Maailman suurin piirustus toteutettiin GPS-salkun ja DHL-lähettipalvelun piirtämänä

Maailman suurin piirustus tehtiin GPS-jäljittímellä DHL apuna

Ruotsalainen taideopiskelija nimeltään Erik Nordenankar halusi kuvansa maailman kartalle. Eikä ihan mitä tahansa kuvaa, vaan maailman suurimman sellaisen. Koska mannerten muokkaaminen herran kasvonpiirteiden mukaiseksi ei ilmeisesti tuntunut realistiselta tavoitteelta, päätti nuori taiteilija toteuttaa kuvansa konseptitasolla. Tarkoitusta varten Erik rakensi GPS-seurannalla varustetun salkun, joka tallentaisi muistiinsa pisteet, joissa tämä vierailee. Pisteiden välille vedetyt viivat tulisivat muodostamaan taiteilijan omakuvan - siis maailman suurimman sellaisen. Piirtimenä toimivan salkun kuljettajaksi saatiin houkuteltua sponsorin ominaisuudessa lähettipalvelu DHL, joka tarkkojen ohjeiden mukaan osasi kuljettaa salkkua pallon eri kolkissa oikeassa järjestyksessä, taiteilijan kuvaa samalla reitille piirrellen.

Kokoa valmiille kuvalle tuli metreissä 40076592 x 4009153. Matka, jonka paketti kulki, eli piirretyn viivan pituus oli yhteensä 110664 kilometriä. Teoksen valmistumiseen, eli paketin kuljettamiseen kului aikaa yhteensä 55 päivää. Reitin varrella gps-paketti ehti käydä yhteensä 62 maassa, jotka sijaitsivat kuudella eri mantereella. Konseptuaaliseksi teoksen teki tietenkin se, että mitään ei oikeasti kuitenkaan piirretty.

Projektia esittelevä video hypyn jälkeen.

 

Lähde: biggestdrawingintheworld.com

13 Kommenttia aiheeseen “Maailman suurin piirustus toteutettiin GPS-salkun ja DHL-lähettipalvelun piirtämänä” liittyen

  1. Nuha, ZaNuha kirjoitti 26.5.2008. 15:58. Linkki kommenttiin |

    Suuruudenhulluus……

  2. jeflon kirjoitti 26.5.2008. 17:25. Linkki kommenttiin |

    Sai olla aika tehokas laitteisto, jos lentokoneen ruumasta asti toimi yhteys.

  3. Joo kirjoitti 26.5.2008. 18:19. Linkki kommenttiin |

    Aika kaveri, kun sai DHL:n koneetkin heittämään luuppia meren päällä.

  4. Dr. O. kirjoitti 26.5.2008. 19:30. Linkki kommenttiin |

    Miltäköhän toi näyttäis eri karttaprojektioilla…

  5. Bluffy kirjoitti 26.5.2008. 19:31. Linkki kommenttiin |

    Väitän että ei edes tollaisia lenkkejä ole tehnyt :D Tyyppi ollut vaan ~15 maassa matkalla ja piirrellyt sitten tietokoneella moisen animaation päälle.

  6. Doc kirjoitti 27.5.2008. 10:06. Linkki kommenttiin |

    MAinoshan tuo näyttää olevan.
    Hmm… taitavat muuten tehdä ihan tarkoituksella virheitä näihin mainoksiin jotka on naamioitu dokumenteiksi. Näin mainokset saavat aikaan paljon keskustelua ja väittelyä. Elävät omaa elämäänsä.

  7. Kookoo kirjoitti 27.5.2008. 10:06. Linkki kommenttiin |

    Hieman on varmaan luovuutta käytetty pisteiden välillä. Tuskinpa saisi lupia tommoseen pörräilyyn Venäjän päällä, kun tiukkaa tekee saada sinne reittilentolupiakaan. Oliko tämä uutinen myöhässä, piti kai olla 1.4.?

  8. Iiro kirjoitti 27.5.2008. 10:59. Linkki kommenttiin |

    http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=34020&tyyppi=1

    Eli Tietokone-lehtikin epäilee jutun todenperäisyyttä.

  9. heikkinen kirjoitti 27.5.2008. 11:18. Linkki kommenttiin |

    Paintilla piirretty. Mikäs siinä, ihan hassu idea ja huomioarvokin valtava, kun jokikinen blogi ynnä foorumi arvuuttelee todenperäisyyttä..

  10. Wautsi! kirjoitti 27.5.2008. 11:30. Linkki kommenttiin |

    VAIN 55 päivää! Noita kaukaisia kohteita katsellessa tuli mieleeni että tähän on mennyt aikaa kuukausia ellei yli vuosi. 55 päivää kuulostaa todella nopealta. Tjoo, en pysty uskomaan jutun todenperäisyyttä..

  11. Iiro kirjoitti 28.5.2008. 10:31. Linkki kommenttiin |

    http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=34039&tyyppi=1

    Eli juttu paljastui huijaukseksi.

  12. plaaaplaaa kirjoitti 1.10.2008. 9:53. Linkki kommenttiin |

    aika ruma kuva hyi!!!!!!!!!!!!! yäk joku ruotsalainen piirrättää tomnmosen ruman pärstän kartalle itserakas idiootti tommosia mmaailma täynnä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  13. Propagandaa kirjoitti 20.11.2008. 8:55. Linkki kommenttiin |

    Kiva etä firmalla on rahaa piirrellä ruotsalaisia naamoja mannerten poikki ja samaan aikaan perutaan pikkujoulut, kaikki virkistystilaisuudet ja kielletään hankinnat…. Ne on kaksi eri maailmaa, pomojen sohvat ja tekemisen todellisuus.

Jätä kommenttisi