Testipenkissä Tumbler radio-ohjattava auto

Kiinan lelutehtailta tuntuu pukkaavana näinä ainoina jos jonkinlaista elektroniikkalelua, eivätkä hinnatkaan usein päätä huimaa. Vai kuinka moni meistä olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että esimerkiksi radio-ohjattavan helikopterin saa omakseen kolmella kympillä?

Olemme saaneet tänne testattavaksi nyt yhden varsinaisen Kiinassa valmistetun hilavitkuttimen. Kyseessä on Tumbler niminen radio-ohjattava auto. Erikoista autossa on esimerkiksi se, että sitä ohjataan kuten sotatankkia ikään. Oikeanpuoleisia, sekä vasemmanpuoleisia renkaita erikseen. Lisäksi auto on keskeltä joustavasti saranoitu siten, että renkaitten kulkusuunta vaihtelee puoliksi sattumanvaraisesti. Erikoisuuden kruunaa vielä läpinäkyvät renkaat, joissa sisällä olevat vilkkuledit pitävät huolta siitä, että auto ei jää ainakaan hämärällä huomaamatta.

Tumbler auto toimitetaan värikkäässä pakkauksessa, jossa kerrotaan tämän sopivan niin sisä-, kuin ulkokäyttöönkin. Paketista löytyy auton lisäksi kauko-ohjain, akku ja laturi. Ainoastaan ohjaimeen siis tarvitaan paristot. Positiivista on, että ladattava akku säästää lelun ostajan mittavilta paristohankinnoilta.

Leluauto on noin tunnin latailun jälkeen valmis testattavaksi. Auto lähteekin herkästi ohjaimen kosketuksista hurjaan vipellykseen. Hetken kokeilun jälkeen testaajan valtaa kuitenkin lievä turhautuneisuus – onko autoa ylipäätänsä mahdollista ohjata ”järkevästi”? Auto kieppuu ja sinkoilee renkaat välkkyen, mutta suunnassa sitä ei saa kulkemaan, vaikka kuinka yrittäisi. Pimeässä huoneessa auto sentään näyttää komealta ledien aiheuttaman diskovilkkeen ansiosta. Holtittomasti pyörivän auton kanssa nilkkoja on syytä kuitenkin hämärässä varoa osumien varalta.

Valitettavasti ainakaan allekirjoittanut ei siis päässyt auton ohjauksen kanssa kovinkaan hyvin sinuiksi. Tämä väkisinkin rokottaa lelulle antamaamme arvosanaa, vaikka laite alun alkaen vaikuttikin hauskalta konseptilta. Annamme Tumbler radio-ohjattavalle autolle arvosanaksi 2/5 pistettä.

Alla vielä video, josta saa paremmin kuvaa Tumblerin menosta valoisassa sekä pimeässä huoneessa.

Tumbler auton toimitti testattavaksi Pulju.net gadget verkkokauppa.

Muistathan muuten osallistua Tumbler auton arvontaa tämän kuukauden kuukausikilpailussa!

Edellinen artikkeliPaintball-sotatankki
Seuraava artikkeliKöyden varassa asteroidin pinnalle