Ranskalainen Air Car kulkee pelkällä paineilmalla
Miltä kuulostaisi auto, jonka täyteen tankkaaminen maksaisi noin 1,5 Euroa. Tankkaaminen onnistuisi käytännössä millä huoltoasemalla tahansa ja täydellä tankilla pääsisi noin 200 kilometriä. Auton huippunopeus olisi noin 110 kilometria tunnissa, eikä auto tuottaisi lainkaan saasteita. Tällaisen auton myyntihinta voisi vielä olla vaivaiset 3 500 Euroa.
Tämä saattaa olla pian todellisuutta, mikäli Ranskalaisten insinöörien kehittämä ilma-auto pääsee markkinoille suunnitellun mukaisesti.
Kiitokset vinkistä juttuun Wespalle ja TheMagicianille





(33 ääntä, keskiarvo: 4.58 / 5)



No nii, nyt puhutaan jo ekoautosta, ja homma on vielä vaiheessa eli varmaan tuo ajomatka tulee lisääntymään.
Pystyyköhän kaaran suunnittelemaan sillai että koko 200km tarvittavan ilmamäärän voisi ottaa käyttöön parissa sekunnissa, eli suomeksi sillä voisi ajaa 20 sekuntia 300km/h:)
Suurin este noitten vaihtoehtoista energianlähdettä käyttävien autojen käyttöönotolle on ollut lähinnä oljyntuottajat, autofirmat ja jopa jotkut valtiot.
Jos autojen energianlähteeksi muuttuisi bensiinistä sähköksi tai paineilmaksi (eli sähköksi) jäisivät monet ilman suuria voittoja. Bensiinin kulutus laskisi äärimmäisen paljon ja suuri öljyteollisuus ei moista tietty halua. Öljyteollisuudesta taas ovat riippuvaisia monet valtiot, esim USA. Myös autofirmat eivät vaihtoehtoisesta energianlähteestä tavallisesti oikein välitä, sillä esim. sähköautot ovat bensiiniautojen rinnalla paljon yksinkertaisempia ja siten kestävämpiä. Autojen hinnat tällöin laskisivat eikä niiden korjauksesta saisi niin suuret tuotot.
Toivottavasti suuret paineet, kuten ilmastonmuutos ja bensiinin hinnanousu saavat aikaan sen, mitä kuluttajatkin varmaan haluaisivat (halvemmat hinnat), jos vaihtoehtoja olisi edes tarjolla.
Vaikka vaihtoehtoiset energianlähteet ovat - ja ovat olleet jo pitkään - parempi valinta, niiden käytöstä päättävät ne, joilla on rahaa. Muutosta tosiaan tarvittaisiin.
Tommonen auto olis kyllä aivan paras ratkaisu. Varmasti ostan tommosen jos noita alkaa markkinoille tulla.
Sitten vielä takakonttiin kompura niin ei tarvitse pelätä “polttoaineen” loppumista.
Tuo on sikäli suoraan sähköllä toimivaa huomattavasti parempi kun se voidaan tankata erittäin nopeasti. Sensijaan paineilman tuottamisen hyötysuhde on melko heikko. Paineilman käyttöä esim teollisuudessa pyritään parhaillaan vähentämään koska se hukkaa energiaa valtavasti.
Kuinkahan monta kertaa tämmösiä mullistavia autoja on oikein esitelty?
Ja mistään niistä ei sitten jälkeenpäin olekaan kuulunut mitään. Kadonnut hiljaisesti pois näkyvistä kun auto ei olekaan lunastanut odotuksiaan.
Ei vieläkään ratkaistu auto-ongelmaa.
Pelastajaa odotellessa…
Niin, tässä “ympäristöystävällisyydessä” ei nyt ehkä oteta huomioon sitä, ettei se paineilma synny itsestään. Vaikka onhan se puhtaampaa tehdä muutama ydinvoimala lisää jos bensaa käyttävistä autoista pystytään sillä luopumaan.
Vautsi. Diaz keksi ikiliikkujan. Melkein.
tuohon voisi katolle laittaa vielä muutaman aurinkopaneelin josta saataisiin virtaa kompuraan, voisi jo melkein puhua ikiliikkujasta Base:)
Käsipumppu varusteisiin vain lisäksi. Ilmakivääreissäkin saadaan pelkillä käsikäyttöisillä pumpuilla melkoiset paineet.
Lämmityslaite saattaa olla hieman ongelmallisempi, ellei laiteta jotain priimusta.
Ehdottoman hieno idea, jota on käytetty jo ennen sähkövetureita esim. kaivoksissa. (höyryakku)
Eihän se olisi yhtään vaikeaa rakentaa jokaisen tien reunalle paineilma johto josta tankkaaminen onnistuisi silloin kun se on tarpeellista, keskus kompressoriasemilta tapahtuisi tuon putkiston paineistus.
Vaikeinta tässä on saada kaikki autoilijat yhden rintaman taakse vaatimaan tätä systeemiä kun niin kauan on bensiinimoottoreita käytetty.
Polkypyöriin on menestyksellä lisätty paineilma käyttösiä moottoreita jo pitkän aikaa tässä on linkki näihin toteutuksiin.
http://motorsmania.blogspot.com/2006/03/motorcycle-with-air-compressor.html
Suomen ajoneuvo- ja polttoaineverotus kyllä tuonkin tekis kannattamattomaksi.
Tämän lisäksi näihin paineilmalla toimiviin autoihin kannattaisi rakentaa tälläinen akseleihin lisäenergiaa syöttävä stirling-magneetti-moottori akseli jota on toistaiseksi hyödynnetty rullalaudoissa.
Tässä systeemissä magneetit pumppaavat pyörivään akseliin tehtyihin koloihin ylipaineitta jolloin akselin pyöriminen helpottuu ja vierintä vastusta saadaan pudotettua jopa 30%.
- Lähdenpä tästä heti sorvaamaan Oiva-polkupyörääni uudet akselit.
http://cyclesantamonica.blogspot.com/2006/09/skateboard-power-assist.html#links
110km/h o kyllä auttamattoman vähän nykyautolle. Joku 140km/h kun kulkis ja nollasta sataan 13 sekunttiin niin voisin harkita.
110km/h alamäessä ja myötätuusella? Paljonko löytyy hevosvoimia? Nouseeko edes ylämäkiä?
Ja jos ilman kompressoimiseen käytettävä energia ei ole peräisin uusiutuvista luonnonvaroista, saattaa tämä auto olla bensiinikäyttöisiä autoja vähemmän ympäristöystävällinen suurempien häviöiden takia.
Tuon moottorin suunnittelijana on muuten ollut joku F1 moottorin suunnittelija. (!) Jee…
No voi perhana. Tuommoisesta ilmalla kulkevasta autosta kirjoittelin äikäntunnilla ja kun tulen kotiin ja tsekkaan hilavitkuttimen niin sehän onkin jo keksitty…
Kyllähän tuolla voi kaupungissa pärjätä, jos hyväksyy sen, että liikennevaloista lähteminen voi viedä hetken aikaa - vääntö tuossa ei nimittäin voi olla kovin iso. Pohjanmaalla varmaan menisi vielä, kun korkeuseroja ei taida sielä olla - tai Alankomaissa
Kaupungista ei sitten pois parane lähteä - voi tulla tippa linssiin…
Ja opettaja luulee ideaa kopioiduksi.
HI-TECHNOMAN: Niin ja sit lamppu josta aurinkopaneelit saisivat virtaa sitten yölläkin. Lamppuihin voisi sitten syöttää virtaa renkaisiin liitetyistä generaattoreista jne.
RedBaron: Aivan loistavia linkkejä!!
Wertti: Ei välttämättä. Tottakai hallituksen pitäisi kehittää joku keino millä rahastaa niin kuin bensaverollakin eli käytännössä vaikkapa “polttoaine” asemille joku mittari jossa auto leimataan aina kun “tankataan” ja sitten poliisi voi tarkistaa missä on paineilmaa koneeseen syötetty -> itsetekemät paineet = sakot. Näin pakotetaan ihmiset ostamaan paineilmansa huoltoasemilta ja paineilmalle voidaan säätää samanlainen vero kuin bensallekin. Mutta entäs sitten? Päästäisiin kumminkin eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja jenkkienkään ei tarvitsisi rähistä lähi-idässä. Okei, teoria on helppoa, käytäntö ihan eri juttu.
Fizle: Onneksi auto on vielä kehitysasteella
Obd: Tutustu Air Car:in kotisivuihin. Siellä on jotain statseja tuosta mäkien nousemisesta ainakin niiden skoottereiden kohdalla. Linkki: http://www.theaircar.com/acf/vehicle-sale/vehicle-sale.html Lisäksi siellä oli jotain kuvia sähköverkkoon liitetyistä “tehtaista” jotka muuttavat sähkövirta-paineilma-sähkövirta eli toimivat paineilmavarastoina jotka ovat luolissa maan alla. Näin ainakin saisi varastoitua hukkaenergiaa jota tulee esim. vesivoimaloista vuodenaikojen vaihtelusta johtuen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen sivusto siis.
kirjava: Eipä tuo auto kokonsakaan puolesta mikään moottoritievehje taida olla mutta kaupunkiautoksi tuntuisi sopivan mitä parhaiten. Sitäpaitsi, pitkät matkathan kannattaa tehdä tietenkin junalla (jos kukkaro venyy, sairaan kallista sekin), niissä saa vetää bisseekin.
Ihmettelen vain, että miksi pitää olla “huippunopea” auto. Eihän suomen maanteillä saa pahemmin satasta kovempaa ajaa, ainakaan laillisesti. Minulle ei ole se huippunopeus pääasia, vaan se että autolla pystyy ajaa suomen maksiminopeusrajoitusten mukaan.
löytyy 120 rajoituksiakin. Mutta useimmillahan isoilla teillä se sen 100 tuo rajoitus on..
Suomen ajoneuvo- ja polttoaineverotus kyllä tuonkin tekis kannattamattomaksi. Wertti
———————————
Niinpä, ilman käytöstä joutuu pian maksamaan veroa.. kohta varaa enää hengittääkään normi kansalaisella
Hätätilassa mökillä jos tankki on tyhjänä ton voi varmaan täyttää pyöränpumpulla, kun vaan oikein ahkerasti lykkii?
Nii tuotahan on jo käytetty pyörässä. Semmonen vois kyllä olla ihan kiva
Base: Uusin tieteen kuvalehti. Siinä oli artikkeli jossa tuulivoimalan vajaakäytön aikana tehtiin ylimääräisellä sähköllä paineilmaa kaivoon maan alle ja kun tuuli tyyntyi niin sillä paineilmalla sitten pyöritettiin ropellia. Kuulostaa melko köpelöltä eikä varmaan käytännössä toimikaan..
Paineilmaa ei saa muuten kuin sähköllä tuotettua, ja huonolla hyötysuhteella. Sähköautot (2.0) ftw!!
Tässä vielä lisää aiheesta lisä energiaa akseliin magneetista.
http://freeenergytracker.blogspot.com/2007/08/k-toy-video-discovered.html
Eikä tässä vielä kaikki, video jossa näytetään kineettiseen magnetismiin perustuvan moottorin käynnistys. Ja moottori tosiaan jää pyörimään pidemmäksiaikaa kuin vain pelkästään vapaasti pyörivänä akselina.
http://pesn.com/2007/09/28/9500499_NEC_Magnet_Motor_Witnesses/
heikkinen: Jees, systeemi toimii ihan käytännössäkin, noita painevarastoja löytyykin ilmeisesti jokunen. Täytyy etsiä uusin tieteen kuvalehti käsiin.
Olisi kiva tietää kuinka paljon on häviötä muutoksessa sähkö-paineilma ja paineilma-sähkö. Jos häviöä ei juurikaan ole niin tuollaisia systeemeitähän kannattaisi harkita jopa yksityisesti käytettäväksi kun tuo yösähkö on käsittääkseni halvempaa. Painetta vanhaan kaivoon!
Käytännössä tietenkin turbiinien hinnathan ovat varmaan jotain aivan käsittämätöntä. On se ikävä että tällaiset energiaa säästävät systeemit eivät ole vielä kovin yleisiä vaikka tekniikka ei välttämättä edes ole kovin monimutkaista. Tulee nyt ensimmäisenä mieleen täällä Hilavitkuttimessakin esitellyt, upeat ideat mm. tämä generaattori:
http://www.hilavitkutin.com/2008/01/25/afrikkalainen-hiivalla-ja-sokerilla-toimiva-generaattori/
Sekä nämä kierrätyspullorakennelmat:
http://www.hilavitkutin.com/2007/06/08/pulloista-itse-rakennettu-aurinkokenno/
ja
http://www.hilavitkutin.com/2007/05/02/tee-se-itse-aurinkoenergialla-toimiva-passiivinen-lammitin/
Lisäksi lämmitinsysteemi joka on keksitty jo aikaa sitten mutta alkaa vasta pikkuhiljaa yleistymään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lämpöpumppu
…ja nyt kun linkittelemään kerta aloin niin pistetäänpäs vielä yksi kotimainen tutustumisen arvoinen kuvakokoelma. (ISO kuvakokoelma, klikkaile oransseja chilejä vasemmalle ja oikealle) Siitä löytyy kasvihuone joka toimii kesälläkin tarjoten chileille kasvupaikan joulunakin. Systeemi ottaa lämpimän ilman talon ilmastoinnin ulostuloputkista:
http://fatalii.net/chile/?u=g&c=search&word=greenhouse&id=3494
Herra Fatalii on (yksi) esikuvani. Tuolta hankin chilinsiemeneni silloin kun vielä oli tilaa harrastaa chilinkasvatusta ja vesiviljelmiä enemmänkin. Nykyään ei ole kuin muutama Rocoto.
Menipäs jo ohi aiheesta, nyt nukkumaan. Huomenna kiire päivä Pacmanprojektin kanssa.
Jo vuonna 2000 nuo sanoivat että myynti alkaa vuonna 2002.
Toivottavasti pääsisivät jo eteenpäin
Jos paine tuotetaan aaltovoimalalla, jää energian muutosvaiheita pois ja hyötysuhde paranee.
Esim. aaltojen mukaan keikkuva pumppu. Mitä isompi laite sitä suurempia sylintereitä se pystyy pumppaamaan = suuri paine = suuri tuotto.
[...] aika sitten uutisoimme ranskalaisesta Air Carista, joka kulkee pelkällä paineilmalla. Jim Stansfield on valmistuva lentoteknikko ja on itse [...]
Siis tuo kulkee toisessa paikassa 150…
Eikös painetta voi tehdä pumpulla…
Tai sitten järeällä pumpulla?
Nipa
Käsipumppu varusteisiin vain lisäksi. Ilmakivääreissäkin saadaan pelkillä käsikäyttöisillä pumpuilla melkoiset paineet.
Kuules se paine pakkautuu pieneen kokoon…
Pumpulla saataisiin samanlaiset!