WordPress database error: [You have an error in your SQL syntax; check the manual that corresponds to your MySQL server version for the right syntax to use near '' at line 1]
SELECT rating_username, rating_rating, rating_ip FROM wp_ratings WHERE rating_postid =

VirtualSphere tekee virtuaalimaailmasta äärettömän

virtusphere_virtuaali_kuula.jpg

Kolmiulotteisten videosilmikkojen avulla luotujen virtuaalimaailmojen ongelmana on, että kuinka virtuaalimaailmassa navigoidaan luontevasti. Esimerkiksi joystickin avulla itsensä ohjaileminen ei kuinkaan ole mitenkään verrattavissa siihen, että tilassa liikuttaisiin tavalliseen tapaan omia jalkoja käyttämällä. Yksi ratkaisu ongelmaan on VirtualSphere, eli virtuaalikuula. Virtuaalikuula toimii samaan tapaan, kuin esimerkiksi hamsterinpyörä – pyörän sisällä oleva hahmo voi kävellä, juosta, kontata tai vaikkapa hyppiä ilman, että reaalimaailman huoneen rajat tulevat vastaan. Kuulaan kytketty tietokone tunnistaa kuulan sisällä olijan liikkeet ja välittää tapahtumat tämän mukaan virtuaalimaailmassa seikkailevan videosilmikolle.

Virtuaalikuulia on toimitettu jo mm. asevoimille ja poliiseille harjoitustarkoituksiin. Hintaa kuulalla on noin 30 000 Dollaria, joten ihan joka pojan leikkikaluksi laitteesta ei ole.

Lähde: sparkingtech.com

Bookmark and Share

37 Kommenttia aiheeseen “VirtualSphere tekee virtuaalimaailmasta äärettömän” liittyen

  1. Vote -1 Vote +1reppu kirjoitti 18.3.2008. 17:35. Linkki kommenttiin |

    Taas tuli yksi syy lisää laittaa lotto hakemus menemään jälleen lauantaiksi =)

  2. Vote -1 Vote +1S252 kirjoitti 18.3.2008. 18:44. Linkki kommenttiin |

    Muistan nähneeni tästä sellaisenkin version jossa ei ole kypärää päässä, vaan pallo on maidon väristä muovia, ja kuva heijastetaan usealla videotykillä palloon niin että sisältä katsottuna näyttää siltä kuin olisi virtuaalinäkymän ympäröimä.

  3. Vote -1 Vote +1- kirjoitti 18.3.2008. 20:10. Linkki kommenttiin |

    tuo on vähän huono kun pallon pienuudesta johtuen se kaartuu ja jalka tuntee sen. pitäisi olla isompi.

  4. Vote -1 Vote +1miiro kirjoitti 18.3.2008. 20:21. Linkki kommenttiin |

    Näppärästihän tuollaisen rakentaa itsekin jos on ylimääräistä aikaa…paljon.

  5. Vote -1 Vote +1Demoni kirjoitti 18.3.2008. 21:11. Linkki kommenttiin |

    Läskeille liikettä :) .

  6. Vote -1 Vote +1Riku kirjoitti 18.3.2008. 21:17. Linkki kommenttiin |

    No nyt on virallisesti kikke pystyssä. Tätä on kauhuräiskintä-, ja seikkailupelit kaivanneet :D
    Tuon pyöreys ongelmanhan saattas saada korjattuu sillä et tekis tosta pallosta hieman lytistyvän, niin että se olisi sivusta ovaalin muotoinen

  7. Vote -1 Vote +1raimo kirjoitti 18.3.2008. 21:24. Linkki kommenttiin |

    VirtualSphere tekee virtuaalipippelistä äärettömän

  8. Vote -1 Vote +1vikke kirjoitti 18.3.2008. 21:29. Linkki kommenttiin |

    Jep isompi pitäisi olla, sen verran että juuri juuri ryömiessä huomaa sen kaarevuuden

  9. Vote -1 Vote +1Jere kirjoitti 18.3.2008. 23:13. Linkki kommenttiin |

    isompi tuntuu aidommalta jalalla, mutta se vie myös korkeudessa reilusti enemmän tilaa. Tuo kuulakin tuossa jo jotain 2.5m luokkaa. 4-5 metrin pallot alkavat jo viemään reilusti tilaa ja painavat myös reilusti enemmän joten niitä on huomattavasti hankalampi saada liikkeelle tai pysäytettyä pallon sisällä, ellei sitten noissa “laakereissa” ole jonkin sortin ohjaustehostinta.

  10. Vote -1 Vote +1applepie kirjoitti 18.3.2008. 23:16. Linkki kommenttiin |

    aaaaaaah, voin vain kuvitella fps pelin tuon kanssa

  11. Vote -1 Vote +1mutantti kirjoitti 18.3.2008. 23:48. Linkki kommenttiin |

    “Tuon pyöreys ongelmanhan saattas saada korjattuu sillä et tekis tosta pallosta hieman lytistyvän, niin että se olisi sivusta ovaalin muotoinen”

    Jaa, mitenkä kuvittelit että “pallo” tämän jälkeen pyörisi?

    Hieno keksintö. Tahdon.

  12. Vote -1 Vote +1Kekkonen kirjoitti 19.3.2008. 0:01. Linkki kommenttiin |

    ^^ Hahaa, kyllä jotkut osaavat naurattaa.

    Ovela keksintö, kieltämättä.

  13. Vote -1 Vote +1lars-p kirjoitti 19.3.2008. 14:28. Linkki kommenttiin |

    “Muistan nähneeni tästä sellaisenkin version jossa ei ole kypärää päässä, vaan pallo on maidon väristä muovia”

    mmmmm.. maidon värinen muovi sai ton kuulostamaan paljon houkuttelevammalta kuin “pallo on valkoista muovia”

  14. Vote -1 Vote +1Riku kirjoitti 19.3.2008. 14:35. Linkki kommenttiin |

    “Jaa, mitenkä kuvittelit että “pallo” tämän jälkeen pyörisi?”
    tekemällä tuon vehkeen pienemmistä, vapaammista segmenteistä jotta se liikkus sitte telaketjumaisesti

  15. Vote -1 Vote +1tuhoojabotti kirjoitti 19.3.2008. 16:18. Linkki kommenttiin |

    saman tien magneeteilla leijumaan koko pallo!

  16. Vote -1 Vote +1gapwingg kirjoitti 19.3.2008. 17:58. Linkki kommenttiin |

    “maidon värinen muovi”!!!!!!!!!! :D ihana ;)
    eti mulle tarpeeks tehokkaat magneetit niin hoituu :)

  17. Vote -1 Vote +1Tepi kirjoitti 20.3.2008. 1:51. Linkki kommenttiin |

    Ihan hyvä mutta tekisivät ihan sairaan ison pallon, jonka ulkopinnalla käveltäis. Samalla pallolla vois olla sit enemmänkin porukkaa ja sinne vois vaikka istuttaa kasveja ja rakentaa taloja. Ois tosi siistiä!

  18. Vote -1 Vote +1kuppazki kirjoitti 20.3.2008. 10:57. Linkki kommenttiin |

    tuohan on siis helvetin iso hiiripallo? kauankohan tuosta menee siirtyä optisiin malleihin ;)

  19. Vote -1 Vote +1Jep kirjoitti 20.3.2008. 22:39. Linkki kommenttiin |

    Kyllä ne jotkut junatkin leijuu magneeteilla niin eihän tollanen pallo ole mitään :)

  20. Vote -1 Vote +1TT kirjoitti 27.4.2008. 17:03. Linkki kommenttiin |

    Kiinnostaisi kokeilla kynäriä tuollaisessa :)

  21. Vote -1 Vote +1Sharspy kirjoitti 7.5.2008. 17:26. Linkki kommenttiin |

    hmmmm virtualsphere + F.E.A.R = I LUW IT!!!!!!!

  22. Vote -1 Vote +1Milla Valkeasuo kirjoitti 19.5.2008. 16:57. Linkki kommenttiin |

    Aika iso :D

  23. Vote -1 Vote +1Kelmi kirjoitti 2.6.2008. 1:22. Linkki kommenttiin |

    Hieno! Tosin miten simuloit tuolla ylä- ja alamäet tai rappuset? Tai tikkaat :P

    Osaan tosin kuvitella millaista olisi pelata nettipeliäpeliä, mitä pystyy pelamaan vain tämän tapaisilla vehkeillä: kaikki lihavat kakarat leiriytyneet puskiin…

  24. Vote -1 Vote +1et haluu tietää kirjoitti 14.6.2008. 0:58. Linkki kommenttiin |

    mis tos on ovi? ja montakoha pelii tohonki on JA paljonks ne maksaa…paljon

  25. Vote -1 Vote +1lol kirjoitti 15.6.2008. 17:45. Linkki kommenttiin |

    “ja montakoha pelii tohonki on” <— Ei taida sinullakaan paljon järki juosta.

  26. Vote -1 Vote +1masa kirjoitti 26.6.2008. 19:56. Linkki kommenttiin |

    “ja montakoha pelii tohonki on”

    lol, owned.

  27. Vote -1 Vote +1ovi kirjoitti 1.8.2008. 0:28. Linkki kommenttiin |

    jaa, ovi vai… ei sitä tarvita ku toi valetaan siten että sä jäät sinne sisälle. :D et kuitenkaan haluis sieltä pois…

  28. Vote -1 Vote +1JT kirjoitti 2.9.2008. 20:03. Linkki kommenttiin |

    vähä tekis eetvarttia pelata morrowindiä tolla!

  29. Vote -1 Vote +1Rwever kirjoitti 25.10.2008. 21:59. Linkki kommenttiin |

    Heh, tulis tosiaan vähän lisämaustetta mmorpg:in. Kaduilla urheilijoita haukuttais wowittajiksi.

  30. Vote -1 Vote +1Jokuvaan kirjoitti 27.10.2008. 18:32. Linkki kommenttiin |

    “Hieno! Tosin miten simuloit tuolla ylä- ja alamäet tai rappuset? Tai tikkaat :P

    Hyvä kysymys :D
    tai sit joku hyppääminen. miten sä sen teet?

  31. Vote -1 Vote +1Nimetön kirjoitti 2.11.2008. 22:14. Linkki kommenttiin |

    Miksi toi heppu näyttää 80-luvun aerobic-ohjaajalta?

  32. Vote -1 Vote +1satan kirjoitti 6.11.2008. 8:46. Linkki kommenttiin |

    tietenki siks, että kyberavaruus on niin 80’s

  33. Vote -1 Vote +1Calcifer kirjoitti 2.12.2008. 18:21. Linkki kommenttiin |

    Tolla olis kätevä käyttää cs 1.6 wallhackiä

  34. Vote -1 Vote +1veikeä kirjoitti 4.1.2009. 18:10. Linkki kommenttiin |

    Noobit käyttää hackejä.

  35. Vote -1 Vote +1jee kirjoitti 15.2.2009. 15:10. Linkki kommenttiin |

    Mirror’s edgeä tolla :D

  36. Vote -1 Vote +1:D :D kirjoitti 29.3.2009. 16:39. Linkki kommenttiin |

    gta:ta on vaikea pelata ssillä kun ajaa mopolla niin joutuu menemään tuosta pois ja tuohon tärinä liivit ja kypärä niin kun hyppää gta:alla pilven piirtäjästä niin kivasti tuntuu ja kun gtaassa ammus osuu singolla niin sattuu:D :D :D

  37. Vote -1 Vote +1Lemoni kirjoitti 13.4.2009. 10:56. Linkki kommenttiin |

    Joskus kun luen näitä kommentteja, tulee mieleeni että onkohan tämä sivusto käytössä vaikeasti vammaisten ihmisten kuntoutuksessa / sopeuttamisessa oikeaan maailmaan.

Jätä kommenttisi