hd_dvd.jpg

Elokuvastudio Warner Bros ilmoitti eilen CES-messuilla Las Vegasissa siirtyvänsä tukemaan uuden sukupolven DVD -formaateista yksinomaan Sonyn kehittämää Blu-ray -levyjä. Eräät analyytikot ovatkin jo ehtineet heittämään ilmaan arvauksen, että tämä saattaa merkitä DVD-formaattisodan päättymistä Blu-ray formaatin vetäessä pidemmän korren. Warnerin edustaja kertoi eilen amerikkalaiselle teknologiablogi Gizmodon toimittajalle, että yhtiö ei yksinkertaisesti enää voinut jäädä odottamaan muiden suurten studioiden päätöksiä oman valintansa tekemiseksi. Perinteisten DVD levyjen markkinat alkoivat hiipua eivätkä kuluttajat uskaltaneet tehdä laitehankintoja siirtyäkseen HD DVD tai Blu-ray formaatteihin. Niinpä Warner yhtiö päätti siirtää siis kaikki paukkunsa tällä hetkellä paremmin myyvän Blu-rayn puolelle.

Warnerin päätöksen myötä yhtiö ei siis enää tule julkaisemaan uusia elokuvia lainkaan HD DVD formaatille. Näin suurista elokuvastudioista ainoastaan Paramount ja Universal jäävät tukemaan yksinomaan HD DVD -leiriä. Blu-raylla on tällä hetkellä sitä vastoin puolellaan Sony Pictures, MGM, Disney, 20th Century Fox, Warner Bros, New Line Cinema ja Lionsgate, jotka eivät julkaise elokuviaan lainkaan HD DVD formaatille. Huonolta siis vaikuttaa HD DVD:n kannalta.

Lähde: gizmodo.com

Edellinen artikkeliUltimate Bulb Changer vaihtaa hehkulamput kuin itsestään
Seuraava artikkeliWowwee esitteli uusia robottileluja CES-messuilla