Asus esitteli Computex messuilla kannettavaa integroidulla videotykillä

Parhaillaan meneillään olevilla Microvision messuilla, tietokonevalmistaja Asuksen osastolla on esitelty varsin mielenkiintoisen oloista tietokoneuutuutta. Ulkoisesti varsin perinteiseltä vaikuttavan kannettavan tietokoneen erikoisuus on näytön yläpuolelle sijoitettu, tulitikkurasian kokoinen kääntyvä palikka, joka tarkastelun myötä paljastuu pienikokoiseksi videoprojektoriksi. Kyseisen kaltaisia miniprojektoreita ollaan odoteltu markkinoille jo jonkin aikaa esimerkiksi kännykän sisälle integroituna, mutta nyt näemme vastaavaa teknologiaa ensimmäistä kertaa integroituna kannettavaan tietokoneeseen.

Tietokonemallin prototyypistä ei ollut messuilla enempää tietoa saatavilla, eikä projektorin kuvan laadun arvioiminen onnistunut kirkkaassa valaistuksena. Konseptina silti erittäin mielenkiintoinen!

Kautta: teknolelu.fi ja pcper.com

Edellinen artikkeliYhdysvaltalainen tutkimus: punaviini voi hidastaa vanhenemista
Seuraava artikkeliAuringonlasku Marsissa 19.5.2008