalla