nine_inch_nails_ghosts.jpg

Industriaalimetalliyhtye Nine Inch Nails näyttää jatkavan Radioheadin viime vuonna kartoittamalla tiellä. Yhtyeen nokkamies Trent Reznor on nimittäin päättänyt pistää yhdeksän ensimmäistä kappaletta bändin uudelta instrumentaalialbumilta nimeltään Ghosts I-IV jakoon ilmaiseksi nettiin. Mikäli uuden tuplalevyn yhdeksän ensimmäistä kappaletta miellyttävät, niin koko albumin saa senkin ladattua erittäin kohtuulliseen viiden dollarin hintaan. Huhtikuussa saataville tulevan CD-muotoisen levyn saa puolestaan tilattua sivuilta $10 hintaan. Jotta homma ei menisi kuitenkaan ihan hippeilyksi, niin tosifaneja silmällä pitäen levystä julkaistaan myöskin ”Ultra deluxe limited edition” hintaan 300 Dollaria.

Hyvältä, joskin hämyiseltä vaikuttaa ensikuuntelun perusteella. Käykäähän siis latailemassa kovalevyillenne, kun kerran on tällä kertaa ihan laillistakin. Kappaleet MP3-muodossa.

Löytyy osoitteesta ghosts.nin.com

Edellinen artikkeliPlug-in keittiö on mukana kannettava uuni, grilli ja kuusi paistolevyä
Seuraava artikkeliSoittotaidot romukoppaan – pian musiikkia voi tehdä pelkästään ääntelemällä