Viimeksi kyseltiin, minkä supervoiman haluaisit. Ääniä sateli 1300 kappaletta. Itse olisin ottanut tietenkin levitaation. Se ei näköjään saanut paljon kannatusta. Toiveiden toteutuminen, näkymättömyys ja lentäminen näyttävät kiehtovan eniten äänensä antaneita.
Toiveiden toteutuminen on mielestäni poikkeava toive. Herääkin vanha filosofinen kysymys, mitä jos kaikki toiveet toteutuvat ja toivoo, ettei voisi toivoa? Toisaalta ainakin omakohtaisesti olen huomannut, että suurin osa toiveistani on toteutunut. Niin hyvässä kuin pahassa. Aina sitä ei vain huomaa, että ne toteutuvat, sillä ne toteutuvat yleensä vähän eri tavalla kuin itse ajattelee.
- 18% – Toiveiden toteutuminen
- 13% – Näkymättömyys
- 12% – Lentäminen
- 11% – Todellisuuden muokkaaminen
- 10% – Ihmisten Ajatusten hallinta
- 6% – Teleportaatio
- 6% – Ajan hallinta
- 5% – Tulevaisuuden näkeminen
- 4% – Telekinesia
- 4% – Muodonmuutos
- 2% – Voittamattomuus
- 2% – Aavevoimat
- 1% – Tulivoimat
- 1% – Muiden ihmisten silmillä näkeminen
- 1% – Hämähäkkivoimat
- 1% – Supervahvuus
- 1% – Räjäytysten aiheutus
- 1% – Supernopeus
- 1% – Seinien läpi kävely
- 0% – Kaukaisten paikkojen näkeminen
- 0% – Saada esineet katoamaan ja ilmestymään
- 0% – Jäävoimat
- 0% – Levitaatio
Nyt on hilavitkuttimessa ollut juttua nopeista autoista, Ferrarilimusiineista ja suurista ylinopeussakoista. Kyselläänkin sitten kuinka nopeassa kyydissä olette maantieajossa olleet:






Itsellä ainakin hermot paukkuu jos alle 120 km/h mennään motarilla, menopeli on toistaseks aika löysä mutta kyllä se 300 pyörällä ja 400 autolla viä kokeillaan
Tähän mennessä ollut kyydissä autossa jolla on ajettu niin paljonkuin se on kulkenut eli 195km/h ja moottoripyörän kyydissä oon ollu 160km/h vauhdeissa kyydissä silloinkin kiihtyi muuten 1150 kuutioinen ihan kivasti. Aika moni onkin vastannut tuon “190km/h tai yli”
310 ei riitä mutta valitaan nyt se… Eipä sen jälkeen ole tarvinnut kokeilla ko. laitteen nopeutta vaan on pysynyt ihan nopeusrajoituksissa.
selvä piikki tulee varmaan tohon 250 kohtaan saksalaisten autojen takia
160 km/h, ei ole ikinä ollut tarvetta nopeampaan maantieajossa.
130 km/h taitaa olla jossain ohituksessa (kyydissä).
180-190 en muista ihan tarkkaan mihin se mittari lopulta jäi
lahden moottoritiellä
Saksassa reilu 220, Suomessa joku 150…
näkyy: “selvä piikki tulee varmaan tohon 250 kohtaan saksalaisten autojen takia” Eihän se huippunopeus ole sama kuin se, mitä on ollut kyydissä…
kaahari?, millä pelillä menit yli 310kmh ja missä?
Entäs ilmassa ite ainakin 1150kmh
Saksassa. Laillisesti 130 kmh. Bussissa.
Suomessa olen ollut BMW 328i vm. 2000 kyydissä 220 julkisella tiellä. En menisi toiste enkä ole ylpeä tästä.
“Suomessa olen ollut BMW 328i vm. 2000 kyydissä 220 julkisella tiellä. En menisi toiste enkä ole ylpeä tästä.”
Oliko se laiva?
BMW 328i taitaa kyllä olla ihan auto…
Ninja 285kmh
TDI golfi on kiva auto.. 160 pystyy ottamaa hyvi mutta sitten ei ole enää sopivaa tietä.. Motarilla tai ohitustiellä ei uskalla ajella tuollaista kyytiä, ja lähistöltä löytyy yksi syrjäisempi kohtuu suora pätkä jossa voi tuon ottaa..
Kaikkein hurjinta kyytiä on ollut Wartburgin kyydissä mentäessä motarilla sataakahtakymppiä.
Ne oli niitä hurjia aikoja… Sitten kesken kaiken katkesi warren pakoputki keskeltä ja sitä piti ryömiä motarin varressa kiinnittelemään.
outo kommentti heikkiseltä tossa. nimenomaan motarillahan pystyy turvallisesti ajamaan kovempaa, ei missään syrjäteillä. ei ihme että ihmiset tappaa itseään kaahaamalla kun eivät tiedä missä kandee kokeilla.
No motarilla on kameroita ja poliiseja, sekä muuta liikennettä.. Täällä syrjäkylällä ei ole muuta liikennettä eikä poliiseja. Ihme kommentti hepiltä
Saksassa täysin laillisesti 220 km/h ( mittarinopeus) BMW 320d:llä ( vm.2006, 163 hv 340 Nm)( eli lämä tiskissä) Pikkasen alkoi kämmenpohjat hikoomaan, kun oli perhe ja matkatavarat kyydissa
Saksassa Kadetin 1200 l 180km/h, Kemin moottoriliikennetiellä 200+ BMW 323i ja Kalixin lähellä lipat n200km/h Hondan tuutilla. Nuo joskus 30v sitten, sittemmin ollu rauhallisempaa menoa
ton 180-190 sillon tällön ohituskaistan lopussa. 220 oon mittariin ajanu. Rata oloissa pikkusen vajaa 200 loppu suora Motoparkissa kesken. Toi romu ei meinaa kiihtyä enää oikein 200 jälkeen
1300 kuutioisella Suzuki Hayabusalla sedän kyydissä yli 250 km/h
155 km/h. Auto ei kulkenu enempää… Kiihdyttämiseen meni varmaan 4 kilsaa, rampilta kaasu pohjassa lähtiessä
1.0 on aika luumu :F
on moottoritiellä kamera ???? Ei missään suomessa
Kyl se siin jossai 220 paikkeil on isän pikkuveljen supran kyydis
235 Saab 9000 turbotettu, saksassa moottoritiellä. Kyydissä oli perhe ja reilun viikon euroopan reissun tavarat=paljon.
Ducatilla, autobaanalla, 287 mittariin.
Alle 100 varmaan.
Se on TASAN 120 km/h, joka on nopeusrajoutus. AIka tyhmää, että tuo vaihtoehto puuttui.
talavella kapialla mettätiellä olin kyytisä ja mittari näytti lähes 200km/h
no se kuski oliki rallikuski, mutta ihan henkilöauto ja normaali tie. en siis ollu kartanlukijana
Onhan se nyt ihan mahdotonta ajaa tasan 120km/h.
Välillä menee pakostakin yli tai ali. Etenkin jos on mäkistä.
pelle, ihan kuule meni kaksipyöräisellä. paikkaa en lähde sanomaan sillä se lisäisi henkilöitä jotka menevät kohteeseen pitempiäkin matkoja ja onnettomuuksia voisi tapahtua enemmnä. tutkattiin kuitenkin yli 310km/h. eipä ollut mitään ihmeellistä.
tt audilla 253km/h gepsiin hki-tre motarilla