Laserkivääri viiden kilometrin kantamalla suunnitteilla

Sci-fi elokuvien sankareitten suosikkiaseistusta, eli laserkivääriä ollaan odotettu mukaan ”oikeaan” sodankäyntiin pitkän aikaa. Netistä löytyi aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen artikkeli Yhdysvaltalaisesta asevalmistajasta nimeltään TRW Systems, jossa kerrotaan yrityksen kehittelevän kovaa vauhtia kannettavaa kemikaalista laserkivääriä. Kenttäolosuhteissa kolmen henkilön kannettavissa oleva laserkivääri synnyttäisi tappavan lasersäteen kemiallisen reaktion vapauttamasta energiasta. Erityisen pelottavaksi aseen tekee tämän luvattu viiden mailin, eli noin 8 kilometrin kantama. Yrityksen edustaja kertoo artikkelissa, että laserase polttaa vihollistaistelijan lävitse välittömästi halkaisijaltaan reilun puolen senttimetrin reiän, ja homma on sillä selvä.

Laserkiväärillä osumista helpottaisi varmasti myös se, että kiväärissä ei ole rekyyliä, ampuessa ei tarvitse ottaa ennakkoa, ja että ammuksena toimivan lasersäteen liikerata olisi absoluuttisen suora.

Artikkelin uskottavuutta nakertaa tänä päivänä tosin hieman se, että alkuperäinen artikkeli aiheesta on julkaistu jo vuonna 1972.

Lähde: blog.wired.com

Edellinen artikkeliKlassikkoauto De Lorean tekee paluun!
Seuraava artikkeliAsiakaspalvelun vuoronumerojärjestelmä… jos vielä uskallat valittaa!