Paljonko sinä aiot maksaa uudesta Radiohead albumista?

Yksi yhdeksänkymmentäluvun mielenkiintoisimmista yhtyeistä, nimittäin Radiohead on saanut valmiiksi uuden albuminsa. Uusi albumi nimeltään ”In Rainbows” tullaan julkaisemaan 10. päivä kuluvaa kuuta, eli yhdeksän päivän päästä. Erikoista julkaisussa on, että albumin ladattava versio on tilattavissa ennakkoon yhtyeen kotisivujen kautta asiakkaan itsensä määrittelemään hintaan. Kyllä, ymmärsit ihan oikein – verkkokaupasta ostetun ladattavan albumin hinnan saa päättää kaupassa asioidessaan ihan itse.

Albumista on mahdollista tilata yhtyeen kotisivuilta myös fyysinen ”Discbox” versio, joka sisältää albumin vinyyliversion, CD-version sekä oikeuden ladata albumin Radioheadin verkkosivuilta. Discbox version hinta on kuitenkin fiksattu 40,- Puntaan.

Albumin pääset ostamaan osoitteesta www.radiohead.com. In Rainbows albumin ostaminen vaatii sopivan hinnan keksimisen lisäksi rekisteröitymisen, sekä luottokortin.

Mikäli sopivaa hintaa on vaikea päättää, niin alla ohjenuoraksi Elokuussa Hilavitkutin.com sivuilla olleen kysely tulokset, jossa kysyttiin sivuilla kävijöiden mielipidettä siitä, mikä olisi sopiva hinta netistä ladattavalle pitkäsoitolle:

  • 27% – 0€
  • 17% – 1-3€
  • 26% – 4-6€
  • 16% – 7-9€
  • 12% – 10-12€
  • 2% – 13-15€
  • 0% – 16-18€
  • 0% – 19-21€
  • 1% – Enemmän kuin 21€
Edellinen artikkeliUndress me -muki
Seuraava artikkeliCyril Mazibukon Muovikasseista tehty liitovarjo