Arkistot ajalle Kesäkuu, 2008

Dissolving Paper Shampoo on paperinohutta shampoota

Se on nykyään niin tarkkaa, mitä lentokoneeseen saa viedä. Vyö ja kengätkin pitää ihan vakiona ottaa pois turvatarkastuksessa. Tulee siinä vähän hölmö olo taapertaa sukkasillaan kun housut tippuvat samalla. Nesteetkin täytyy laittaa pieniin pulloihin. Ja onhan se kuitenkin kiva, että on joitain pesuainetta käsimatkatavaroissakin, jos vaikka laukut tulevat pari päivää myöhässä.

Tässä on ratkaisu tuohon pulmaan, nimittäin pieniksi paperiarkeiksi tiivistetty shampoo. yhdessä muovipakkauksessa on 30 annosta. Kaksi pakkausta maksaa $12,50. Tuli vaan mieleen, että jos shampoon pystyy valmistamaan tällaiseksi paperiseksi, niin eikö niitä räjähteitä sitten voi. No. Kait se on samaa logiikkaa kuin ne pelastusliivit siellä lentokoneessa.

Lähde: www.spoonsisters.com

Mercedes suunnittelee lopettavansa bensiinikäyttöisten autojen valmistuksen vuoteen 2015 mennessä

Saksalaisella Mercedeksellä ollaan ilmeisesti herätty todellisuuteean, ja ymmärretty, että autoteollisuuden tulevaisuus ei pitkällä tähtäimellä voi perustuaa yksinomaan fossiilisilla polttoaineilla kulkeviin menopeleihiin. Oivallus on otettu Mersulla vastaan jopa niin konkreettisella tasolla, että autonvalmistaja suunnittelee, että tämän koko mallisto kulkisi seitsemän vuoden täysin ilman yksinomaan fossiilisiin polttoaineisiin persutuvia voimanlähteitä.

Tavoite aiotaan saavuttaa investoimalla huimat 10 miljardia euroa vaihtoehtoisten voimanlähteiden kehitykseen vielä ennen vuotta 2014. Potentiaalisia vaihtoehtoja korvaaviksi energianlähteiksi ovat polttokennot, sähkömoottorit, sekä huomattavasti nykyistä tehokkaammat polttomoottorit, jota käyttäisivät polttoaineinaan ensisijaisesti biopolttoaineita.

Hienoa Mersu!

Lähde: www.treehugger.com

Scalextric-autorata kahdeksalle autolle on hieno!

Muutama joulu on pienenä vierähtänyt lahjaksi tulleen Scalextric-autoradan parissa. Uutta rataa ei tullut, mutta uusia autoja tai radanpaloja silloin tällöin. Autot kulkivat kunnon vauhdilla ja sutivat hyvin etenkin kun laittoi teippiä renkaisiin!

Nyt olisi tarjolla melkoinen Scalextric-autoratapamaus. Nimittäin kahdeksikon muotoinen rata kahdeksalle autolle, ja siis kahdeksalle kilpailijalle. Vaikeahan siinä olisi pitää kirjaa kuka johtaa, jollei mukana tulisi ajotietokone. Tämä laite valvoo kierrosaikoja, kisojen voittajia ja turnauspisteitä.

Rataa suositellaan vaikkapa juhliin, firman pippaloihin tai promootiotapahtumiin. Eventhouse vuokraa kahta erikokoista rataa.

Lähde: www.eventshouse.co.uk

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Hae tästä! (sponsoroitu linkki)

15 eri tapaa pujottaa kengännauhat

Voihan ne nauhat pujottaa muullakin tavalla kuin mitä Intersportissa laitetaan. Mutta enpä ole tiennyt, että vaihtoehtoja on näin monia! Voisinpa kokeilla Checkerboardia tai Ladderia. Vaikka kyllä kaikki näyttävät tyylikkäiltä. Mielenkiintoista, että esimerkiksi, että footbagia varten on oma pujotustyyli. Siitä sitten tunnistanee todelliset pro:t tai sitten wannabe-pro:t.

Lähteet: www.popgive.com, www.shoe-lacing.com

Jaybird Manufacturing TurboXE Aquafog ORSM -supertuuletin auttaa pääsemään eroon viemärin hajuista maatilalla

Esimerkiksi maatilalla saattaa tulla eteen suurempi viemäriremontti. Tällöin lähellä liikkuvat ja asuvat saavat joutua tottumaan ikäviin hajuihin, joita viemäristä nousee. Jaybird Manufacturing on tuonut markkinoille TurboXE Aquafog ORSM -supertuulettimen juuri tällaisia väliaikaisia hajuhaittoja varten. Etelä-Lafayettessä Indianassa David Henderson (kuvassa) joutui korjaamaan viemäristöään ja lähistöllä oltiin järjestämässä samaan aikaan Taste of Tippecanoe -ruokafestivaalit. Hän päätti kokeilla 1789 dollarin hintaista Aquafog -hajunkontrollointilaitetta.

TurboXE Aquafog ORSM -laite on suunnitteltu erityisesti juuri tällaisiin kunnallisiin väliaikaisiin tarkoituksiin. Laitteessa yhdistyy ultrapieni sumustaminen erittäin tehokkaaseen tuulettimeen. Henderson heitti vielä sekaan vaniljan tuoksuista hajustetta ja laite kuulemma toimi loistavasti. Herra kävi myös festareilla ja onnistui haistamaan vaniljan miedon aromin, joka todisti että hän oli viemäriltä tulevan tuulen alapuolella. Laite siis toimii loistavasti.

Lähteet: dvice.com, jaybird-mfg.com

Anti-Paparazzi -aurinkolasit

Muistanette vielä kuinka tehdä itse turvakamerat sokaiseva infrapunavalo. Nyt joku nikkari on keksinyt asentaa pienet infrapunaledit Blues Brothers -tyylisten aurinkolasien etukulmiin. Patterit asennetaan siten, että valot menevät päälle, kun pokat laittaa nenälle. Tästä apua paparazzi-kammoisille kesälomalaisille! Valvontakameroita ei tietenkään ole syytä sokaista, emmekä täällä Hilavitkuttimen toimituksessa suosittele mitään sellaista.

Tee-se-itse-video:

 

Lähde: www.gizmag.com

Lego Blade Runner Spinner-auto

Taiteilija-suunnittelija-futuristi Syd Mead on tunnettu mm. Blade Runner -elokuvaan suunnittelemistaan tulevaisuuden visioista. Yksi tästä Ridley Scottin elokuvasta varmasti mieleen jäänyt alus on Rick Deckardin Spinner-poliisialus. Mead oli suunnittelutapahtumassa Billundissa, ja Lego lahjoitti hänelle tämän ainoan laatuaan Legoista rakennetun aluksen. Aika upeaa, että Lego suunnittelee rakentaa tällaisia uniikkeja lahjoja. Mitäköhän muita yksittäiskappaleita on laskettu liikenteeseen.

Lähde: gadgets.boingboing.net

Sonera julkisti 3G iPhonen hinnoittelun suomessa

Suomessa yksinoikeudella 3G iPhonen markkinoille tuova Sonera on tänään julkistanut kytkysopimuksella varustetun laitteen hinnat. Itse puhelimen saa halvimmillaan kaupasta mukaan jo yhdellä eurolla, joka tosin tietää vajaan yhdeksän kympin hintaista kuukausipakettia seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Jos haluat puhelimen ilman kalliita kuukausipaketteja, tulee laitteen 8g-versiolle hintaa 429€ ja 16g-versiolle vastaavasti 519€. Ainakin itseäni kiinnostaisi kovasti myös, ovatko Soneran myymät laitteet sim-korttilukittuja, vai voinko ostaa 16g iPhonen hintaan 519€ ja käyttää sitten laitteessa sitä sim-korttia, kuin haluan.

Soneran koko iPhone -hinnasto alla olevassa taulukossa.

n
Mitä mieltä olet Soneran iPhone hinnoittelusta?
Näytä tulokset

Lähde: www.sonera.fi

Big Lebowski -nuket

Muistanette vielä loistavan elokuvan nimeltä The Big Lebowski (www.imdb.com). Useamman kerran elokuvan katsottua olen alkanut miettiä mistä siinä pätkässä on oikeasti kyse. Olen tullut siihen lopputulokseen, että se kertoo USAn lähdöstä Irakin sotaan ja siitä kuinka se sitten sujui. Ja ainakin valkovenäläisten juomista pätkä on monesti inspiroinut. Syksyllä on tulossa koko joukku action-figuureja ja muita nukkeja elokuvasta. Tälle taisteluparille on luvattu hinnaksi 39,99 dollaria. Hienoilta näyttävät.

Lähde: www.entertainmentearth.com

Viihdykkeeksi: The Big Lebowski The Dude’s Version

 

Myös Bill Gates tuskailee Windowsin käytettävyyden kanssa

Tuntuuko sinusta välillä, että olet täysin yksin tietokonehuoliesi kanssa? Ainakin itseani on jo pitkään rasittanut ilmiö, että tavallisesti jos kotiin hankittu laite ei toimi toivotulla tavalla, niin vika on laitteessa ja tämä palautetaan kauppaan. Tietokoneen kohdalla vika on kuitenkin oletusarvoisesti käyttäjässä, joka on yksinkertaisesti liian tyhmä ymmärtääkseen hienostuneen laitteen hienostunutta käyttölogiikkaa.

No, kenties lohdullista tietää, että jopa Microsoftin entinen pääjohtaja Bill Gates kuuluu myös itse käyttäjien joukkoon, jotka ovat joutuneen tuskastelemaan tuntikaupalla yksinkertaisen Windowsiin liittyvän tehtävän suorittamiseen. Gatesin itsensä turhautuneisuutta puhkuva sähköposti, joka on otsikoitu nasevasti “Windows Usability Systematic degradation flame”, eli käännettynä suunnilleen: “Windowsin käytettävyyden systemaattinen huononeminen”, löytyy kokonaisuudessaan luettavaksi hypyn jälkeen.

Lue koko artikkeli tätä linkkiä klikkaamalla >>