Viime viikolla tuli julki tapaus, jossa oli kerätty lähes 80 000 käyttäjän tiedot noin kymmenestä kotimaisesta verkkopalvelusta. Tietomurron ”uhreina” oli mm. Hilavitkutin.com blogi, jonka käyttäjätietoja oli kopioitu listalle. Aihe herättikin runsaasti keskustelua salasanoista ja muusta tietoturvaan liittyvästä myös täällä Hilavitkuttimessa.

Poliisi tiedottaa, että tämä on tänään tehnyt pidätyksen juttuun liittyen. Pidätettynä on Suomalaismies ja epäiltyinä rikosnimikkeinä tietomurto sekä luvaton käyttö.

On tietysti hienoa, että tällaiset tapaukset ratkaistaan ja vaivaa aiheuttaneet tuodaan edesvastuuseen. Jos esimerkiksi lasketaan kaikki vaiva, joka omasta tietoturvasta huolestuneilla kului homman selvittämiseen, niin puhutaan varmasti useista hukatuista miestyövuosista. On siis varmasti syytä saattaa syylliset vastuuseen kolttosistaan. Toisaalta – melkein käy myös kaveria sääliksi. Nopea kiinnijääminen viestii myös siitä, että ei kyseessä ei taida kuitenkaan olla mikään maailmanluokan häkkeri. Motiivikin koko hommalle jäi alusta alkaen varsin epäselväksi. Eipä tainnut kaveri miettiä hommaa ihan loppuun asti.

Meille sivustojen ylläpitäjille tämä on tietysti hyvä opetus, että tietoturvasta täytyy pitää huolta. Vaikka hilavitkuttimen käyttäjätiedoilla ei kenenkään pankkitiliä tyhjennetäkään, niin vaivaa ja ärtymystä hommasta kuitenkin aiheutuu riittämiin.

Lähde: www.poliisi.fi

Edellinen artikkeliNokia N810 Internet tabletti julkaistu
Seuraava artikkeliPhone Fingers pitää kosketusnäytön puhtaana