Ted Turner: Ilmastonlämpeneminen saattaa johtaa kannibalisimiin

Ted Turner: Ilmastonlämpeneminen saattaa johtaa kannibalisimiin

Ted Turner (Wikipedia) varoittaa, että globaali ilmastonlämpeneminen saattaa johtaa kannibalismiin vuosisadan puolivälissä viljasatojen kuihtuessa. Hän toteaa PBS:n Charlie Rosen haastattelussa, että jos ilmastonlämpenemistä vastaan ei tehdä tarvittavia toimenpiteitä, on maailman lämpötila kahdeksan astetta lämpimämpi 30-40 vuoden päästä ja viljasadot jäävät kasvamatta. (Uutisesta ei käy ilmi, puhuuko hän fahrenheit-asteista. Jos niin, kyseessä 4,5 celsius-asteen muutos) Skenaariossa suurin osa ihmisistä on kuollut ja loput joutuvat käyttämään ravinnokseen ihmisiä.

Hänen mukaansa yksittäinen suurin syy ilmastonlämpenemiseen on ihmisten suuri lukumäärä. Hän ehdottaa, että jokaisen maailman asukkaan tulisi vapaaehtoisesti sitoutua ainoastaan yhden tai kahden lapsen hankkimiseen. Turner ottaa ottaa vielä tarkasteltavakseen sotarahoituksen. USA laittaa tällä hetkellä 500 miljardia dollaria vuodessa sotateollisuuteen, mikä on enemmän kuin kaikkien muun 190:n maan yhteenlaskettu budjetti. Ja kuitenkaan esimerkiksi Irakin sotaan ei näy voittoa tai loppua.

Lähde: www.ajc.com

34 Kommenttia aiheeseen “Ted Turner: Ilmastonlämpeneminen saattaa johtaa kannibalisimiin” liittyen

  1. Miski kirjoitti 5.4.2008. 12:42. Linkki kommenttiin |

    Ei näin.

  2. ohikulkia kirjoitti 5.4.2008. 12:46. Linkki kommenttiin |

    kyllä kyllä, joku vielä jaksaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä, vaikka vaihtelut ovat aivan normaaleita ilmastossa vaikka ne olisivat suuriakin. ihminen on ollut tällä maapallolla niin vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa on tehnyt tilastoja lämpötiloista jotta on aivan turhaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä. maapallon iässä bon enää varsin lyhyt aika siihen että maapallon navat vaihtavat paikkaa ja tämä voi olla siitä johtuvaa ilmaston toimintaa.

    50-luvulla tornionjoki ja kemijoki jäätyivät vasta helmikuussa. taisi olla lämmin talvi silloin?

  3. hmm kirjoitti 5.4.2008. 12:50. Linkki kommenttiin |

    Hyvän ja mielenkiintoisen kommentin pistit Miski.

    “Hän ehdottaa, että jokaisen maailman asukkaan tulisi vapaaehtoisesti sitoutua ainoastaan yhden tai kahden lapsen hankkimiseen.”

    Ainakin katolisten paavi vois vaihtaa sitä linjaa ehkäisyssä pikkuhiljaa.

  4. applepie kirjoitti 5.4.2008. 13:28. Linkki kommenttiin |

    typo uutisesssa ” Turner ottaa ottaa vielä tarkasteltavakseen sotarahoituksen. ” ….

  5. jyke kirjoitti 5.4.2008. 13:41. Linkki kommenttiin |

    Turner on oikeassa. Oli ilmastonmuutos käynnissä tai ei, niin nykyisenkaltainen meno ei vaan voi jatkua. Maapallo ei pysty tulevaisuudessa ruokkimaan kaikkea kansaa. Tuon sotateollisuuden vähentäminen taitaa olla myöhäistä, sillä USAssa sotateollisuudella on liian suuri sananvalta, jotta sitä voitaisiin vähentää merkittävästi.

  6. Rami kirjoitti 5.4.2008. 13:47. Linkki kommenttiin |

    Kovia sanoja, joita en vain suostu uskomaan. Ihmisiä on kyllä nyt jo liikaa, mutta ainakin USA pyrkii sotateollisuudellaan helpottamaan tilannettaan;)

  7. FF kirjoitti 5.4.2008. 15:08. Linkki kommenttiin |

    Aivan. Ehkä se on juuri sotateollisuus joka pelastaa maapallon vähentämällä ihmisten määrää :)

  8. heikkinen kirjoitti 5.4.2008. 15:27. Linkki kommenttiin |

    Vanhuus tullut ukolle kun tuollaisia haastelee..

  9. Minä kirjoitti 5.4.2008. 15:41. Linkki kommenttiin |

    “kyllä kyllä, joku vielä jaksaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä, vaikka vaihtelut ovat aivan normaaleita ilmastossa vaikka ne olisivat suuriakin. ihminen on ollut tällä maapallolla niin vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa on tehnyt tilastoja lämpötiloista jotta on aivan turhaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä. maapallon iässä bon enää varsin lyhyt aika siihen että maapallon navat vaihtavat paikkaa ja tämä voi olla siitä johtuvaa ilmaston toimintaa.”
    Kyllä kyllä, joku vielä jaksaa jauhaa ilmastonmuutosta vastaan, vaikka selviä todisteita on mielettömästi.

  10. 52 koodia kirjoitti 5.4.2008. 16:34. Linkki kommenttiin |

    Pitää siis elää täysillä, kun vielä voi. Huomenna voi olla jo myöhäistä!

  11. Narude kirjoitti 5.4.2008. 17:15. Linkki kommenttiin |

    olen täysin samaa mieltä tuosta 1 tai 2 lapsen politiikasta, ihmiskunnan tulisi hillitä ylikansoittumistaan ja siihen ei auta suurperheiden kekoon tuoma korsi. tehkää mielummin yksi lapsi ja rakastakaa häntä kuin viisi joille teillä eittämättä riittää myös ruokaa ja rakkautta.

  12. Zeus kirjoitti 5.4.2008. 18:28. Linkki kommenttiin |

    Naruden kanssa samoilla linjoilla, mutta eikös kiinassa jo harrasteta jonkin asteistta 1 lapsen politiikkaa?

  13. heikkinen kirjoitti 5.4.2008. 18:50. Linkki kommenttiin |

    Kiinassa nyt on ollut sukupolven ajan jo 1-lapsen politiikka. Nyt ovat ilmeisesti luopumassa siitä asteittain. Johonkin aikaan äitejä pakkosteriloitiin ja abortoitiin jos ipanoita uhkasi tulla sallittua enemmän..

  14. FF kirjoitti 5.4.2008. 19:45. Linkki kommenttiin |

    Kiinassa homma ei oikein taida toimia sen takia, että tyttöjä ei haluta perheen ainoaksi lapseksi. Tyhmää, mutta perinne poikalapsesta on siellä melko tiukassa varsinkin matalasti koulutettujen parissa.

    Länsimaissa tuollainen voisi toimia paremmin kun lapsen sukupuolella ei olisi sellaista merkitystä. Vaikka toki sääntö romuttaisikin joidenkin unelmat suurperheestä niin kyllä se vaan olisi hyvä asia ihmiskunnan kannalta. Ehkei nyt mitään pakkoabortteja, mutta jonkinmoinen rangaistus (sakko?) liian monesta lapsesta olisi paikallaan.

  15. FF kirjoitti 5.4.2008. 19:47. Linkki kommenttiin |

    Idea: Jos en hanki lapsia tämän maapallon vaivoiksi, niin voin hyvällä omallatunnolla kuluttaa itse elinaikanani enemmän :D

  16. jubs kirjoitti 5.4.2008. 20:38. Linkki kommenttiin |

    Eihän se poliittisesti korrektia ole, mutta toivottavasti tämä ilmastonlämpeneminen aiheuttaa paaaaaaaljon pahempia ongelmia kuin väitetään. Toivottavasti joet tulvivat, tulivuoret purkautuvat, mannerlaatat halkeavat ja maailma yrittää tukahduttaa ihmissaastan pinnaltaan asioita pilaamasta.

    Mutta palatakseni asiaan, liikakansoitus on suurin yksittäinen ongelma tulevaisuudessa ja nykyisyydessä. Ihmisten elintaso paranisi aika huomattavasti jos samoista resursseista kilpailisi 3 miljardia 6 sijaan.

    Ja “kaikkien muun 190:n” on järkyttävän huonoa suomea.

  17. Zeus kirjoitti 5.4.2008. 21:22. Linkki kommenttiin |

    “Eihän se poliittisesti korrektia ole, mutta toivottavasti tämä ilmastonlämpeneminen aiheuttaa paaaaaaaljon pahempia ongelmia kuin väitetään. Toivottavasti joet tulvivat, tulivuoret purkautuvat, mannerlaatat halkeavat ja maailma yrittää tukahduttaa ihmissaastan pinnaltaan asioita pilaamasta.”

    Älä huoli, öljyhuippu on tulossa tai on tullut jo.

  18. Nauraja kirjoitti 5.4.2008. 21:36. Linkki kommenttiin |

    “Älä huoli, öljyhuippu on tulossa tai on tullut jo.”
    No hyvin sitä hanasta tulee sillti 100 vuoden päästä veikkaisin katsos kun voidaan saada sitä entistä vaikeammista paikoista.

    No koirien syöminen on kaikkien mielestä vielä iljettävää? Ei ole enää kun alkaa aasiassa popsimaan toisiaan.

    Itse uskon, että tiedemiehet tekee sellaisia kasveja jotka saa niin paljon ravintoa että tälläisten höperöiden mielipiteet ei paina.

  19. Nimetön kirjoitti 5.4.2008. 22:10. Linkki kommenttiin |

    siis, eikö näitä kirjoituksia koskaan tarkasteta, kun näitä laitetaan tänne?
    “Turner ottaa ottaa vielä…”

    Melkein jokaisessa jutussa on aina joku kömmähdys. Tarkkuutta pojat!!!!!!!! Noh, hilavitkutin on kyllä kokoajan mennyt huonompaan suuntaan eli kirjoitusvihreeeeet taitavat olla pieni onkelma näiden muiden rinnalla.

  20. Zeus kirjoitti 5.4.2008. 22:15. Linkki kommenttiin |

    “No hyvin sitä hanasta tulee sillti 100 vuoden päästä veikkaisin katsos kun voidaan saada sitä entistä vaikeammista paikoista.”

    Kyllä sitä öljy tulee vielä sieltä hanasta 100 vuoden kuluttua, mutta eri asia kuinka paljon sitä tulee ja paljonko se maksaa.

  21. Jyrki kirjoitti 5.4.2008. 23:01. Linkki kommenttiin |

    Kiitos applepie ja Tuntematon. Nämä kommenttinne ovat niiiiin motivoivia. Mitä ilmeisimmin Hilavitkutin on lähes koko olemassaolonsa ajan ollut menossa huonompaan suuntaan. Ainakin jos kaivaa oikeat kommentit esille.

    Kaikkia ei voi miellyttää, joten ainakin itse pyrin artikkeleja kirjoittaessani valitsemaan omasta mielestäni mielenkiintoisia aiheita, pitäen kuitenkin mielessä myös lukijat. Toisaalta pyrin huomioimaan myös maailmalla puheenaiheena olevat asiat. Lisäksi saatan seurata muutaman päivän samaa teemaa aihevalinnoissa.

  22. juustomestari kirjoitti 6.4.2008. 1:16. Linkki kommenttiin |

    jep jep. Turnerilla itellään on viisi lasta. Ei muutakun anna palaa Turner, ehkä seurataan esimerkkiä sitten.

  23. RedBaron kirjoitti 6.4.2008. 9:05. Linkki kommenttiin |

    Suuria kansanjoukkoja ei saada yhden asian taakse kuin yhdellä keinolla, ensin tapahtuu suuri katastrofi jonka jälkeen propagandakoneisto iskostaa ihmisten ajatuksiin ohjelman tärkeimmät kriteerit tästä on maailmanhistoriassa lukuisia esimerkkejä tässä muutamia tunnetuimpia: Hitler poltti valtiopäivätalon ja syytti siitä juutalaisia, Bush junior tuhosi WTC-tornit ja syytti siitä Bin-Ladenia, Ihmiskunta tuhoaa ympäristönsä ja siitä syytetään ilmastonmuutosta.
    Tällä tavalla meitä manipuloidaan tekemään asioita joita muuten ei tapahtuisi ilman tätä muutoksen käynnistävää kriisiä.

  24. Bullet kirjoitti 6.4.2008. 10:06. Linkki kommenttiin |

    Kukkahattutädit ja -sedät oikein kilpailevat siitä kuka saa heitettyä tiskiin järjettömimmän ennustuksen. Uutiskynnys ei enää ylittyisikään miltään muulta kuin Lopullisen Tuhon™ ennustuksilta.

    Jokin aika sitten väitettiin, että vain n. 20 vuoden kuluttua Britannian ilmasto muistuttaisi Siperian ilmastoa. Yeah, right.

    Ilmasto viilenee. Jos ilmasto kuitenkin sattuisi lämpenemään, ihmisen vaikutus siihen on häviävän pieni. Elämme pallolla, jonka olosuhteet ovat alituisessa muutoksessa. Missään ei ole luvattu, että ilmasto pysyisi aina ja kaikkialla juuri samanlaisena. Ilmastonmuutos, kuten monikulttuurisuus, on huonoa omaatuntoa potevien punahörhöjen päähänpistos. Ja me muut maksamme.

  25. Erkki Kirjalainen kirjoitti 6.4.2008. 16:23. Linkki kommenttiin |

    Tuntematon: Hilavitkutin kirjoitetaan isolla, koko ajan kirjoitetaan erikseen, kirjoitusvirheet sanassa on kaksi e:tä ja ongelma kirjoitetaan g:llä, ei k:lla. Eli tsemppiä vaan itsellesi.

  26. Taku kirjoitti 6.4.2008. 17:53. Linkki kommenttiin |

    Katastrofien ennustaminen on aina hieman riskialtista. Ensinnäkin se herättää aina vastarintaa, koska on ihmisen mielenterveyden kannalta hyväksi että hän voi kokea arkipäiväisten valintojensa olevan edes riittävän eettisiä ja kestäviä, ettei niitä tarvitse koko ajan puntaroida. Toiseksi on 100% varmaa että ennustus ei toteudu samalla tavalla kuin sanottu tai samassa ajassa, vaikka katastrofiin johtava kehitys olisi olemassa ja uhkakuvat todellisia. Tässä jutussa huomaa Turnerin tietävän Pääsiäissaarten kohtalosta, siellähän kerskakulutus johti luonnonvarojen ehtymiseen ja kannibalismin omaksumiseen.

    On kuitenkin tosiasia, että nykypäivänä teollisessa suunnittelussa otetaan ympäristöasiat paremmin huomioon kuin ennen. Se on käsittääkseni seurausta tuotannon ja suunnittelun kehittymisestä. Ei ole järkevää polttaa resurssejaan loppuun, kun ne voi käyttää tehokkaasti ja kestävästi. Lopulta maapallon muuttuminen elinkelvottomaksi ei palvele kenenkään etua.

    Perheellisenä minua inhottaa ajattelutapa, jonka mukaan nykypäivän ihmisillä olisi oikeus kuluttaa kaikki luonnonvarat välittämättä siitä mitä sen jälkeen tapahtuu jos meistä aika jättää.

  27. - kirjoitti 6.4.2008. 18:41. Linkki kommenttiin |

    älytöntä jauhantaa!!!

  28. SP kirjoitti 6.4.2008. 18:41. Linkki kommenttiin |

    Eikös luonnonvaroista ainoa joka kuluu ole bensa… metallit ja raaka-aineet yleensäkin kiertävät kulumatta mihinkään, jos valmistat auton niin autoon käytetty metallimäärä ei vähene minnekkään vaan on edelleen pallollamme käytettävissä.. (aa niin ja uraani siinä mielessä, että sen palautuminen kestääää…)

  29. morte kirjoitti 7.4.2008. 10:12. Linkki kommenttiin |

    Onneksi suomi on melkein ainut voittaja ilmaston lämpiämisessä.

    Venäjä, Irlanti ja kanada ehkä kanssa :)

    Jostain syystä Ruotsi on tuossa hommassa yleensä laskettu hävijäksi.

  30. Jep kirjoitti 7.4.2008. 16:43. Linkki kommenttiin |

    “ihminen on ollut tällä maapallolla niin vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa on tehnyt tilastoja lämpötiloista jotta on aivan turhaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä.”

    Ei ne ihmisten tilastot ole ainoa tiedonlähde. Maailman jäätiköt on pitäny hyvää tilastoa aikojen alusta ja poraamalla tarpeeksi syvälle voidaan tarkistaa ilman hiilidioksidi- ja happipitoisuudet, yms. vuosimiljoonien takaa. (tai ainakin voidaan vielä tarkistaa, kun jäätiköitä on jäljellä….)

  31. Professori kirjoitti 7.4.2008. 18:51. Linkki kommenttiin |

    Ylikansoittumisella pelottelu alkaa olla jo niin ysärii. Maailman syntyvyys laskee länsimaissa ja ns. perinteisissä kehitysmaissa, koulutuksen ja elintason nousun vaikutuksesta. Eli muistetaan vain maksaa kehitysapumme kiltisti jatkossakin, niin saadaan väestö vähenemään.

  32. Nimetön kirjoitti 7.4.2008. 22:50. Linkki kommenttiin |

    ““kyllä kyllä, joku vielä jaksaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä, vaikka vaihtelut ovat aivan normaaleita ilmastossa vaikka ne olisivat suuriakin. ihminen on ollut tällä maapallolla niin vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa on tehnyt tilastoja lämpötiloista jotta on aivan turhaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä. maapallon iässä bon enää varsin lyhyt aika siihen että maapallon navat vaihtavat paikkaa ja tämä voi olla siitä johtuvaa ilmaston toimintaa.”

    “Kyllä kyllä, joku vielä jaksaa jauhaa ilmastonmuutosta vastaan, vaikka selviä todisteita on mielettömästi.”"

    ja sitten kerrotaan missä lämpeneminen näkyy? tilastoissa? missä perustelut? tilastoihin ei voida luottaa sillä ne on manipuloitavissa ja voidaan ymmärtää kuten itse halutaan.

  33. Nimetön kirjoitti 7.4.2008. 22:56. Linkki kommenttiin |

    ““ihminen on ollut tällä maapallolla niin vähän aikaa ja vielä vähemmän aikaa on tehnyt tilastoja lämpötiloista jotta on aivan turhaa jauhaa ilmaston lämpiämisestä.”

    “Ei ne ihmisten tilastot ole ainoa tiedonlähde. Maailman jäätiköt on pitäny hyvää tilastoa aikojen alusta ja poraamalla tarpeeksi syvälle voidaan tarkistaa ilman hiilidioksidi- ja happipitoisuudet, yms. vuosimiljoonien takaa. (tai ainakin voidaan vielä tarkistaa, kun jäätiköitä on jäljellä….)”"

    ja niistä taas laaditaan sitten tilastot joita ihmiset taas lukevat. voidaanko sanoa ettei tämä olisi maapallon ns. normaalikiertoa lämpötilojen suhteen? koska en ole itse ollut seuraamaassa tätä ilmaston toimintaa kuin vähän aikaa en siihen voi ottaa kantaa toisin kuin taas nämä lämpenemisestä jauhavat joilla on miljoonien vuosien kokemus ilmastosta. olenko oikeassa?

  34. aivomato kirjoitti 26.4.2008. 10:33. Linkki kommenttiin |

    Kyllä se ilmaston lämpeneminen on ihmisten syytä suurilta osin. myönnän että onhan niitä lämpimiä kausia ollut ennenkin, mutta ei näin nopeasti tulleita. totta kai ihmiset voivat selvitä ilmaston muutoksesta, helpostikin, mutta pakolaisia tulee järjettömästi vedenpinnan noustessa. ja lopulta ihmiset kuolevat kuitenkin sukupuuttoon kun maapallosta tulee liian pahasti ylikansoitettu ja ravinnosta tulee pula.

Jätä kommenttisi