dwposter.jpg

Tässä jälleen yksi painava syy olla ostamatta ikinä mitään kopiosuojauksella varustettua materiaalia mistään verkkopalvelusta. Ohjelmistoyhtiö Microsoftin vuonna 2004 perustama, iTunes verkkokaupan haastajaksi suunniteltu MSN Music verkkopalvelu nimittäin lopettaa kyseisen palvelun kautta ostetun musiikin tarvitsemien turvakoodien toimittamisen asiakkailleen kuluvan vuoden elokuun lopussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tämän jälkeen kyseistä musiikkia ei ole enää mahdollista siirtää uusille laitteille, vaan musiikki ”kuolee” laitteiden mukana, joille tämä on ennen tätä tallennettu.

Jos siis lasketaan, että keskivertotietokoneen elinkaari on kolme vuotta, Microsoftin MSN Music musiikkikaupasta ostetun musiikin elinikä on enintään seitsemän vuotta. Miettikääpä, jos kaupasta ostetut CD-levyt lakkaisivat vastaavasti toimivasta seitsemän vuoden käytön jälkeen. Erityisen huolestuttavaksi asian tekee mielestäni se, että kyseessä on kuitenkin maailman ylivoimaisesti suurin ohjelmistoyritys, jonka palveluiden kestävyyteen luulisi voivan luottaa.

Applen iTunes verkkokaupan käyttäjien on myöskään turha pöyhistellä rintaansa. Ei edes Steve Jobs tule elämään ikuisesti.

Edellinen artikkeliOnko Motus Darvin uusi, liikesensorilla varustettu peliohjain Xbox 360 pelikonsolille?
Seuraava artikkeliKierrätysosista tehty radio-ohjattava vene