Aivosolu ja Universumi näyttävät ihan samalta
Vasemmassa kuvassa esiintyy mikrometrien kokoinen alue hiiren aivoissa, kuvaten sitä, kuinka neuronit yhdistyvät aivosolussa toisiinsa. Oikeassa kuvassa on puolestaan valovuosien kokoista aluetta kuvaava, universumin evoluutiota esittävä simulaatiokuva.
Hämmentävän saman näköisiä ovat. Sattumaako? - kenties?
Lähde: sprott.physics.wisc.edu
| 
Suora
linkki |
Lähetä sähköpostilla
|
Tulostusnäkymä
| Arvioi jutun mielenkiintoisuutta: |   (14 ääntä, keskiarvo: 4.14 / 5) Loading ... |
Samaa aihetta sivuavia hilavitkuttimia
Voit seurata tähän uutiseen liittyviä kommentteja RSS 2.0 syötteen avulla. Voit itse kirjoittaa artikkeliin liityvän kommentin, tai seurata kommentteja trackback ominaisuuden avulla. Voit myös tilata juttuun liittyvät uudet kommentit valitsemalla ominaisuuden kommenttikentän alapuolelta.
(4.75 / 5)
Niin, mitä jos jokaisessa meidän aivosoluissamme on pieni maailmankaikkeus? ja mekin ollaan vain pieni osa jättiläisen aivosolusta joka joskus kuolee.
Elämmekö siis jonkin äärettömän massiivisen olennon aivoissa?? :O
Niin, ja miettikää sitä, jos se jättiläinen on vaikkapa parasta aikaa aivosolunsa pilalle ryyppäävä alkoholisti!
Koko tuntemamme maailmankaikkeus on lennähtänyt ulos ’suuri vihreä pärskijä’ nimisen olennon nenästä aivastuksen mukana. Voimme vain pelon sekaisin tuntein odottaa suuren valkoisen nenäliinan ylösnousemusta.
Niin, tämähän todistaa teoriani oikeaksi. Olemme vain pieni aivosolun osa jonkun ison aivoissa!
ihme juttu ..):
Tulee mieleen se Simpsonien alku jossa mennään avaruuteen ja sitten tullaankin Homerin päästä.
tulipa myös itselle ihan sama Simpsonien alku mieleen=)
ollaan vissiin orastava syöpä jonkin isomman aivoissa?
Kun olin pieni, kuvittelin että avaruus on isossa lasipullossa jättiläisen kirjahyllyssä.
Ei sattumaa, vaan tarkoin jalostunut ja tehokas rakenne, jonka avulla miljardit solut (tai galaksit ja galaksijoukot) voivat helposti olla yhteydessä toisiinsa.
Tuo universumikuva ei ole valovuosien skaalassa vaan ehkä satojen miljoonien valovuosien. Jos zoomaisi yhteen tuollaiseen pieneen rihman kirkastumaan, se olisi galaksijoukko, jonka kymmenistä tai sadoista galakseista yksi voisi olla Linnunrata, joka on sadantuhannen valovuoden kokoinen ja sisältää yhtä monta tähteä kuin rannalla on hiekkaa.
On kyllä kutkuttavaa ajatella, että tosiaan universumi on jonkun ihmisen aivosolu. Eli jokaisella meistäkin voisi olla monia universumeita päässämme :>
Onhan noita ajatusleikkejä ollut jo pienestä lähtien, kuinka aurinkokunta olisi laajan mittaskaalan “atomi”. Samalla toki voisi ajatella, että jos pääsisimme katsomaan tarpeeksi kaukaa universumia, huomattaisiin että se on joku iso eliö.
Todennäköisempää kuitenkin on se, että fysiikan lait ja evoluutio lopulta muodostaa mahdollisimman tehokkaat muodot. Esimerkkinä kuinka samankaltaisia rakennelmia muodostuu kasvien lehtiin kuin ihmisen verisuonistoon.
Fraktaaleja, oikeastaan kaikki muodostuu niistä. Haaroja, joissa on haaroja, joissa on haaroja, joissa on haaroja….
Niin. On se hassua, kuinka kaikki toistuu eri koossa tässä maailmankaikkeudessa. Ei pelkästään muodot ja kuviot vaan myös kaikki asiat. Maito muodostaa Linnunradan kaakaon pinnalle. Elektroni pyörii ytimen ympärillä, kuin Maa Auringon. Sotkuinen asunto pitää sisällään monta pientä sotkua. Monta pientä onnistumista kasaavat yhden suuremman onnistumisen. Pienistä ajatuksista koostuu yksi suuri ajatus. Itsenäinen tietokone koostu pienistä yksittäisistä itsenäisistä osasista. Yksittäiset ihmiset toimivat yhtenäisenä joukkona, ihmisjoukot ihmiskuntana. Kaikenlaista huomaa, kun saa perspektiiviä asioihin.
Heh mitä jos maailmankaikkeus onkin osa jotain käsittämättömän suurta juttua.
Menee pää pyörälle ja maha sekasin ku ajattelee noita avaruuden kokosuhteita. esim maapallon ja auringon. Sitten auringon ja isoimman tunnetun tähden. Maailmankaikkeus on _erittäin_ ihmeellinen paikka ja me ihmiset erittäin etuoikeutetussa asemassa.
Elektroni ei kyllä pyöri ytimen ympärillä yhtään niinkuin planeetta Auringon ympärillä. Sillä tavalla ajateltiin oikeasti ehkä vielä joskus ennen 1920-lukua, mutta nykyään se on vaan simppeli malli jonka voi opettaa lapsille koulussa ja joka ehkä riittää joskus kemiassa, kun ei tarvitse tietää mitä siellä oikeasti tapahtuu.