Sony valmistelee kolmannen sukupolven PSP-konsolin julkistamista mallia PSP-3000?

Kun toisen sukupolven PSP-konsolin julkistamisesta on kulunut vasta vuoden verran, ovat huhut jo ehtineet liikkeelle kolmannen sukupolven PSP-konsolista, mallia PSP-3000. Käsikonsolin uusimman version suurimpana uudistuksena tulisi sisäänrakennettu mikrofoni, joka eliminoisi kuulokemikrofonin tarpeen mm. Skype-puheluiden soittamisessa. Lisäksi laitteen “home” -painike tultaisiin korvaamaan PS3-konsolista tutulla PS logo -painikkeella.

Huhujen suurimpana liikkeelle laittajina ovat olleen PSP China -verkkosivuston käsiinsä saamat, oletettavasti aidot kuvat uuden PSP-version muovikuorista. Laitteen uutta versiota odotellaan huhujen mukaan julkistettavaksi ensi vuoden alussa.
Toisaalta viime viikkoina maailman teknologiablogeissa on jälleen alkanut pyörimään huhuja, että PSP-konsolista oltaisiin julkaisemassa lähi aikoina versio sisäänrakennetulla matkapuhelimella. Huhuihin on myöskin liittynyt arvio, että PSP-konsolia ei tultaisi tekemään Sony Ericsson brändin alla, vaan Sony toteuttaisi PSP-konsolipuhelimensa ilman ruotsalaiskumppaninsa avustusta.
Sen verran epämääräisiä ovat tosin huhut tähän mennessä, että täysin arvailujen varaan jäädään. Mitäs te luulette, tullaanko PSP-konsolista näkemään vielä uutta versiota ja jos, niin millä uudistuksilla?
Lähde: pspchina.net






(7 ääntä, keskiarvo: 4 / 5)
(4.73 / 5)



Jos tohon tulee kännykkä mukaan niin pakko-ostos.
Ei PSP:eehen kyllä mitään kännykkää olla änkeemässä. 
jos tulisi 3g puhelin psp:stä niin edellisen mielipiteeseen yhdyn pakko-ostos
pöspi on ollu täydellinen ekasta mallista asti, ei tuu enää siitä paremmaks
no, katsotaan minkälainen siitä tulee… jos känny ja ns pienoispelikonsoli samassa…. hmmm slurp
Itse PSP-fanina toivoisin qwerty-näppäimistöä. Se olisi tarpeen dos-emulaattorissa sekä ssh:ssa. 3g olis kyllä mahtava lisäks.
Mitäs jos nuo kuoret ei ulekkaan tulenkestävät?
Maza, mihin laittaisit qwerty näppäimistön? : DD Mielummin pari usb porttia mihin voi laittaa jonkun mininäppiksen. : D
Tuo olisi kyllä aika iso kännykäksi, mutta olisi kyllä sen arvoistakin.
Kosketusnäyttö vois olla kätevä, varsinki kirjottamisessa.
[...] viime kuussa huhuttiin Sonyn pian julkistavan uuden version PSP-käsikonsolistaan, joka tulisi kantamaan mallinimeä PSP-3000. Huhut pitivät paikkansa, sill suositun konsolin uusi [...]