playstation_eye.jpg

Playstation 2 pelikonsolille aikoinaan esitelty Eye Toy oli ilmestyessään jotakin, mitä pelimarkkinoilla ei aiemmin oltu nähty. Varsinkin perheen pienimmät jaksoivat innostua uudelleen ja uudelleen television ruudun edessä heilumisesta samalla, kun kamera rekisteröi pelaajan liikkeet ja siirsi nämä mukaan peliin. Yksi Playstation 3 pelikonsolille odotetuimmista lisälaitteista onkin ollut Playstation Eye -webbikamera. Katsotaanpa siis, mitä Eye Toyn seuraajalla on tarjottavanaan pelaajille.


Uuden sukupolven Playstation 3 pelikoneen omistajat ovat jo jonkin aikaa kieli pitkällä odottaneet, kuinka edistyksellisiä ominaisuuksia kameran ja PS3 konsolin sisuksista löytyvän Cell -prosessorin yhteistyönä voisi syntyä. Jo ennen itse konsolin julkistamista Youtubeen muiden muassa rantautui video, jossa esiteltiin webbikameran kuvaaman elävän henkilön ilmeitä, ja kuinka ruudulla näkyvän mallinnetun hahmon ilmeet mukailivat reaaliajassa kameran edessä ilmeilevän henkilön liikkeitä.

Kun kamera sitten viime vuoden puolella lopulta julkistettiin, niin vastaanotto oli ristiriitainen. Kameran speksit eivät sinällään ole mullistavat. Moni odotti kameran tarkkuuden olevan vähintäänkin megapikseliluokkaa, kun resoluutio olikin sitten vain VGA -tasoa. Uutta kamerassa sen sijaan on zoom -ominaisuus, joka antaa vapauksia kameran sijoittelun suhteen. Kamera kykeni myöskin kuvaamaan videota jopa 60 kuvan sekuntivauhdilla, mikä mahdollistaa nopean reagoimisen peleissä. Lisäksi kameran luvattiin olevan huomattavasti edeltäjäänsä valoherkempi, mikä mahdollistaa tämän käytön entistä vähäisemmässä valaistuksessa. Kamera on varustettu myöskin sisäänrakennetulla stereomikrofonilla, jonka avulla kameraa voi käyttää suoraan äänichattiin niin peleissä, kuin myös chattailyyn omien Playstation ystävien kanssa. Chattiä varten mikrofoni pitää sisällään tehokkaan melunvaimennuksen, joten pelikumppanien kanssa keskustelu onnistuu, vaikka television kaiuttimista tulisi samaan aikaan ampumapelien räiskettä.

Kuinka kamera sitten pelittää käytännössä? Asentaminen jha käyttöön ottaminen on helppoa – kamera yksinkertaisesti liitetään vapaaseen USB-liittimeen. Mikäli halutaan käyttää myöskin kameran mikrofonia, täytyy tämä vielä erikseen kytkeä käyttöön pelikonsolin valikosta.

eye_create_screen.jpg

Kameran mukana toimitetaan ohjelmisto videoiden editointiin nimeltään Eye Create. Eye Createn avulla on mahdollista leikata ja lisätä efektejä itse kuvattuihin videoihin. Eye Createn avulla on myöskin mahdollista luoda omia animaatioita ottamalla kameralla yhden kuvan kerrallaan ja muodostamalla näistä ohjelman avulla sitten liikkuvaa kuvaa.

tori_emaki.jpg

Pelipuolella kamera toimii mainiosti yhteen vaikkapa Singstar pelin kanssa. Kameralla kuvatuista lauluesityksistä yhdistelmällä voidaan työstää vaikkapa omia musiikkivideoita. Kameran lanseerauksen yhteydessä markkinoille saapui myöskin peli nimeltään Eye of Judgement, joka yhdistää korttipelaamisen pelikonsolilla pelaamiseen. Playstation Online palvelusta on myöskin ostettavissa koko joukko Playstation Eye kameraa varten suunniteltuja pienimuotoisia ohjelmia ja pelejä. Ohjelmista Aquyatopia, Mesmerize ja Tori-emaki eivät varsinaisesti ole pelejä lainkaan, vaan oikeastaan ”interaktiivisia näytönsäästjiä”. Aquatopia on edellä mainituista interaktiivinen akvaario, johon voidaan valita mieleiset kalat, jotka reagoivat sitten eri tavoin kameran tulkitsemiin liikkeisiin. Mesmerize puolestaan on puolestaan demo, jossa erilaiset 3D kappaleet reagoivat kameran tulkitsemiin liikkeisiin. Edellä mainituista riittää hupia hetkeksi, mutta kertakokeilu oikeastaan riittää näiden ”pelien” kanssa. En sitten osaa sanoa, onko €2,95 paha hinta tämän tyylisistä demo-ohjelmista.

trials_of_topoq.jpg

Demomaisten ohjelmien lisäksi PS Online palvelusta löytyy kaksi varsinaista kameraa varten suunniteltua peliäkin. Peleistä Operation Creature Feature enemmän ehkä perheen pienemmille suunniteltu pulmapeli, jossa pelaajan täytyy pelastaa käsillä liikehtimällä labyrinttiin jumiin jääneitä ”pikkumonstereita”. Peli tarjoaakin ihan hauskaa television ääressä elehtimistä. Toinen ladattava peli tällä hetkellä on Trials of Topoq, jossa pelaaja liikkeillään kontrolloi pelissä olevia pintoja ja sitä myötä yrittää navigoida labyrintissä liikkuvaa maalia kohteeseen. Peleistä jälkimmäiseksi mainittu muistuttaa perusidealtaan varsin paljon klassikkopeli Marble Madnessiä ja oli ainakin enemmän allekirjoittaneen makuun. Hintaa edellä mainituilla peleillä on kohtuulliset €4,95.

Kameralle suunniteltujen pelien lisäksi kameramikrofonia voi käyttää hyödyksi myöskin pelien äänichatissä. Testatun perusteella mikrofoni onnistuukin yllättävän hyvin suodattamaan taustahälyn keskusteluista, eikä kuulokemikrofonin käyttäminen puhemuotoista ryhmätoimintaa vaativissa peleissä näin ole välttämätöntä.

Kokonaisuutena kamera on kenties lievä pettymys siinä mielessä, että se ei kuitenkaan tarjoa mitään kovinkaan mullistavaan Playstation 2 Eye Toy -kameraan verrattuna. Myöskään kameraa hyödyntävien ohjelmien joukosta ei löydy vielä varsinaisia helmiä. Toisaalta, eipä kameran hintakaan (39 Euroa) ole paha siihen nähden, että tämä sisältää kuitenkin varsin laadukkaan kameran yhdistettynä stereomikrofoniin, jolla pääsee suoraan käsiksi pelien chattiominaisuuksiin. Huomasin itse, että enää ei tule kameramikrofonin hankinnan jälkeen käytettyä bluetooth -kuulokemikrofonia lainkaan.

Uskon kyllä myös, että kameraa hyödyntävät ”killeripelitkin”, jollaisia osasimme odottaa ennakkohuhujen perusteella, vielä ilmestyvät tässä kuluvan vuoden mittaan. Itse odottelen lisäksi Skype -ominaisuutta tuovaa ohjelmistopäivitystä PS3 konsolille, tämän saavuttua jo PSP:lle muutama viikko sitten. Hauska myös nähdä, kuinka myöhemmin tänä vuonna lanseerattava Playstation Home virtuaalimaailma hyödyntää kameraominaisuutta.

Summattuna Playstation Eye kamera saa plussaa seuraavista:
-hyvä hinta-laatusuhde
-toimiva ja hyvälaatuinen stereomikrofoni
-kamera toimii heikossakin valaistuksessa
-helppokäyttöinen ja toimiva

Miinusta tulee sen sijaan:
-Resoluutio ainoastaan 640×480
-Julkaistut pelit eivät hätkähdytä

Kokonaisuutena Playstation Eye saa arvosanaksi 3,5

Edellinen artikkeliBlu-ray voitti DVD -formaattisodan!
Seuraava artikkeliMiss Mask