Keksintöjen viikko: Eko-Toivon WC T:mi


Ympäristöosaaja Toivo J. Pietiäinen sai idean tähän keksintöönsä iso-isältään, tämän viettäessä aikaa sairaalassa. Keksinnön lähtökohta on niinkin yksinkertainen kuin erottaa wc-jätteen neste ja kiinteä aines. Kuvan tuolissa on tätä varten kaksi säiliötä. Yllättäen tällaista kahden eri altaan rakennelmaa ei ole muualla keksintömaailmassa esitelty. Messuilla oli näytillä myös puinen kiikkustuoliversio, jossa voi myös venyttää selkalihaksiaan.
Lisätietoa: www.ecotoivodrytoilet.fi






(12 ääntä, keskiarvo: 3.58 / 5)



Ei ole mikään uusi keksintö…
Hyym. Meillä on mökillä ollut ulkovessassa kyseiseen systeemiin perustuva istuin jo useamman vuoden.
Mitä varten ulosteet pitäisi jaotella?
Kai ne saa kompostoitumaan paremmin tjs.
Kyllä noita systeemejä on ollut ennenkin :S Useammassa paikassa nähnyt.
kuinkas tämä mahtaa toimia naareiden tarpeiden kanssa?
ei ainakaan kaupallinen käymälä toiminut kun siinä oli myös tällainen urean ja ulosteen erottelia naisten osalta. omalla kohdalla kyllä toimi mutta naisväki ihmetteli kyseistä systeemiä ja kun kerroin mistä on kyse he meinasivat ettei homma toimi huonostikkaan vaan urea valuu suoraan muun ulosteen sekaan.
Muistaisin hämärästi vierailleeni jollakin kesämökillä, jossa oli “sähkövessa”, jossa moinen ominaisuus oli.
Vehje olisi kyllä ihan itsessään oman artikkelinsa arvoinen, vaikkei siis mikään uusi keksintö olekaan: Jos en aivan väärin tajunnut, niin kysein hilavitkuttimen toimintaperiaate oli jauhaa pökleet & neste löllöksi, kiehuttaa siitä neste pois ja tuuttata höyry & kakkajauhe savupiipusta taivaan tuuliin.
0.o
juu ne siis pitää erotella koska jos ne yhteen menee niin tulee kyllä kaamea haju… on kokemusta XD
mutta ei tuo kyllä mikään uusi keksintö ole……