Neil Gaiman julkaisee yhden kirjoistaan ilmaisena ekirjana

Viime vuoden suurin kohu äänitemarkkinoilla syntyi ehdottomasti siitä, kun suosikkibändi Radiohead julkaisi uuden In Rainbows albuminsa verkossa hintaa, jonka albumin ostaja sai itse päättää. Albumin sai omakseen vaikka siis ilmaiseksi. Kenties parhaiten Sandman sarjakuvistaan tunnettu Neil Gaiman aikoo nyt aiheuttaa vastaavaa kohua kirjamarkkinoilla julkaisemalla teoksensa ilmaisena E-kirjana.

Kirjailija Neil Gaiman on saanut kustantajansa suostumaan siihen, että yksi herran teoksista julkaistaan ilmaiseksi ladattavana ekirjana. Se, että mikä kirjailijan teoksista julkaistaan, on kirjailijan fanien päätettävissä. Äänestää voi kuka tahansa vierailemalla Neil Gaimanin blogissa ennen ensi lauantaita, jolloin äänestys suljetaan.

Äänestyksen jälkeen sivuilla julkaistaan ”voittaja” ja kirja ilmestyy kuukaudeksi ilmaiseksi ladattavana versiona. Mikäli kokeilu on on onnistunut, suunnitellaan saman kaltaisia tempauksia toteutettavaksi myös jatkossa.

Itse olen lukenut listalta teokset American Gods sekä Anansi Boys, ja voin kyllä lämpimästi suositella molempia kenelle tahansa fiktiivisen kirjallisuuden ystävälle!

Äänestämään pääsen tätä linkkiä klikkaamalla.

Edellinen artikkeliManfrotto Modo Pocket – kamerajalusta joka mahtuu aina mukaan
Seuraava artikkeliPaljonko on 20 000 jyvää riisiä ja 5000 pisaraa vettä?