Creative Vado on edullinen videokamera Youtube -videoiden kuvaamiseen

Kaikille hifi-tasoinen kuvanlaatu ei ole ehdoton vaatimus, vaan muistojen tallennukseen kelpaa hieman heikompikin videolaatu. Tässä elektroniikkavalmistaja Creativen uutukainen videokamera, nimeltään Vado, on tarkoitettu nimen omaan sellaisten kuvaajien aparaatiksi, joilla välttämättä ei ole tarvetta hd-tasoiselle videokuvalle. Kamera on rakennettu 640×480 pikselin kennon ympärille, jonka avulla tämä kykenee kuvaamaan vga-tasoista videota 30 kuvan sekuntivauhdilla. Erikoisuutena kameran kennon luvataan olevan erityisen valoherkkä hämäräkuvauksen laadun turvaamiseksi. Kamera pitää sisällään varsin riittävät 2 gigaa muistia, jolle mahtuu kaksi tuntia hyvälaatuista videota. Kameran akussa riittää virtaa reilun kahden tunnin kuvaussessioita varten, jonka jälkeen videot voidaan siirtää tietokoneelle USB-liitännän välityksellä. Videoiden katsominen onnistuu toki myös suoraan kytkemällä kamera televisioon tämän video-out liitännän kautta.
Erityisen houkuttelevaksi laitteen tekee varmasti lähinnä kuitenkin tämän edullinen hinta. Kameraa on saatavilla joko pinkin- tai hopean värisenä 99 Dollarin, eli reilun 60 Euron hinnalla. Laite sopii siis mainiosti vaikkapa videokuvausta aloittelevan Youtube-ohjaajan työvälineeksi. Laite tukeekin sisäänrakennettuna ominaisuutena videoiden jakamista Youtube-, sekä Photobucket verkkopalveluissa.
Lähde: us.creative.com





(15 ääntä, keskiarvo: 4.07 / 5)
(4.74 / 5)



turkinpa itselleni tuota hankkisin, mutta vois sopia lapsille ensimmäiseksi kameraksi.
Tuohan kuulostaa ihan hyvältä jopa. N93:ssa myöskin VGA-tason videokuvaus ja se on mielestäni aika riittävä. Jos tuollaisen tosiaan saa 60€:lla, voisin olettaa sen menestyvän melko hyvin. Zoomia ei varmaan ole?
Tuollainen kun tulisi suomen markkinoille, niin kylläpä ostaisin!
On kyllä tulossa myös suomeen. Maahantuoja kertoo tiedotteessaan: “Creative Vado on saatavana kesäkuun alussa 2008 ja sen kuluttajahinta on 99 euroa (sis. ALV22%).”
Tommosen pitäis olla ehdottomasti halpa ja kuus kymppiä vois olla just sopiva hinta. Satku on ehkä vähän liikaa.
Jos tossa on sopiva polttoväli tai zoomaushaarukka niin riittäis mun käyttöön hyvin.
Faija kävi moisen hakemassa, 99e. Videon laatua en ole ehtinyt testailemaan, mutta ainakin laite on äärimmäisen helppokäyttöinen. Zoomi on vain 2x ja digitaalinen.