Sound Barrier ääniase aiheuttaa uhrille voimakasta pahoinvointia

Sound Barrier ääniase aiheuttaa uhrille voimakasta pahoinvointia

Järjestyksen valvontaan suunnitellut aseet, jotka eivät aiheuta uhrille pysyvää vahinkoa tuntuvat olevan tällä hetkellä kovassa huudossa aseteollisuudessa. Tietysti hyvä niin, jos kerran vaarallinen kohde pystytään taltuttamaan ilman, että tälle aiheutuu varsinaisesti fyysistä vahinkoa.

Ruotsalainen yritys nimeltään Inferno on nyt kehittänyt oman versionsa “ei pysyvää vahinkoa aiheuttavasta” aseesta. Ase nimeltään Sound Barrier on tavallaan äänikanuuna, joka pakottaa sen vaikutuksen piiriin joutuneet henkilöt poistumaan paikalta. Ihmisjoukkojen hajottamiseen suunnitellun aseen toiminta perustuu tämän toistamaan neljään päällekkäiseen 2-5 kilohertsin taajuuden ääneen, joiden yhdessä kerrotaan aiheuttavan fyysistä huonoa oloa ihmisille tai eläimille. Kanuuna toistaa sireeniltä kuulostavan äänen 123 desibelin voimakkuudella, joten voimakkuus on samaa luokkaa, kuin tavallisissa hälytyssireeneissä. Mikäli aseen tielle sattuneet ihmiset eivät poistu paikalta sireeniäänen havaittuaan, niin tiettyyn äänitaajuuteen perustuva kanuuna aiheuttaa uhreille huimausta, pahoinvointia ja rintakipua.

Parasta tietysti olisi, kun tällaisia pakkokeinoja ei tarvittaisi, mutta sinällään vaikuttaa ainakin kumiluoteja, kyynelkaasua tai vesisuihkuja inhimillisemmältä mellakka-aseelta.

Lähde: blog.wired.com

7 Kommenttia aiheeseen “Sound Barrier ääniase aiheuttaa uhrille voimakasta pahoinvointia” liittyen

  1. Redhat kirjoitti 13.2.2008. 21:20. Linkki kommenttiin |

    Kyllähän näitä tälläisiä aseita on ollut kehitteillä jo toisen maailmansodan aikaan, tosin niitä ei ole saatu tarpeeksi “tehokkaiksi”.

  2. arra kirjoitti 13.2.2008. 23:57. Linkki kommenttiin |

    “rintakipua.” Entäs jos joku sattuu saamaan tuosta sairaskohtauksen? ihminen jolla on heikkosydän?

  3. Adr. kirjoitti 14.2.2008. 0:18. Linkki kommenttiin |

    arra se on ase ei mikää ilokeppi

  4. teppah kirjoitti 14.2.2008. 2:37. Linkki kommenttiin |

    Sydänpotilaiden kannattaisi ihan muutenkin miettiä kahdesti ennen mellakkaan liittymistä…

  5. Nimi Erkki kirjoitti 14.2.2008. 8:45. Linkki kommenttiin |

    Mitä paremmin ja tehokkaammin hallitsevaluokka saa pidettyä meidät kurissa sen parempi.

  6. heikkinen kirjoitti 15.2.2008. 18:57. Linkki kommenttiin |

    Mistä noita saa? Puulaakin sivuilta kun ei löydy tilauslomaketta :/

  7. [...] päivä sitten meillä oli täällä sivuilla juttua ääniaseesta, joka saa uhrinsa voimaan pahoin. No jos pahoinvoinnin saa aihautettua ääniaseella, niin miksi ei sitten myös valojen avulla. [...]

Jätä kommenttisi