Yksinhuoltajaäiti tuomittiin maksamaan 157 000,- Euron korvaukset laittomasta musiikin netissä levittämisestä

Ensimmäinen laittoman musiikin netissä levittämiseen liittyvä tapaus on nyt sitten ratkaistu Yhdysvalloissa oikeudessa. Tuloksena yksinhuoltajaäiti, joka kiisti musiikin levittämisen kokonaan, tuomittiin maksamaan 222 000 Dollarin, eli noin 157 000 Euron korvaukset levy-yhtiöille. Tuomio tuli yhteensä 24 musiikkikappaleen laittomasta levityksestä KaZaa ohjelman välityksellä. Oikeus katsoi siis yhdestä kappaleesta koituvan vahingon olevan 6554 Euron suuruinen.
Tuomion saanut Jammie Thomas on ensimmäinen, joka on kieltäytynyt Levy-yhtiöiden tarjoamasta muutaman tuhannen euron sovittelutarjouksesta ja katsonut homman loppuun oikeudessa. Levy-yhtiöitä edustanut RIAA:n ei tarvinnut näyttää oikeudessa toteen, että syytetyllä olisi ollut KaZaa ohjelma asennettuna koneelle, tai että syytetty olisi ollut tiedostojen levittämiseen käytetyn KaZaa tilin haltija.
Sana “kohtuuttomuus” tulee ainakin itselleni mieleen.
Lähde: www.engadget.com




(21 ääntä, keskiarvo: 4.00 / 5)
(4.80 / 5)



Mahtaa jälkeenpäin harmittaa kieltäytyminen tuosta muutaman tonnin sovittelutarjouksesta.
ihan järkyttävän kokonen summa jos miettii että kk palkka vaikka 2k niin jos siitä esim 50% menis kk maksuun niin menis 18 v maksamiseen 24 biisiä 1 tai 2 cdtä mmm… ostettuna 20-30e
Kun yksi saadaan vihdoin kiinni, niin jep, rangaistaan sitä sitten niiden kaikkien muidenkin edestä…
oikein! olisi kannattanut maksaa musiikista tai kunneella vaikka netti radiota. Tyhmyydestä sakotetaan.
Täysin naurettavaa. Tavallisen kansalaisen kuva musiikkibisneksen rahat keräävästä osapuolesta sen kun komistuu. Eipä hirveämmin innosta ostaa levyjä yhtiöiltä, joilta puuttuu suhteellisuudentaju täysin.
Kyllä on järkyttävää riistoa tekijänoikeuksia valvovien tahojen toimesta. Muissa rikoksissa otetaan sentään rangaistusta määrätessä huomioon tekijän varallisuus… Moni ei tuollaista summaa saa elinaikanaan maksettua.
Todisteitakaan ei näköjään tarvittu lainkaan vaan syytetty oli syyllinen jo ennen oikeuden istuntoa! Pullistellaan vain naruja ja kuvitellaan, että annetaan hyvä kuva omasta toiminnasta. ;D
Kyllä minä olen ainakin ajatellut ostaa CD:tä yhtä taajaan tahtiin, kuin ennenkin näistä oikeus-häsläyksistä riippumatta.
Nämä tekiänoikeusjärjestöt keräävät varallisuutta amerikassa varsin yleisesti itselleen lähettelemällä uhkauskirjeitä naurettavista asioista kansalaisille jotaka asuvat neetiyhteyden päässä. Mielestäni siinäkin kyllä kiristyksen merkit täyttyvät. Jakun amerikan oikeuslaitos vielä on mitä on eli naurettavaaesitystä ja pelleilyä jonka lopputulos on aina ostettavissa niin…
Vitut mä ainakaan maksaisi jos en olisi syyllinen. Ei edes tarvinnut todistaa, että on syyllinen. Kuulostaa ihanalta.
Ehkä ketään ei oikeasti tuomittu, vaan koko homma oli järkätty piraattien pelottelemiseksi. Syytetty ja oikeusistuin olivat näyttelijöitä. Vaikkapa.
Syyllinen kunnes toisin todistetaan. Tästä seuraa että RIAA voi lätkiä noita tonnin sakkoja kenelle huvittaa ja kukaan ei uskalla väittää vastaan.
Humppa, hyvä pointti.
RIAA on vitsi koko järjestö; ovat mm. haastaneet kuolleen ihmisen oikeuteen musiikin lataamisesta ja jakamisesta sekä henkilön, joka ei edes omista tietokonetta
Ovat muutenkin haastaneet syyttömiä ihmisiä oikeuteen.
http://www.digitoday.fi/viihde/2005/02/08/RIAA+haastoi+kuolleen+naisen+oikeuteen/20057895/66
Nuo rahat on olleet tekijöiltä pois, mutta kuinka paljon tuosta “saaliista” pääsee tekijöiden pussiin?
Olisi voinut valita esimerkkitapukseksi jonku muunkin, kuin yksinhuoltajan..
kohtuutonta sinällään koska eikös juuri vankia mukiloinut poliisi saanut 9000 euroa korvattavaksi ja 80 päivää ehdollista tjs. Kannattaa siis olla väkivaltarikosten sektorilla niin pääsee helpommalla.
Pelletti jenkeissä on nuo rangaistukset isommat. Suomalaisen korviin ja rangaistuksiin mihin täällä on tottunut, niin voi sanoa suoraa et suomessa pääsee helpolla niin väkivalta kuin muissakin rikoksissa (aivan kaikissa jos tarkkoja ollaan) USA:n verrattuna. USA:ssa helposti menee koko elämä pilalle yhden munauksen takia, kuten tässä nähtiin (ellei tämä yksinhuoltaja ole miljonääri tai muuten rikas). esim. ajoikännissä (ehkä myös huumeissa), ampui poliisia (ei kuollut), pakeni ja näistä rapsahti elinkautinen (usassa se on kirjaimellisesti elinkautinen) ja kaveri apukuskina ampumisesta, harhauttamisesta ja poliisin käskyjen vastustamisesta sai 70v vankeutta. Mitähän suomessa saisi tuosta ? elinkautisin korkeinaan eli +10v ( vai mitä se olikaa normaalisti?) pelkästä kännistä ajosta ja alkometrin tuhoamis yrittämisestä rapsahti muistaakseni 7 vai 15v linnaa en nyt muista tarkasti, mutta paljon kylläkin. Toki tämä varmaankin vaihtelee osavaltioittain että miten tiukkoja ollaan.
Aiheen sivusta menee, mutta kysytämpä kuitenkin:
Mitäs olette siitä mieltä, että Suomessa voi saada ehdottoman vankeusrankastuken tarrojen seinille liimailemisesta, mutta pahoinpitelemällä kallon murtamisesta tai ensikertalaisena raiskaamisesta selviää ehdollisella tavallisesti?
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2745&main=5
No pääsihän se yksi kaksoismurhaaja ku koira veräjästä, kuulemma ei ollu tarpeellista laittaa vankilaan. No mutta, tappo vielä kolmannen eikä vieläkään joutunut vankilaan. Kyllä oli ihmettelemistä ku luin
eiks suomessa elinkautisvangit armahdeta automaattisesti 12 vuodessa
eipä suomessa mun käsittääkseni ketään automaattisesti armahdeta. elinkautinen on elinkautinen. hyvällä käytöksellä pääsee aikasemmin pois, jos pääsee. naurettavaa touhua jenkeissä kaikesta huolimatta
SP ja tärppä. Suomessa elinkautinen on 12 vuotta jonka jälkeen on mahdollista anoa vapautusta presidentiltä. Halonen on pitänyt kahteen edelliseen presidenttiin nähden tiukempaa linjaa armahduksissa ja tällä hetkellä elinkautista istutaan 13 -15 vuotta. Hyvä käytös ei aikaista vapautumista päivälläkään.
Kyllä ne jenkit vaan osaa..
se on kyllä jännä miten parista hikisestä biisistä voi mennä koko elämä pilalle
ja eikä oo oikein:D
saatana. tommoset jutut mitkä on rahasta kiinni, pitäs periaatteessa pystymään vielä sopimaanki jotenki viisaasti
kun taas esim joku tappo tai pahoinpitely, mitä ei voi korjata/peruutaa enään ennalleen, ihan saatanan ihmeellisä,
toisin en kyllä hirveästi yllättyis jos tämä olis joku “pelottelu”
kikka laittomasti lataajia kohtaan.
biisien lataaminen on kivaaD:
yleensä teen silleen, että jos joku yhtye/albumi kiinnostaa niin lataan niiltä pari biisiä ja sitten jos mielyttää niin ostan:):P koska se on kuitenki tuntuu hauskemmalta omistaa se cd ja lueskella sitä albumin mukana tulevaa pientä lehtistä samalla ku kuuntelee sitä albumia P:
netistä ladattava maksullinen musa on tyhmää,
siitä ei tule sitä fiilistä että omistais sen albumin..
albumin kansia ei voi hypistellä kädessä ja miettiä samalla että miten mahtavaa musaa.
ja entä sitte kun kone menee rikki? saako ne jollain koodilla ladattua taas sieltä.
ja en jaksa radionkaan vieressä istua niinkauaa että kuulen sen haluamani kappaleen.
välillä musan lataaminen on kyllä rötöksenä suhteellisen harmiton, jakaminen myös, kunhan siihen ei vaa perusta mitään omaa bisnestä
se on jännä miten raha hallitsee ihmistä
ärsyttävää..
Suurin osa rahoista menee levy-yhtiöiden pussiin, artisteillekaan (paitsi niille parille huippukuuluisalle) ei jää paljoakaan massia käteen.
Artistin kannanotto:
http://lefsetz.com/wordpress/index.php/archives/2007/10/05/more-artists-weigh-in/
(alimmainen kommentti)
SP ja tärppä. Suomessa elinkautinen on 12 vuotta jonka jälkeen on mahdollista anoa vapautusta presidentiltä. Halonen on pitänyt kahteen edelliseen presidenttiin nähden tiukempaa linjaa armahduksissa ja tällä hetkellä elinkautista istutaan 13 -15 vuotta. Hyvä käytös ei aikaista vapautumista päivälläkään.
ei se ole ihan noinkaan suomessa on kyllä elinkautinen 12v ja silloin myös VIIMEISTÄÄN päästään pois ensikertalainen istuu jos alle 21 ni 1/3 osan mut jos on yli 21v ni 1/2 osan tuomiostaan eli tapa joku parikymppisenä ni istut siitä 4v