Verkkokauppa Amazonin MP3 kauppa avautuu globaalisti

Verkkokauppa Amazon on ilmoittanut, että tämän kopiosuojaamattomia MP3 kappaleita myyvä verkkokauppa tulee avautumaan vuoden 2008 kuluessa avoimeksi globaalilla tasolla. Tällä hetkellä kappaleiden ostaminen on vielä mahdollista ainoastaan Yhdysvalloissa asusteleville asiakkaille, mutta tähän on tulossa muutos kuluvan vuoden aikana. Kun palvelu avautuu, niin kuka tahansa siis pystyy ostamaan mistä tahansa hyvälaatuisia musiikkikappaleita mille tahansa musiikkisoittimelle ilman käyttöä rajoittavia suojauksia.

Amazon.comissa myytävät yksittäiset kappaleet on hinnoiteltu 0,89-0,99 Dollarin välille, ja kokonaiset albumit 5,99-9,99 Dollarin hintaiseksi. Eurohinnoissa tämä tarkoittaa siis kappalehinnan sijoittuvan 60-70 sentin paikkeille, albumihinnan ollessa noin 4-7 Euroa. Tällä hetkellä Amazonin MP3 kaupassa on noin 3 miljoonaa kappaletta, mistä valita. Hinta sekä valikoima tuntuvat siis olevan hyvin kohdallaan.

Vaikuttaisi siis kaiken kaikkiaan siltä, että Amazonissa ja mukana olevissa levy-yhtiöissä ollaan viimein ymmärretty, kuinka ladattavan musiikin kauppaa olisi pitänyt käydä kuluttajien kanssa alusta lähtien. Tähän asti musiikin ystävän, joka haluaa vapaasti tehdä ostamallaan musiikilla mitä haluaa, ainoa vaihtoehto on ollut ostaa CD-levyjä ja ”ripata” musiikki näiltä itse muuta käyttöä varten.

Lähde: phx.corporate-ir.net

Edellinen artikkeliMiltä raamatulliset tapahtumat olisivat näyttäneet Google Earthin kautta katsottuna?
Seuraava artikkeliVirgin Galactic SpaceShipTwo – Avaruusturistiksi 200 000 Dollarilla