PSP Go!Explore - GPS navigaattori Sonyn PSP pelikonsolille

Sony jatkaa jälleen uusien toiminnallisuuksien lisäämistä PSP käsikonsoliinsa. Viime viikkoina PSP on saanut ohjelmistopäivitysten myötä mm. nettiradio-ominaisuuden ja myöskin Skype-ominaisuus tekee tuloaan laitteelle kovaa vauhtia. Tällä kertaa julkistettu uutuus on nimeltään PSP Go!Explore lisälaite, joka tekee laitteesta kerta heitolla myös GPS -navigaattorin. Uuden ominaisuuden myötä navigointi onnistuu konsolin ruudulta TeleAtlaksen tuottamien 3D-karttojen opastamana. Ääniohjattu sovellus tullaan toimittamaan alusta lähtien myös Suomenkielisenä versiona. Peruskartasto toimitetaan UMD levykkeellä, ja uusia kartastoja saa sitten tarpeen mukaan ladattua muistikortille online-palvelusta. Go!Exploren toimitukset alkavat keväällä 2008. Samalla alkavat myös liikennekäyttöä helpottavan autopidikkeen toimitukset.
Merkille pantavaa mielestäni on, että suurella osalla viime aikojen PSP-julkistuksista ei ole suoranaisesti mitään tekemistä Pelaamisen kanssa. Voisiko tämä viestiä siitä, että Sony olisi lähitulevaisuudessa julkistamassa myöskin laitepuolella uutta, enemmän hyötykäyttöön suunniteltua PSP konsolia, tai vaihtoehtoisesti pitkään odotetun Sony Ericsson PSP-puhelimen?
Lähde: Nordiskfilm






(15 ääntä, keskiarvo: 3.67 / 5)



Kerrassaan mahtavaa! Onhan tämä tosin ollut jo japanisssa kauan aikaa ja MapThis! on ihan näppärä homebrew-softa joka ajaisi saman asian - jos vain Suomesta olisi ilmaiset osoitteistot saatavilla
Toivottavasti tämä tulee myös vanhemmille ‘lihaville’ PSP:lle, eikä slimille kuten skype tulee vain sille
(Voippiinkin tosin on jo homebrew-setit olemassa, mutta aika alkutekijöissään vielä)
Hyvä vaan että Sony ottaa huomioon myös PSP:n hyötykäyttömahdollisuudet, ei niitä pelejä kuitenkaan kovin kauaa jaksa. Monikäyttöisyys mielestäni vain lisää alustan haluttavuutta ja elinikää. Varsinkin kun sain omani varsin edukkaasti 100e Value Pack - eli hintakin varsin kilpailukykyinen muihin laitteisiin verrattuna.
Olin aika skeptinen PSP:n julkaisun aikoihin, mutta tälläiset palvelut kyllä lisäävät uskoa siihen, että PSP:n menestys voi jatkua…
Ihan ok juttu
psp :n ruutu on hyvän kokonen ja tarkka
itsekin varmaan ostan psp:hen gps lisälaitteen
myydäänkö lisäkarttoja ihan normi peli kaupoissa?