Sipsimerkki Pringlessin purkkipakkauksen keksijä, Dr. Fredric J. Baur nukkui pois kuluvan vuoden toukokuun neljäntenä. 89-vuoden ikään ehtinyt suunnittelija oli elämänsä lopussa niin ylpeä keksinnöstään, että esitti ennen kuolemaansa sukulaisille toiveen tulla lasketuksi maan lepoon oman keksintönsä, eli Pringles-purkin sisällä. Vainajan muistoa kunnioittaen edesmennyt haudattiinkin kotikaupunkinsa Springfieldin hautausmaalle osittain sipsipurkissa. Osa maallisista jäännöksistä laskettiin hautaan sipsipurkin kanssa perinteisessä hautauurnassa.
Lähde: news.cincinnati.com
(10 arviota, keskiarvo: 4.10/5)
Huvittavan näköstä varmaan kun pappi tulee pringlespurkki kädessä ja lausuu “nyt laskemme sinut maan lepoon” ja viskaa purkin monttuun
Joo, on varmaan outo ilmestys hautajaisissa. Itse en ole koskaan nähnyt purkkia livenä, mutta eikös se ole sisältä päällystetty (siis “sisustettu”) alumiinikalvolla, joka ei kai hajoa kovinkaan helposti? Päinvastoin kuin uurnat, jotka ainakin nykyään Suomessa lienevät suunniteltu nimenomaan hajoamaan nopeasti.
Miksi muuten hyvin usein kuulee sanottavan typerästi mm. “nukkui pois”, “vaipui ikiuneen”, “lähti” jne. Naurettavaa kiertelyä, kun siihen on hyvä ja lyhyt ilmaisu “kuoli”! Mikä vika kunnon kuolemisessa on? Se kuuluu asiaan eikä sitä voi välttää!
hautajaisissa tulee vielä kovemmat itkut kun pappi vaan tulee ja sanoo, blablabla, KUOLI blablabla.
niin ja et taida olla uskovainen jos inhoat noita.
Uskovainen en ole, en ole koskaan ollut ja tuskin tulen olemaankaan. Silti en mä mitenkään “inhoa” noita, kuulostavat vaan mun korvaani lähes rajattoman typeriltä ilmaisuilta. Sen verran oli joskus alakoulussa pakko osallistua uskonnonopetukseen, että mieleen jäi jokin litania, jossa sanotaan että J. “kuoli ja haudattiin ja nousi ylös kuolleista”. Ainakin silloin 60-luvun uskontojutussa niin väitettiin. Joten “kuoleminen” ei kai ole mitenkään epäuskovaista vai onko sekin muuttunut uusien suomennosten myötä?
Nuo “nukkumiset” ja “lähtemiset” kuuluvat samaan sarjaan kuin lukioaikaisen äidinkielen opettajani syvästi vihaama “allekirjoittanut”. Sekin on täysin tarpeeton ja näennäis-vaatimaton kiertoilmaisu sanalle “minä”, joka puolestaan kertoo kaiken ja on lyhyt. “Allekirjoittanut” vielä kaiken huipuksi ylentää itsensä kolmanteen persoonaan, ja “saa sivistyneen ihmisen voimaan pahoin”.
K: Voin varmaankin kirjoittajan puolesta vastata: Kielikuvilla väritetään tekstiä ja tehdään siitä vähemmän aneemista luettavaa.
Itse suosin sellaisia kiertoilmaisuja kuin “pieraisi kylmää” ja “potkaisi tyhjää”. Siellä jossain miekkonen suunnittelee purkkeja enkeleille.
Olikohan tämä tohtori Baur tuon purkissa kuvatun viiksi-äijän näköinen?
K: Niin, kuolema on edelleenkin arka aihe suurelle osalla kaduilla vipeltäjistä. Siksipä käytän mielelläni pehmeitä kielikuvia, varsinkin kun puhutaan toisen, itselle tuntemattoman henkilön kuolemasta. Kirjoitustyylini ei tietenkään välttämättä miellytä kaikkia. Sellaista se on.
Sinällään mielestäni on mielenkiintoista, kuinka paljon taikauskoa kuolemaan vielä liittyy. Esimerkiksi miksi hautajaisia ja haudan “kauniina pitämistä” pidetään niin tärkeänä. Itse asiassa, jos aiheesta keskusteleminen kiinnostaa, niin tätä voisi jatkaa vaikkapa keskustelupalstalla. Täältä löytyy jopa jo valmis sopiva ketjukin tähän
K kirjoitilla ei vaikuta olevan kovinkaan tervettä suhdetta kuolemaan kun noin pitää vauhkota.
no jos se kerran springfieldissä asui niin näemmeköhän hänen hautakiveään koskaan simpsoneissa
heh hauta kivi onkin pringels tölkki:D
Jatkan vielä vähän ja lupaan lopettaa tämän aiheen omalta osaltani tähän.
“Nauraja” ei näköjään ymmärrä yhtään mistä on kyse.
a) En tietääkseni “vauhkonnut”
b) Lue eka viestini tähän aiheeseen ja mieti vielä kerran, onko suhteeni “epäterve” (“Mikä vika kunnon kuolemisessa on? Se kuuluu asiaan eikä sitä voi välttää!”)
Tämäntyyppiset kiertoilmaisut ovat taikauskoinen ilmiö ja siksi mielestäni typeriä (ja ehkä jopa epäterveitä) – jos et sano sanaa “kuolema”, ei sitä myöskään tule.
Entisaikaan ei uskallettu sanoa esim. “karhu”, sillä elukan nimen lausuminen oli sen manaamista esille. Siihen auttoi, kun ei maininnut koko eläintä ja jos oli pakko, niin sitten “hellittelynimillä” kuten “nalle / kontio / otso”.
Pikkulapsilla (ja valitettavan monella aikuisellakin) on vielä nykyäänkin vahva pelko lausua jonkin epätoivottavan asian/esineen nimeä ja siksi siis käytetään noita naiveja ilmaisuja.
Kielen rikkaus on sitten asia erikseen. Sävystä kyllä huomaa mistä on kyse, vrt. esim “heittää femmat”, “heittää lusikka nurkkaan”, “kääntää kuppi nurin” sekä edellä mainitut “pieraisi kylmää” ja “potkaisi tyhjää”.