Aaltoenergialla kulkeva laiva

aaltoenergia_vene.jpg

Oletko ikinä tullut miettineeksi, kuinka paljon energiaa kuluu hukkaan, kun laiva puskee eteen päin voimakkaan aallokon lävitse? Japanilainen keksijä nimeltään Yutaka Terao keksikin, että tavallisesti hevosvoimia syövää aaltoenergiaa voisi yhtä hyvin käyttää myöskin veneen voimanlähteenä. Keksijän kehittämä sovellus muuntaa veden aaltoenergian venettä eteen päin kuljettavaksi voimaksi kahden aluksen pohjaan kiinnitetyn evän avulla. Jousitettujen evien liikkuessa ylös-alas aaltojen keinutuksessa, evät työntävät alusta kalan pyrstön tyyliin eteen päin. Nerokkaan yksinkertaista siis.

Vaikka teknologiaa soveltavan aluksen, nimeltään The Suntory Mermaid II huippunopeus on ainoastaan noin 5 solmua, sopii vene mainiosti kiireettömille, ekologista matkailua kannattaville merenkävijöille. Aluksen 69 vuotias kippari nimeltään Kenichi Horie suunnitteleekin aluksella 4 350 merimailin mittaista matkaa Havaijilta Japaniin.

Lähde: www.tsuneishi.co.jp

7 Kommenttia aiheeseen “Aaltoenergialla kulkeva laiva” liittyen

  1. heikkinen kirjoitti 2.3.2008. 17:01. Linkki kommenttiin |

    Parempi varata kunnolla aikaa evääksi jos meinaa tuommoisen matkan taittaa 9kmh nopeudella.. Ongelmaksi avomerellä luulisi muodostuvan se että tuuli puhaltaa huomattavasti nopeammin kuin 9kmh joten paatti kulkee melkoisen helposti takaisin tulosuuntaan.

  2. Murmeli kirjoitti 2.3.2008. 18:20. Linkki kommenttiin |

    Tiedän täysin päästöttömän ja luontoystävällisen laivan!

    -Purjeveneet!

    :|

  3. hahaa kirjoitti 2.3.2008. 20:40. Linkki kommenttiin |

    Onhan purjeveneissäkin pieni moottori joilla ne ajetaan pois satamista.

  4. Anakonda kirjoitti 2.3.2008. 21:15. Linkki kommenttiin |

    Tollaiseen kun laittaa vielä tuulivoimalan katolle niin saa hyödynnettyä vauhtituulen :-)

  5. faust kirjoitti 2.3.2008. 21:26. Linkki kommenttiin |

    vois ostaa itelle tuollase paatin :)

  6. Tuntematon kirjoitti 2.3.2008. 21:55. Linkki kommenttiin |

    tuohon kannattais lisätä jokin generaattori joka latais akkuja jolla voitais käyttää pientä sähköprutkua perässä

  7. Gö kirjoitti 2.3.2008. 23:31. Linkki kommenttiin |

    Hahaa: On niitä purjeveneitä ollut jo ennen mitään moottoreita :)

Jätä kommenttisi