emirates_lentokone.jpg

Kotikenttäänsä Dubaissa pitävä lentoyhtiö Emirates on sallinut ensimmäisenä kaupallisena lentoyhtiönä matkapuhelujen tekemisen lentokoneessa, koneen ollessa ilmassa. Ensimmäinen luvallinen lentokoneessa tehty puhelu suoritettiin 20.3. Dubain ja Casablancan välisellä lennolla Airbus A340-300 mallisessa koneessa.

matkapuhelut lennossa mahdollistavan teknologian on toteuttanut yritys nimeltään AeroMobile. Käytännössä koneet on varustettu omalla tukiasemalla, jolloin puhelin ei yritä muodostaa yhteyttä maan pinnalla sijaitsevaan tukiasemaan. Myöhemmin tänä vuonna AeroMobile tulee tarjoamaan myöskin dataliikenneyhteyksiä matkustajille samalla periaatteella.

Vaikka puhelut lennon aikana ovat nyt siis sallittuja, niin puhelin täytyy edelleenkin pitää suljettuna nousun ja laskun aikana. Lisäksi puhelin tulisi pitää äänettömänä lennon aikana, että soittoäänet eivät häiritsisi muita matkustajia.

On lienee vain ajan kysymys, koska muut lentoyhtiöt seuraavat Emiratesin mallia. Itse asiassa muutama viikko sitten lentäessäni Finnairin kyydissä Frankfurtista Helsinkiin, voisin vaikka vannoa, että ennen lentoa lausutussa turvallisuusohjeessa lausuttiin, että ”mikäli et käytä matkapuhelinta lennon aikana, niin pidäthän tämän suljettuna koko lennon ajan.” Sitten erikseen kuitenkin kiellettiin vielä matkapuhelimen käyttö kokonaan.

Lähde: AeroMobile

Edellinen artikkeliViikkokysely: Käytätkö pullotettua vettä Suomessa?
Seuraava artikkeliPuiseksi modattu USB-muistitikku