Vanhassa vara parempi: mies päivitytti 51 vuotta vanhan televisionsa digiaikaan

Digiboksien ja taulutelevisioiden aikana harva viitsii enää kunnostaa vanhaa, kun kaupasta saa uutta ja “mullistavaa” digiteknologiaa. Ajan henki huomioon ottaen onkin nostettava hattua tälle brittiherrasmiehelle nimeltään Richard Howard, joka päätti uuden television hankkimisen sijasta päivityttää vanhan, jo 51 vuotta palvelleen televisionsa digiaikaan paikallisessa televisiokorjaamossa. Vuodelta 1957 peräisin ostettu televisio hankittiin taloon Herra Howardin itsensä ollessa kahdeksanvuotias. Hankinnan jälkeen vastaanotin on vaatinut parikin päivitystä tekniikan kehittyessä, joista viimeinen siis toi vastaanottimen digiaikaan.
Vanhin oma päivittäisessä käytössä oleva elektroniikkalaitteeni taitaa olla vuonna 1989 hankittu, osittain rippilahjaksi saaduilla rahoilla kustannettu Technicsin stereosarja. Eikä alkuperäisillä Olavi Räsäsillä varustetun stereolaitteiston saundeissa ole edelleenkään valittamista.
Löytyykö teiltä muilta kotoa vielä aktiivikäytössä olevaa vanhaa tekniikka?
Lähde: www.dailymail.co.uk





(13 ääntä, keskiarvo: 4.54 / 5)



Löytyyhän toki.
Tässä eräskin kasettisoitin jolla ikää on jo lähemmäs 40-vuotta.
http://www.youtube.com/watch?v=e7OluDmsHLw
Meillä vanhin laite, jota vielä käytetäänkin, lienee kuvaputki-TV. Lienee noin kymmenenen vuotta vanha.
Ehkä jostain kaapista löytyy vanhempaakin, mutta eipä niitä kukaan käytä.
OlaviRäsänen + Technicsin vahvistin/viritin/cdsoitin/vinyyli/kasetti-kaappi löytyy meiltä. Se on vanhempi kuin minä, porukoiden häälajaksi saama. Aavistuksen vanhempi siis kuin Erkin vastaava. Lisäksi isukin opiskeluaikoina hankkima mankka toimii yhä radiona. Kasetti on lopettanut toimintansa, vaikka en kyllä enää omistakaan ainuttakaan kasettia. Niin, mikrokin on porukoiden häälahjaksi saama. Hyvin toimii.
Tyylikkään näköinen telkkari.
Meillä on 70-luvun radiosoitin kotipuolessa, mutta valitettavasti ei ole kuvaa siitä saatavilla. Enpä kyllä muista edes merkkiä ja mallia, mutta vastaavanlaisia olen nähnyt moneen otteeseen muuallakin, eli ei mikään harvinainen vekotin.
mikä ihmeen olaviräsänen?
http://www.or-loudspeakers.fi
Aika tyyllikkään näköinen vekotin. Puuosatkin on säilyneet ihan hyvässä kunnossa, mutta kuvanlaadussa ei taida olla hurraamista.
Itselläni on vielä päivittäisessä käytössä Technics SU-V5 vahvistin, muistaakseni vuodelta 1979. Yllättävän paljon noita parempia 70- 80-luvun taitteen hifi-vehkeitä on vielä ihmisillä käytössä, mutta 50-luvun telkkarit on kyllä harvempi näky.
Mummolassa on kolme 40-50 vuotta vanhaa putkiradioo joista yksi on merkiltään Philips ja joka on ainoa toimiva. Kotona varmaan vanhimmat laitteet on melkein 40 vuotta vanha levysoitin ja ehkä karvan verran sitä uudempi vahvistin
jotain 20v vanha pioneer vahvari palvelee stereoissa jvc:n lähes yhtävanhojen kajareiden rinnalla.
mm. kaksi vahvistinta, toinen 70 ja toinen 80 luvulta. pieksevät monet uudet vahvistimet mennen tullen.
Pari putkiradiota löytyy täältä ja 50-60-luvulta radio jonka merkkiä en muista ja joka toimii edelleen mökkiradiona ja pesee äänenlaadullaan monet uudet halvat laitteet.
Meiltä löytyy seinäkello, joka on 1800-luvulta.
Löytyy stereot mallia 1982.
“#
jeejee kirjoitti 11.6.2008. 15:48. Linkki kommenttiin |
mm. kaksi vahvistinta, toinen 70 ja toinen 80 luvulta. pieksevät monet uudet vahvistimet mennen tullen.”
Mitäs vahvistimia? kitara? basso?
Rotelin vahvistin + kaiutinpari tietokone kaiuttimina 80 luvun alkupuolelta. Hyvin jytää.
Aina viime vuoteen asti aktiivikäytössä oli isän aikanaan 79 rauhanturvaajana ollessaan ostama Kenwoodin viritinvahvistin. Kotiteattera rakentaessani se jäi viimein viettämään puoliaktiivista eläkeläiselämää autotallin radiona
Hienoa lukea, että porukalta löytyy kotoa vielä vanhaakin tekniikkaa!
Välillä itse havahtuu ihmettelemään, että onko sitä tosiaankin ostettava uusi telkkari, tietokone ja kännykkä aina parin vuoden välein, että edes jotenkin pysyisi mukana kehityksessä?
Nadin 7030 -vahvistin vuosimallia 1979 on aktiivikäytössä edelleen. Lisäksi olohuoneesta löytyy noin 10 vuotta uudempi pioneerin stereoyhdistelmä. Keittiöstä löytyy 80-luvun mikroaaltouuni, hella ja astianpesukone. Lisäksi nurkista löytyy paljon vanhaa toimivaa tekniikkaa, kuten videonauhureita, 80-luvun tietokoneita, mankkoja, nmt-puhelimia jne… ei jaksa tässä edes luetella.
Kyllähän noita ~30 vuotta vanhoja kodinkoneita ja muita laitteita löytyy aika hyvin mökeiltä yms, kun taas 90-luvulla hankitut ovat jo lähes poikkeuksetta kaatopaikkajätettä. Nykyäänkin valmistajat lupaavat tuotteilleen max. 5 vuoden takuuaikoja. Onko se teknologian kehitys mennyt sittenkään parempaan suuntaan ;)?
34-vuotias Bang & Olufsenin viritinvahvistin löytyy, sille myös pariksi OR:n samaa ikäluokkaa edustava kaiutinpari, Technicsin levari ja B&O:n oma kasettidekki (sitä ei kyllä tule käytettyä).
joku goldstar merkkinen tv 80-luvulta on vanhin.. mikro on myös vuodelta -88 ja vielä se käy ja kukkuu
Onpahan autotallissa autoimurinakin tuommoinen vanha pitkämallinen imuri ja eipähän tuo mk2 golffikaan niin uusi ole
Tietenkin isovanhemmilta peritty lamppu (ennen viimeisintä maailmansotaa ostettu ilmeisest) valaisee mukavasti vielä baaritiskin siten, että näkee rommikolaa sekoitella 
Meillä vanhin laite, jota vielä käytetäänkin, lienee kuvaputki-TV. Lienee noin kymmenenen vuotta vanha.
Ehkä jostain kaapista löytyy vanhempaakin, mutta eipä niitä kukaan käytä.