Hilavitkutin-sivusto on jälleen saanut tilaisuuden tutustua video-elektroniikan salaiseen maailmaan. Tällä kertaa olemme ladanneet 2 gigan Diel mp4-kellon akun usb:n kautta, kääntäneet videot sopivaan formaattiin, siirtäneet ne kellon muistiin ja katselleet niitä mm. junassa. Pieniä ongelmia aina ilmenee, kun tutustuu uudenlaisiin vekottimiin. Kellon käyttöliittymä tuotti aluksi pientä hämmennystä logiikkansa puolesta, mikä johtunee siitä, että olemme tottuneet Nokian ja Saloran tarjoamaan käyttöliittymäpohjaan ja tämä kello lienee suunniteltu toisella puolella maapalloa. Ongelmat kuitenkin ratkesivat, kun kokeilimme useita näppäinyhdistelmiä. Käyttöohjeita emme testatessa siis kuitenkaan tarvinneet.

Käyttötestaajan toimea hoiti Jaakko Jäppinen. Kiitokset hänelle. Jaakko tutustui etenkin kellon käyttämiseen erilaisissa tilanteissa. Jokseenkin pienen 1,5 tuuman näytön kanssa tulee eteen tiettyjä rajoituksia. Esimerkiksi elokuvan henkilöiden kasvonpiirteiden tunnistaminen joukkokohtauksissa saattaa tuottaa pientä silmien siristelyä. Junamatkalla kellolle kuitenkin löytyi käyttöä, kunhan tottui ajatukseen ranteessa olevan vekottimen tuijottelemiseen puolentoista tunnin verran.

Keskityimme testaamaan juuri videonkatseluominaisuuksia. Itse testasin että kaikki tekniset ominaisuudet olivat kunnossa. USB-yhteys oli nopea ja kello toisti moitteetta myös musiikin sekä kuvatiedostot. Pieniä ongelmia esiintyi videonmuunto-ohjelman kanssa, sillä se ei hyväksynyt mp4-tiedostoja. Kellossa katsottavat videot täytyy muuntaa mukana tulevalla muunto-ohjelmalla mtv-muotoon. Muunnosohjelmalle kelpasi avi-, mpg-, mov-, qt-, 3gp- sekä da-tiedostot. Alkuongelmien jälkeen käyttökokemukset olivat positiivisia ja seuraavaksi aion testata kelloa bussimatkalla Helsinkiin.

Kello on saatavissa www.e-ville.hk-verkkokaupasta. Tai ainakin 1Gt:n versio tällä hetkellä hintaan 39€. Kiitokset yhteistyöstä kyseiselle kaupalle!

Edellinen artikkeliVähennä tietokoneen sähkönkulutusta uudella näppiksellä
Seuraava artikkeliEi-paloturvallinen oviketju