Aaltoenergialla kulkeva laiva

Oletko ikinä tullut miettineeksi, kuinka paljon energiaa kuluu hukkaan, kun laiva puskee eteen päin voimakkaan aallokon lävitse? Japanilainen keksijä nimeltään Yutaka Terao keksikin, että tavallisesti hevosvoimia syövää aaltoenergiaa voisi yhtä hyvin käyttää myöskin veneen voimanlähteenä. Keksijän kehittämä sovellus muuntaa veden aaltoenergian venettä eteen päin kuljettavaksi voimaksi kahden aluksen pohjaan kiinnitetyn evän avulla. Jousitettujen evien liikkuessa ylös-alas aaltojen keinutuksessa, evät työntävät alusta kalan pyrstön tyyliin eteen päin. Nerokkaan yksinkertaista siis.
Vaikka teknologiaa soveltavan aluksen, nimeltään The Suntory Mermaid II huippunopeus on ainoastaan noin 5 solmua, sopii vene mainiosti kiireettömille, ekologista matkailua kannattaville merenkävijöille. Aluksen 69 vuotias kippari nimeltään Kenichi Horie suunnitteleekin aluksella 4 350 merimailin mittaista matkaa Havaijilta Japaniin.
Lähde: www.tsuneishi.co.jp





(16 ääntä, keskiarvo: 4.63 / 5)



Parempi varata kunnolla aikaa evääksi jos meinaa tuommoisen matkan taittaa 9kmh nopeudella.. Ongelmaksi avomerellä luulisi muodostuvan se että tuuli puhaltaa huomattavasti nopeammin kuin 9kmh joten paatti kulkee melkoisen helposti takaisin tulosuuntaan.
Tiedän täysin päästöttömän ja luontoystävällisen laivan!
-Purjeveneet!
Onhan purjeveneissäkin pieni moottori joilla ne ajetaan pois satamista.
Tollaiseen kun laittaa vielä tuulivoimalan katolle niin saa hyödynnettyä vauhtituulen
vois ostaa itelle tuollase paatin
tuohon kannattais lisätä jokin generaattori joka latais akkuja jolla voitais käyttää pientä sähköprutkua perässä
Hahaa: On niitä purjeveneitä ollut jo ennen mitään moottoreita