Mars-matkojen harjoitusleirejä järjestetään arktisella alueella ja autiomaassa

Yhdysvaltojen valmistautuessa vuodelle 2030 suunniteltua ensimmäistä miehitettyä Mars-lentoa varten, tarvitaan teknologian ohella tietoa myös ihmisten toiminnasta odotettavissa olevan kaltaisista olosuhteissa. Tutkiakseen Marsin pinnalle perustetun tutkimusaseman henkilöstön mahdollisesti kohtaamia tilanteita Mars Analogue Research Station (MARS) on perustanut Maahan kaksi Marsin oloja simuloivaa tutkimuskeskusta. Toinen keskuksista on perustettu Arktiselle alueelle Devon saarelle ja toinen Utahin autiomaahan.
Tutkimukseen osallistuvat sitoutuvat noudattamaan testin ajan tarkkoja, aidolle Mars-matkalle suunniteltuja protokollia. Osallistujat sitoutuvat simulaatioon kerrallaan 2-4 viikon ajaksi, jolloin esimerkiksi sisätiloista lähteminen ilman avaruusasua ei ole sallittua. Kokeen tavoitteena on testata sekä laitteiston toimivuutta, suunniteltujen tehtävien onnistumista, että psykologisia vaikutuksia ihmiseen. Tarkkojen tulosten saamiseksi jopa vuorokausirytmi on muutettu Marsin mukaiseksi, jossa vuorokausi on 39 minuuttia maan vastaavaa pidempi.
Video, jossa haastatellaan simulaatioon osallistunutta seuraavan jälkeen
Lähde: fogonazos.blogspot.com






(11 ääntä, keskiarvo: 3.91 / 5)



Meidänkin kylän koskeliinin setä käveli muovipussi päässä mutta ei siitä saatu kosmonauttia tälläkkän tavalla, taisipa vaan olla sen verran jurrissa että näki maailman värikkäänpänä muovipussin läpi.
Samat maisemat kyseessä kuin Jenkkien ensimmäisellä ‘kuu’kävelyllä aikoinaan.. Mitenkään salaliittoteorioita tarkoituksellisesti ruokkimatta ajattelin vain ohimennen mainita..
Olis kiva tietää, kuinka ne on pidentäneet vuorokautta 39 minuutilla. 4 viikon testiaikana siitä tulee jo yli 18 tuntia ja veikkaan, että aurinko on aika vaikea saada nousemaan Utahissa keskellä maan yötä.
Ja heikkinen, huomaatko että varjot menee ihan oudosti videolla… Etummainen varjo osoittaa suoraan kuvaajasta poispäin ja taaemmat varjot selvästi sivulle. SELVÄÄ lavastusta tämäkin video
Niinpä, väittävät olleensa aavikool, mutta oikeasti ne olivat vain studion parkkipaikalla..
Armstrong oli mun papan veljen serkku, kävi ne siel
Ja minkakohan takia herra “CREAMER” on mukana 20 vuoden paasta tulevalle matkalla (ja varmasti myohastyy)olevassa simuloinnissa. on papallakin sen verran ikaa etta saa nahda jos on viela elossa kun matka toteutetaan… eikohan sinne mieluummin laittas semmosta vakee harjotteleen jolla on potentiaalia paasta matkalle…